**Oulun **kaupunginvaltuustosta paikkaa itselleen yritti napata olympiavoittaja ja mäkihyppääjä Toni Nieminen. Hän koetti ponnistaa valtuustoon kokoomuksen riveistä.
Niemisen äänisaalis jäi kuitenkin laihanlaiseksi. Mies keräsi 65 ääntä, eivätkä valtuuston ovet näin ollen avautuneet.
41-vuotias mäkikotka työskentelee tätä nykyä yrittäjänä.
Kempeleen valtuustoon nousi puolestaan Minna-Maaria Sipilä, pääministeri Juha Sipilän vaimo.
Hän oli uusi ehdokas ja keräsi kaikkiaan 272 ääntä. Äänipotti teki Minna-Maaria Sipilästä kunnassa keskustan ääniharavan.
56-vuotias Sipilä kertoi Ylen vaalikoneessa muun muassa aikovansa kuunnella kuntalaisia ja ottaa ihmisten huomiot vakavasti. Kempeleen hän haluaisi säilyttää itsenäisenä kuntana.
**Julkisuudessa **tämän vuoden puolella useampaan otteeseen seurattu perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen selvitti tiensä Oulun valtuustoon. Yhteensä hän keräsi 681 ääntä.
28-vuotias Tynkkynen on tunnettu muun muassa maahanmuuton vastustajana. Hän istui alkuvuodesta oikeudessa ja sai Oulun käräjäoikeudelta sakkotuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkomisesta.
Sebastian Tynkkynen kertoi Ylelle tehneensä vaalikampanjansa nollabudjetilla.
Omaperäisellä video- ja kuvanveistotaiteellaan tutuksi tulleen, Youtubessa miljoonayleisöjä keränneen Kari Tykkyläisen erikoislaatuinen loikka onnistui Pudasjärvellä.
Entinen perussuomalaisten valtuutettu haki Pudasjärven valtuustoon näissä kuntavaaleissa vihreiden riveistä ja paikka tuli 94 äänellä.
Tykkyläinen kertoi Yle Oululle viime kesänä eroavansa perussuomalaisista, koska oli tyytymätön puolueen politiikkaan niin paikallisesti kuin valtakunnan tasolla. Vihreisiin hän lähti koska koki, että puolueen poliitikkojen jutuissa "on järkeä".
Vihreiden valtuutetuksi Oulussa pyrki uusnatsijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen entinen johtaja Esa Holappa.
31-vuotias Holappa keräsi kuntavaaleissa vain kourallisen ääniä, yhteensä 35.
Holappa sanoi Ylen vaalikoneessa keskittyneensä vihanpitoon 15 vuotta ja ymmärtäneensä sitten, ettei sen kannata. Politiikassa hän olisi halunnut suunnata energiansa kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta keskeisiin kysymyksiin. Tällä kertaa valtuustoon ei kuitenkaan ollut pääsyä.