Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Vaasan kaupungille 250 000 uhkasakon hammashoidon takia. Avin mukaan Vaasa kaupunki on velvollinen korjaamaan hammashoitonsa kuntoon ensi elokuun 18. päivään mennessä.
Terveydenhuoltolaki edellyttää, että jonotusaika hammaslääkärin vastaanotolle on enintään kuusi kuukautta hoidon tarpeen arvioinnista. Tällä hetkellä hoitotakuu ei Vaasassa toteudu, vaan esimerkiksi marraskuussa yli kuusi kuukautta jonottaneita potilaita oli noin 470. Kuukautta myöhemmin jonottaneiden määrä oli kasvanut edelleen lähes 400 potilaalla, aluehallintovirasto laskee.
Terveydenhuoltolain mukaan hoidon tarpeen arvioinnin yhteydessä tarpeelliseksi todettu hoito on järjestettävä kohtuullisessa ajassa, kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluttua hoitotarpeen arvioinnista. Enimmäismääräaika voidaan ylittää enintään kolmella kuukaudella, jos lääketieteellisistä, hoidollisista tai muista vastaavista perustelluista syistä hoidon antamista voidaan lykätä potilaan terveydentilan vaarantamatta.