Sairaanhoitaja Laura Ahlgrenia väsyttää.
– Olen 20 vuotta ollut sairaanhoitajana. Työtahti on nyt hektisempi kuin missään työssä aikaisemmin.
Ahlgren on töissä Evitskogin vastaanottokeskuksessa. Asukkaita on 370, sairaanhoitajia on kaksi. Kiirettä on toki ollut alusta asti, eli elokuusta 2015, jolloin vastaanottokeskus perustettiin. Työn luonne on kuitenkin muuttunut.
Aluksi hoitajia työllistivät ruumiilliset vaivat. Moni turvapaikanhakija oli uupunut, loukkaantunut jo kotimaassaan, tai pakomatkan aikana. Heillä oli kuitenkin toivoa.
– Nyt näkyy toivottomuus. Asukkailla on univaikeuksia, ahdistusta, masennusta. Kyllä se näkyy. Koko ajan entistä enemmän, Ahlgren sanoo.
Ahdistus ja masennus näkyvät esimerkiksi siinä, että turvapaikanhakijoille myönnetään koko ajan enemmän uni- ja mielialalääkkeitä, vaikka kerta-annokset ovatkin turvallisuussyistä pieniä.
– Jos meillä on lääkäripäivä kerran viikossa, niin karkeasti voi sanoa, että noin puolelle (asiakkaista) määrätään joko pysyvää tai tilapäistä lääkitystä. Että saa edes vähän aikaa nukuttua.
Evitskogin vastaanottokeskuksessa on 370 asukasta, joista noin 90 prosentilla on kielteinen turvapaikkapäätös. Se ei ole Suomen vastaanottokeskuksissa poikkeuksellinen tilanne.
Ei siis ihme, että vastaanottokeskusten ilmapiiri on madaltunut, jopa romahtanut. Kun Yle kesällä 2016 kysyi vastaanottokeskusten ilmapiiriä, neljä viidestä kyselyyn vastanneista arvioi ilmapiirin melko hyväksi tai erittäin hyväksi. Maaliskuussa uusitussa kyselyssä samaa sanoi alle puolet vastanneista.
– Tämä johtuu pitkästä odottamisesta, ja negatiivisten päätösten jatkuvasta tulvasta. Ja tietynlaisesta toivottomuudesta mitä turvapaikanhakijoille on tullut, sanoo Evitskogin vastaanottokeskuksen yksikönjohtaja Pekka Sinisalo.
Epätoivo iski Suomen vastaanottokeskuksiin toukokuussa 2016.
Silloin Maahanmuuttovirasto arvioi, että Irakin, Afganistanin ja Somalian turvallisuustilanne on parantunut. Samalla ulkomaalaislaista poistettiin kohta, jonka mukaan suojelua voitaisiin antaa humanitäärisen syyn perusteella, vaikka ehdot turvapaikalle eivät täyttyisikään.
Vaikutukset alkoivat näkyä yhdessä yössä, sanoo johtaja Sinisalo.
– Saattoi olla niin, että samassa huoneessa oli samasta kylästä miehet, joista edellisenä päivänä tuli kaverille positiivinen ja kaksi päivää myöhemmin toiselle negatiivinen. Se oli kyllä aika monelle turvapaikanhakijalle järkytys, Sinisalo muistelee.
Toukokuun ja joulukuun välisenä aikana lähes 13 000 turvapaikanhakijaa sai kielteisen turvapaikkapäätöksen. Irakilaisille tehdyistä päätöksistä noin 80 prosenttia oli kielteisiä. Vuonna 2015 irakilaisille tehdyistä päätöksistä 85 prosenttia oli myönteisiä
Tarinat kielteisistä päätöksistä, säilöönotoista ja pakkopalautuksista levisivät nopeasti Facebookissa. Iloinen puheensorina ja spontaani juhliminen väheni vastaanottokeskukusten käytävillä.
– Aiemmin positiivisen päätöksen saaneet pistivät pystyyn pienen juhlan. He pysähtyivät kaupan kautta, ostivat karkkia, jakoivat sitä henkilökunnallekin. Kaikki kävivät kättelemässä ja onnittelemassa toisiaan. Nyt sitä ei enää tapahdu. Nekin harvat jotka saavat positiivisen päätöksen, eivät halua mainostaa sitä millään tavalla, sanoo Evitskogin vastaanottokeskuksen vastaava ohjaaja Björn Paasonen.
Äkisti muuttuneen turvapaikkapolitiikan aiheuttama alkujärkytys vaihtui masennukseksi ja apatiaksi.
– Negatiivinen päätös ei hätkäytä asukkaita enää samalla tavalla kuin aikaisemmin. Hirveän moni ei jaksa enää uskoa, että saa sen positiivisen. Se on se ero aikaisempaan, kuvailee ohjaaja Sandström.
Vuoden 2016 pimetessä turvapaikanhakijoiden itsetuhoisuus alkoi kasvaa.
Maahanmuuttoviraston mukaan turvapaikanhakijat tekivät elokuun ja marraskuun välisenä aikana 40 itsemurhayritystä. Tapauksia puitiin uutisissa, minkä seurauksena Maahanmuuttovirasto päätti maaliskuussa lopettaa itsemurhien lukumääristä kertomisen medialle. Pelkona on muun muassa, että negatiivinen uutisointi lietsoisi uusia yrityksiä.
Itsemurhaa on yritetty myös Evitskogissa. Maaliskuussa vastaanottokeskuksen asukas viilsi ranteensa. Henkilökunta sai tyrehdyttää verenvuotoa 20 minuuttia, koska paikalle hälytetyt ensihoitajat eivät saaneet johdoltaan lupaa astua taloon ilman poliisisaattuetta. Selkkaus ihmetytti Evitskogin työntekijöitä. Haastateltujen ohjaajien ja johtajan mukaan turvapaikanhakijat ovat turvallisuusuhka lähinnä itselleen.
– Ihmiset tulee huonotuulisiksi ja surullisiksi, mutta eivät väkivaltaiseksi, sanoo ohjaaja Sandström.
Itsetuhoisuus on kuitenkin raskasta työntekijöille, jotka tekevät parhaansa pitääkseen asukkaiden mielet pois synkistä ajatuksista.
– Että he eivät vain istu sohvalla ja mieti. Koska se ei auta, sanoo Evitskogin vastaanottokeskuksen ohjaaja Saeed “Ari” Bikhtiyar.
Vielä vuosi sitten Arin ei tarvinnut maanitella turvapaikanhakijoita kielikursseille, urheilemaan, tai retkille eri puolille Uudenmaata. Nyt on yhä enemmän niitä, jotka eristäytyvät omiin huoneisiinsa ja ajatuksiinsa. Se huolestuttaa Aria joka tietää hyvin, mihin passiivinen odottelu johtaa. Irakista aikoinaan turvapaikanhakijana tullut Bikhtiyar odotti turvapaikkapäätöstään kaksi vuotta. Hän sai aluksi Maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen, jonka hallinto-oikeus muutti myönteiseksi. Siitä hän yrittää muistuttaa kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoitakin.
– Pitää kertoa mitä heidän pitää tehdä. Että voi valittaa, asia käsitellään uudestaan. Se rauhoittaa.
Haasteellinen tehtävä. Toistaiseksi suurin osa kielteisistä päätöksistä pysyy kielteisinä hallinto-oikeudessa. Suomesta käännytettävää on vaikea motivoida opiskelemaan Suomen kieltä. Lääkkeet eivät piristä potilasta, joka pitää käännytyspäätöstään kuolemantuomiona.
– Voi olla se, jonka ovi on avoinna. Voi ottaa vastaan sen surun. Ei siinä oikein muuta voi tehdä. Eikä se ole ihan hirveästi, sairaanhoitaja Laura Ahlgren toteaa.
Terve etäisyys on pakko säilyttää. Osa huonosta olosta kuitenkin tarttuu väistämättä.
– Kun asukkaat ovat iloisia, me ollaan iloisia. Jos asukkaat on surullisia, se totta kai vaikuttaa pahasti meihin, Bikhtiyar sanoo.
Tuhat paperitonta kaduille kuukaudessa
Kun Evitskogissa päätöstään odottava turvapaikanhakija saa kutsun Espoon poliisilaitokselle, se tarkoittaa kielteistä turvapaikkapäätöstä.
– Kilo kielteinen, Migri myönteinen, johtaja Sinisalo sutkauttaa.
Huumoria tarvitaan. Elämää mullistavien uutisten välittäminen on olennainen osa vastaanottokeskusten henkilökunnan työtä, ja useimmiten uutiset ovat huonoja.
– Aluksi tuntui tosi tyhmältä kun piti sanoa, että sulla on aika poliisille. Nyt se on jokapäiväistä, toteaa vastaanottokeskuksen ohjaaja Yvonne Sandström.
Kutsu Kiloon on huono juttu. Kutsu il Mudirin (arabiaksi johtaja/päällikkö) huoneeseen on ehkä vielä huonompi. Jos turvapaikanhakijan käytöksessä ei ole vikaa, kutsu tarkoittaa sitä, että johtaja ilmoittaa vastaanottopalvelujen päättyvän 30 päivän sisällä.
Ilmoitus on poliisin, mutta vastaanottokeskuksen johtajan tehtävä on välittää tieto asukkaalle. Näitä ilmoituksia yksikönjohtaja Sinisalo tekee nyt päivittäin. Suomen vastaanottokeskuksissa on noin 15 000 asukasta. Kesän päättyessä heitä on määrä olla noin 5 000 vähemmän. Osa vastaanottokeskusten asukkaista poistetaan maasta, osa palaa vapaaehtoisesti, osa saa myönteisen päätöksen ja siirtyy kuntiin. Osa jää kuitenkin Suomeen paperittomina.
Evitskogissa on yli sata turvapaikanhakijaa, joiden kielteinen turvapaikkapäätös on lainvoimainen. Sinisalon mukaan vastaanottokeskuksesta poistetut turvapaikanhakijat ovat lähteneet toistaiseksi hyvässä yhteisymmärryksessä. Johtajaa ja kaikkia muitakin työntekijöitä kuitenkin huolestuttaa: Mitä heille sen jälkeen käy?
Kun vastaanottopalveluista poistetuilta turvapaikanhakijoilta kysytään onko näillä paikkaa mihin mennä, suuri osa vastaa kielteisesti, sanoo johtaja Sinisalo.
– Harva haluaa (palata), vaikka kerromme selvästi, mitä seurauksia sillä on. Siitä huolimatta moni valitsee Suomeen jäämisen.
Sinisalo toivoo päätöksentekijöiltä suunnitelmaa kadulle päätyvien varalle.
– Toivomme että joku ottaisi heistä kopin ja järjestäisi jonkun paikan mihin me saamme henkilöitä miettimään, että olisiko paluu kotimaahan kuitenkin lopullinen vaihtoehto.
Vuonna 2015 Suomeen saapuneiden 32 000 turvapaikanhakijan aika vastaanottokeskuksissa lähenee loppuaan. Se on kova paikka myös vastaanottokeskusten työntekijöille, jotka ovat tutustuneet asukkaidensa tilanteisiin puolentoista vuoden ajan, ja sitten katsovat kun nämä poistuvat tyhjän päälle.
– Ihminen lähetetään reppu selässä lumisateeseen kävelemään. Ei ole rahaa, ei osaa suomea tai ehkä englantiakaan. Ei ole paikkaa mihin mennä. Ei tiedä mistä saa seuraavan kerran ruokaa. Ei tiedä minne menee nukkumaan. Ei ole mitään. Se on hirveä tilanne, sanoo sairaanhoitaja Ahlgren.
Lisää aiheesta illan A-studiossa TV1:ssä klo 21.
Korjaus 6.4.2017 klo 12:05: Jutussa korjattu kohtaa, jossa kerrottiin vastaanottokeskuksien tyhjenemistä. Jutussa luki: "Suomen kaduille jalkautuu kuukausittain siis noin tuhat paperitonta kuukaudessa. Heidän vaihtoehtoinaan on jäädä Suomeen laittomasti, tai palata kotimaihinsa". Muutettu muotoon: "Osa vastaanottokeskusten asukkaista poistetaan maasta, osa palaa vapaaehtoisesti, osa saa myönteisen päätöksen ja siirtyy kuntiin. Osa jää kuitenkin Suomeen paperittomina".
Korjaus 3.4.2017 12:23: Jutussa luki, että vuonna 2016 toukokuun ja joulukuun välisenä aikana irakilaisille tehdyistä päätöksistä 85 prosenttia oli kielteisiä. Oikea luku on noin 80 prosenttia.