Kokkolassa kuvataan kesällä saksalais-suomalainen lastenelokuva. Se perustuu Saksassa suosittuun Matti und Sami -kirjaan, jossa Suomi kuvataan lasten unelmamaana. Elokuvan tekee saksalaisen Lieblingsfilmin kanssa yhteistyössä tuotantoyhtiö Aamu. Se tunnetaan erityisesti Hymyilevä mies -elokuvasta. Budjetti on 2,1 miljoonaa.
Kokkolan kanssa kuvauksista kilpaili viime metreillä Kotkan seutu. Aamun tuotantokoordinaattori Matti Sipiläinen sanoo, että Kokkolan etuja olivat muun muassa kesämökkimaisemat meren ja järvien rannoilla sekä Hymyilevä mies -elokuvan menestys.
Elokuvassa Saksassa asuvat veljekset järjestävät perheelle tekaistun arpajaisvoiton lomamatkasta Suomeen. Perillä totuus kuitenkin paljastuu. Juonenkäänteet sisältävätkin muun muassa perheen ja suvun välisten suhteiden selvittelyä.
Elokuvaa kuvataan Suomessa ensi kesänä. Suomesta mukana ovat miespääosien esittäjät Tommi Korpela ja Eero Milonoff ja vielä valitsematta oleva naisnäyttelijä sekä säveltäjä Timo Hietala ja äänisuunnittelijat Heikki Kossi ja Pietu Korhonen. Lisäksi kuvausjaksolle palkataan muun muassa puvustaja, maskeeraaja ja järjestäjä.
Kun Kokkolaa nyt esitellään elokuvassa saksalaisyleisölle maailman parhaana kesämökkipaikkakuntana, meidän on myös vastattava huutoon.
Kokkolan Matkailun toimitusjohtaja Jaska Pensaari
Myös Kokkola osallistuu taloudellisesti elokuvan tekoon, mutta tarkkoja summia kaupunki ei kerro. Tuotantoyhtiö on laskenut, että Kokkolaan palautuisi elokuvan teon jälkeen 150 000 euroa.
– Lisäksi kyseessä on Kokkolalle ainutlaatuinen markkinointimahdollisuus Saksan markkinoilla, muistuttaa Kokkolan kehitysjohtaja Jonne Sandberg.
Kokkolaa on markkinoitu viime kuukausina aktiivisesti kansainvälisesti juuri kuvauspaikkana.
– Kun Kokkolaa nyt esitellään elokuvassa saksalaisyleisölle maailman parhaana kesämökkipaikkakuntana, meidän on myös vastattava huutoon, sanoo Kokkolan Matkailun toimitusjohtaja Jaska Pensaari.