PJONGJANG Kun altaaseen heitetään kalanrehua, alkaa vimmattu loiske ja kuhina. Pjongjangin kalanviljelylaitoksen monnit osaavat päivystää ruoka-aikaan oikeassa paikassa, valmiina taistelemaan jokaisesta murusesta.
Monneja lihotetaan vauhdilla. Puolessa vuodessa monnit kasvavat 1–2-kiloisiksi, ja sen jälkeen ne päätyvät pääkaupunkilaisten ruokapöytiin.
Laitoksen vuosituotanto on kolme miljoonaa kiloa eli suunnilleen kilo jokaista Pjongjangin asukasta kohti.
Vielä on matkaa tavoitteeseen, että jokainen pohjoiskorealainen pääsisi herkuttelemaan monnilla vaikka joka päivä. Tavoitteen asetti maan johtaja Kim Jong-un vierailtuaan kalanviljelylaitoksella.
Laitos on kaikin puolin Pohjois-Korean huippua. Se käyttää osin uusiutuvaa energiaa, sen rakennukset ovat siistejä ja prosessia havainnollistetaan jättinäytöillä kuin suuremmassakin teollisuuslaitoksessa.
Siksi kalanviljelylaitosta tohditaan näyttää myös ulkomaalaisille toimittajille. Mutta kalanviljelyn lomassa laitosvisiitin aikana vapaasti tehdyt haastattelut paljastavat ohimennen paljon siitä, miten maan talous toimii, ja niitä tietoja ei Pohjois-Koreassa yleensä hevin kerrota ulkomaalaisille.
Keskiverto kuukausipalkka vain 30 senttiä
Pohjois-Korean talouden luvut ovat valtiosalaisuuksia, ja jopa palkkatasosta puhuminen on Pohjois-Korean viranomaisille erittäin kiusallista. Korkea-arvoinen virkamies kertoo Ylelle, että pohjoiskorealaisten mediaanipalkka osuu välille 2 000–3 000 wonia, mikä vastaa vain noin 30 eurosenttiä.
Lähteen omassa suuressa valtionhallinnon työpaikassa palkkahaitari on juuri tuo 2 000–3 000 wonia. Yläpään palkkoja maksetaan niille, jotka ovat erityisen vaativissa ja vastuullisissa tehtävissä ja joilla on eniten työkokemusta.
Käytännössä valtion maksamalla virallisella palkalla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, sillä edes Pohjois-Koreassa sillä ei tee juuri mitään.
Ylen keräämien tietojen mukaan monessa valtion työpaikassa maksetaan kuitenkin huimasti keskivertoa korkeampia palkkoja. Mallitehtaiden ja vastaavien esimerkillisten laitosten pulittamat kuukausipalkat vaihtelevat välillä 80 000–300 000 wonia eli noin 10–35 euroa.
Erot johtuvat siitä, että nykyisin monille tuotantolaitoksille on annettu vapaat kädet hankkia raaka-aineita, järjestää tuotantonsa ja sopia palkkatasosta, kunhan valtion määrittelemät tuotantotavoitteet täyttyvät.
Pjongjangin kalanviljelylaitos kuuluu tähän suunnitelmataloudesta osittain lipeävien edelläkävijöiden joukkoon.
Tavoitteen saavuttaminen palkitaan bonuksilla
Kalanviljelylaitoksen valvomossa työskentelevä mies Kwon Kwang-il kertoo ansaitsevansa kuukaudessa 100 000 wonia eli noin 12 euroa.
Kwonin mukaan työntekijöiden palkka on nykyisin 20-kertainen aiempaan verrattuna, eli alkuperäinen palkka olisi ollut 5 000 wonin nurkilla. Tieto on uskottava, koska entinen palkka vastaa suunnilleen tyypillistä pohjoiskorealaista kuukausipalkkaa.
Kwonin mukaan palkkatasoa nostettiin kerralla maan johtajan Kim Jong-unin vierailun jälkeen.
Kwon ei silti pidä itseään erityisen onnekkaana palkansaajana – työtovereihinsa verrattuna.
– Monen muun palkka on korkeampi kuin minun. Kaikki kalanviljelyn parissa työskentelevät tienaavat paremmin kuin minä, Kwon sanoo.
Kwonin mukaan syy on se, ettei hän saa tuotantotavoitteiden täyttymisestä maksettavia bonuksia, koska hän ei voi suoranaisesti vaikuttaa kalantuotannon määrään.
Kun yritän saada lisätietoja palkoista, Kwonille tulee äkkiä kiire takaisin työpisteelleen valvomoon.
Kala-altailla näkemys palkasta on hiukan toinen. Allashenkilökunnan työnjohtajana toimiva nainen Jon Chang-ok kertoo, että sekä hän että hänen alaisensa saavat saman 100 000 wonia kuussa, eikä bonuksia kuulemma makseta rahana.
– Saamme bonuksina vaatteita, kotitalouskoneita ja teollisuustuotteita, Jon sanoo.
Joka tapauksessa bonuksia kuulemma tulee reilusti, sillä kalankasvattajat ovat tähän asti aina yltäneet tavoitteisiinsa.
Subventoitu kuluttajahinta on vain kolmanneksen kustannuksista
Kun palkat ovat pieniä, merkitystä on lähinnä palkan ostovoimalla. Allastyöntekijöiden esimies Jon Chang-ok suostuu kertomaan kalan hinnoittelusta.
– Suuren komentajamme Kim Jong-unin huolenpidon turvin monnia myydään kaupoissa sopivan alhaiseen hintaan. Myyntihinta on 650 wonia kilolta, mutta oikeastaan tuotantokustannuksemme ovat hyvin korkeat, noin 2 000 wonia kilolta, Jon kertoo.
Kansa maksaa kalasta siis vain kolmanneksen sen todellisesta arvosta. Tieto valtiontuen suuruudesta on Pohjois-Koreassa erittäin poikkeuksellinen.
En pysty vertaamaan annettua hintatietoa markkinoilla vapaasti määräytyviin hintoihin, koska toimittajia ei nykyisin päästetä Pjongjangin monille markkinapaikoille. Niiden pelätään antavan ideologisesti vaarallisen kuvan, sillä markkinapaikat osoittaisivat maailmalle, ettei Pohjois-Korean talous enää perustu suunnitteluun ja säännöstelyyn.
Alkeellisen kauppahallin näköiset markkinapaikat – eivätkä puolityhjät tavaratalot – ovat Pohjois-Koreassa kaupankäynnin todellinen keskus. Markkinoilla sadat naiset kaupittelevat tavaraa joko omaan tai yritysten lukuun. Valtio organisoi myyntipaikat ja verottaa myyjiä.
Naiset pitävät perheensä leivässä
Markkinat selittävät myös eron virallisen kuukausipalkan ja perheiden todellisten kuukausitulojen välillä. Kun viralliset palkat ovat useimmiten reilusti alle euron ja joissakin tapauksissa muutamia kymppejä, pohjoiskorealaisten keskitulojen uskotaan olevan joka tapauksessa useita kymmeniä euroja kuussa.
Epäsuhtaa selittää se, että valtaosa tuloista saadaan yksityisyritteliäisyydestä tai muusta harmaasta taloudesta. Myös valtion jakamilla ruokakupongeilla voidaan täydentää varsinkin virkamiesten olematonta tilipussia. Lisäksi virkamiehet voivat ansaita korruptiolla.
Matalat viralliset palkat ovat räikein esimerkki pohjoiskorealaisten taloudellisesta kaksoiselämästä. Valtiolle tehdään töitä vasemmalla kädellä, koska elanto joudutaan hankkimaan muulla tavalla.
Markkinoilla kaikki myyjät ovat naisia. Valtio määrää miesten työpaikoista – ja maksaa heille useimmiten mitätöntä palkkaa – mutta naimisissa olevat naiset voivat halutessaan rekisteröityä kotirouviksi, jolloin he ovat vapaita valtion työvelvoitteesta. Näin naiset voivat keskittyä kaupankäyntiin markkinoilla tai pyörittää erilaisia palveluita tarjoavia perheyrityksiä.
Naisten ansiot ovat parantaneet myös naisten yhteiskunnallista asemaa. Esimerkiksi avioerot ovat yleistyneet ja helpottuneet, koska naiset eivät enää ole taloudellisesti riippuvaisia miehistään, pikemminkin päinvastoin.
Eteläkorealaisen tutkimuksen mukaan jo vuosia sitten naiset ansaitsivat Pohjois-Koreassa yli 70 prosenttia perheen tuloista eli naisten (usein epäviralliset) tulot ovat lähes kolminkertaisia miesten (usein viralliseen) tuloon verrattuna.
Ruuanjakelujärjestelmä jäänyt harvojen eduksi
Vielä 1980-luvulla ei ollut suurtakaan väliä, paljonko Pohjois-Koreassa maksettiin palkkaa, koska valtio jakoi ruuan ja kulutustavarat eikä kaupoissa juuri ollut muuta myytävää.
1990-luvun nälänhätä romahdutti ruuanjakelujärjestelmän, jonka merkitys on useimmille nykyisin hyvin pieni.
Monin paikoin ruokaa ei enää jaeta ollenkaan.
Eräs pohjoiskorealainen kertoo Ylelle, että hänen perheensä saa valtion kupongeilla haettua kaupasta ruokamäärän, joka vastaa muutaman päivän kulutusta. Loput on hankittava itse markkinahintaan, tai sitten ollaan ilman ruokaa.
Hänen perheensä saa säännöstelykupongeilla kuukaudessa 1–2 kiloa porsaanlihaa, soijakastiketta, ruokaöljyä, joitakin peruselintarvikkeita sekä saippuaa. Riisin määrä riippuu perheen koosta ja asemasta.
Pjongjangissa korkeassa asemassa olevat virkamiehet voivat kuitata valtiolta lähes kaiken tarvitsemansa riisin.
Kaloille riittää lämpöä, ihmisille ei välttämättä
Paitsi taloudesta, kalanviljelylaitos kertoo pohjoiskorealaisen yhteiskunnan kurista. Työntekijät aloittavat aina puheensa ylistämällä maan johtajia, jotka ovat vierailleet laitoksessa ja jakaneet viisaita neuvojaan, joiden ansiosta on kuulemma ylletty tuotantoennätyksiin.
Maan johtajan Kim Jong-unin vierailu on mille tahansa laitokselle vakava paikka. Puutteita ei suvaita. Kaksi vuotta sitten Kim Jong-un tarkasti toisen vastaavan laitoksen, jossa kasvatetaan suokilpikonnia ruuaksi.
Kim ei ollut tyytyväinen siihen, että kilpikonnia kuoli veden puutteeseen, ettei hummereita saatu lisääntymään eikä hänen isälleen Kim Jong-ilille osoitettu tarpeeksi kunnioitusta. Pohjois-Korean virallinen uutistoimisto KCNA julkaisi Kim Jong-unin tylyn arvion ”vakavista puutteista” vierailukohteessa.
Laitos puolustautui sillä, ettei kilpikonnille voitu pumpata vettä sähkön puutteessa. Kim Jong-unille selitys ei kelvannut ja laitoksen johtaja teloitettiin.
Opetus on mennyt Pjongjangissa perille. Kalankasvatuslaitoksella riittää sähköä ja altaissa lämpöä, vaikka viereisessä kerrostalolähiössä paleltaisiin talvipakkasilla sähkön ja lämmön puutteessa.
Luitko jo nämä?
Toimittajalta Pohjois-Korean reissusta: Viikko propagandan pyörityksessä
Yle Pohjois-Koreassa: Pjongjangin parturissa ei suosita Kim Jong-unin leikkausta