Toukokuussa 105 vuotta täyttävä Saara Kanerva asuu omassa palvelukotiasunnossaan Torniossa ja on kovin tyytyväinen elämäänsä. Hoito on hyvää, mistä Kanerva muistaa olla kiitollinen. Hän nimittäin seuraa ajankohtaisia tapahtumia ja tietää, että kaikilla vanhuksilla asiat eivät ole yhtä hyvin.
Se onkin yksi harvoista asioista, joita hän satavuotiaassa Suomessa moittii.
– Toisaalta Suomi on tavattoman hyvä maa, mutta toisaalta on vaikeita asioita, joita ei tahdota saada kuntoon. Nyt puhutaan vanhusten huollosta tavattoman paljon, ja siinä varmasti on korjaamisen varaa, Kanerva tähdentää.
Sota haavoitti omaa miestä ja lapsia
Kanerva uskoo, että hänen saamansa hyvä hoito on sen ansiota, että hän on veteraani. Sen lisäksi hänellä on ollut hoidettavanaan kolme sotainvalidia; oma mies sekä neljä- ja viisivuotiaat lapset.
– Minun pikkupoikani haavoittuivat kranaatista. Toisesta pojasta lääkäri ei ymmärtänyt, että hänellä oli aivoissa sirpaleet, niin hänestä tuli 75-prosenttinen aivoinvalidi, Kanerva kertaa järkyttäviä tapahtumia.
Toisen pojan aivokopan sirpale oli lyönyt rikki ja aivomassaa valui ulos. Siksi hänet kiidätettiin leikkaukseen.
– Lääkäri ilmoitti, ettei sieltä sirpaletta löydy, eikä ole löytynyt vielä tänäkään päivänä. Mutta ei se ole hänen elämäänsä haitannut. Hän kirjoitti ylioppilaaksi ja siirtyi sitten sotilasuralle, josta on nyt eläkkeellä.
Lottien korvaamaton apu ja vaikeat tehtävät
Saara Kanerva syntyi Tampereen lähellä Kangasalla, mutta joutui perheensä kanssa pakenemaan vuoden 1918 taisteluja. Tornioon hän saapui junalla samana päivänä, kun toinen maailmansota syttyi. Hän liittyi heti lottiin, ja sain komennuksen tiskariksi sotilaiden muonituspaikkaan.
Kanerva muistaa vieläkin, kuinka lotat laittoivat ruokaa ja tiskasivat aamusta iltaan, ja vetoisassa tilassa lattialle viriteltiin lankkuja, jotta pahin veto ei palelluttaisi jalkoja.
– Kun minä siellä aamusta iltaan tiskasin, niin minulle annettiin nimi kävelevä pesukone, Kanerva nauraa.
Kanerva itse sai välirauhan aikana koulutuksen ensiapu- ja hoitotehtäviin, mutta komennusta sotasairaaloihin ei koskaan tullut, sillä hänellä oli pieni poika hoidettavanaan. Lottana hän silti tietää miten raskasta ja tärkeää työtä rintamalla tehtiin.
– Kuten Mannerheim sanoi, niin ei missään maailmassa ole toista sellaista järjestöä, josta on ollut niin suuri apu sotilaille. Rintamalla pestiin paitoja, hävitettiin täitä ja laitettiin ruokaa. Juuri sidonta- ja sairaanhoitopuolella oli lotilla suuri tehtävä, Kanerva toteaa ja hiljenee hetkeksi ennen kuin jatkaa:
– Ja kaikkein raskain lottien tehtävä oli, kun he joutuivat sulattamaan ja pesemään jäätyneitä ruumiita ja panemaan ne arkkuihin, ja sitten lähettämään ne kotiseudulle.
Sotaorpojen huoltajana ja sotalapsien saattajana
Kanerva on 105 elinvuotensa aikana ollut mukana monessa Suomen historian merkittävissä tapahtumissa ja saanut itsekin osansa sodan riipaisevimmista puolista.
Paitsi että mies ja kaksi lasta haavoittui, hän menetti 18-vuotiaan sisarensa taistelujen jälkeen riehuneille taudeille, saattoi itkeviä sotalapsia Göteborgiin ja oli sotaorpojen huoltajana.
– Kyllä se oli ikävä nähdä, kun nämä pienet sotaorvot kaipasivat isää ja tiesivät, että isä ei tule. Se oli hyvin raastavaa, Kanerva muistelee.
Helppoa ei ollut myöskään sotalasten saattaminen Etelä-Ruotsiin.
– Siellä oli yhdetkin sisarukset, jotka olivat kaulakkain ja itkivät yhdessä koko menomatkan Tukholmaan.
"Toivoa täytyy, että saamme säilyttää itsenäisyytemme"
Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhla herkistää vanhan lotan mielen.
– Kunpa Suomi saisi itsenäisenä olla vielä toiset 100 vuotta. Jos se niin pitkään kestää, niin sitten se kestäisi iankaikkiseen asti, Kanerva uskoo.
Hän tähdentää, että Suomen itsenäisyys riippuu myös maailman tilanteesta.
– Mutta toivoa täytyy, että saisimme säilyttää itsenäisyytemme. Ja vielä se, ettei sitä tarvitsisi puolustaa sodilla, vaan sen saisi muilla järkevillä toimenpiteillä järjestettyä. Että elämä sujuisi naapureiden kanssa hyvässä sovussa, Kanerva jatkaa.
Kanerva muistaa kipeän tarkkaan sotavuodet, mutta onneksi myös sen kuinka niistä selvittiin. "Suomalaisella sisulla", korostaa nainen, joka ei elämässään ole monta toimetonta hetkeä viettänyt.
– Sota vei niin paljon, mutta se toi sen mikä meillä nyt on. Se on tänään tätä ja huomenna toista. Mutta toivoa täytyy, että kaikki menisi paremmin kuin mitä me nyt uskomme. Uskoa täytyy ja toivoa, että Suomi saisi itsenäisyytensä pitää ja pääsisi vielä tasapainoon, toivoo nykytapahtumia aktiivisesti seuraava 105-vuotias lotta.
Kroppa on jo "poisvietävä kapistus", mutta muisti pelaa
Kanerva on omien sanojensa mukaan lotta niin kauan kuin elää. Lottapukukin on yhä tallessa, ja tärkeinä päivinä sitä myös käytetään.
Virkeälle vanhukselle pyörätuolissa istuminen on vaikea paikka. Kanerva kertoo olleensa terve aina satavuotiaaksi asti, mutta sen jälkeen on tullut kaikenlaista.
– On tullut selkärangan murtumaa, on mennyt käsi poikki ja silmät alkavat hämärtyä sekä korvien kuulo heikentyä. Sitä alkaa olla kohta pois siirrettävä kapistus, Kanerva nauraa pilke silmäkulmassaan.
Muisti toimii kuitenkin erinomaisesti, mitä Kanervaa hoitavat lääkäritkin tapaavat ihmetellä.
– Kun joskus joudun lääkärissä käymään, niin ne ihmettelevät, että mistä tuo muisti on. Minä sanon, että se on ruisleivästä ja silakasta, Kanerva virnistää.
Tarkennus: Jutun julkaisemisen jälkeen Ylelle on ilmoitettu lotasta, joka on jo täyttänyt 105 vuotta ja on näin vanhempi kuin haastateltu Saara Kanerva.