Jalasjärveläinen ItteTeheren-yhdistys päätti hyödyntää Koskuen Esson maineen ja avata ravintolapäivänä huoltoaseman ovet kansalle. Tarjottavat leivottiin ja paistettiin itse ja tuotto kolahti kassaan, jonka turvin Koskuen ja Keskikylän koulujen lapset saavat syksyllä iltapäiväkerhonsa. Kurikan kaupunki ei luvannut sitä järjestää.
– Yhdistyksen nimi kuvastaa pohjalaista mentaliteettiä. Jos kunta tai kaupunki ei hoida, tehdään sitten itse, puheenjohtaja Erika Hietamäki hymyilee.
– Tämä on huikeata, mahtavaa. Kahvijono kiemurtelee pitkälle pihalle saakka, Erika Hietamäki hihkaisee. Tapahtuma ei tässä vaiheessa ole kestänyt vielä tuntiakaan.
– Toivottavasti tarjottavat riittävät. Varauduimme kyllä suureen väkijoukkoon.
Kun Koskuen Esson oli määrä avata ovensa puoliltapäivin, ensimmäisiä kahville tulijoita oli ovella jo aamuyhdeksältä. Koskuen Esson entinen yrittäjä Anni Risku järjesteli niin, että väki sai vähintäänkin munkkikahvit jo paria tuntia ennen virallista avausta.
– Eihän sitä rahaa voinut tuonne tien päälle jättää. Nyt se menee hyvään tarkoitukseen, hän perustelee.
Vajaa pari vuorokautta yhtä soittoa kassan takana
Koululaisten vanhempien lisäksi Koskuen Esson tarjoilutiskin takana palveli myös heitä, jotka ovat aikanaan olleet pitkään Koskuen Essolla töissä. Kun taivastelen ravintolapäivän väkimäärä, Seija Vuorista naurattaa.
– Ei tämä nyt mitään. Silloin joskus saattoi pihassa olla yhtä aikaa kahdeksan linja-autoa ja paljon rekkoja. Jos kaikki rekat eivät mahtuneet pihaan, viimeiset pysäköivät autonsa kolmostien viereen, Seija Vuorinen kertaa menneitä.
Esson viimeinen yrittäjäpariskunta Anni ja Vilho Risku muistavat, millaista Esson kiire kiihkeinä työvuosina oli.
– Asiakkaita oli jonossa niin kuin nytkin. Kun jono ylsi pikitielle eli vanhalle komostielle saakka, silloin oli tosi kiire, Riskut nauravat.
– Joskus Provinssirockin alkuaikoina seisoin kassalla ja tiskin takana yhtä soittoa 42 tuntia. Vuorisen Seija oli ollut siinä välillä vapaalla. Hän palasi töihin ja totesi: ”Sä oot taas täällä!”. Kun minä vastasin, jotta ”Oon vielä täällä”, Seija laittoi minut sitten pihalle, Anni muistelee.
Yrittäjäperheen yöherätykset olivat oma lukunsa.
– Jos puhelin soi yöllä, silloin Essolla oli kiire. Heitin peitot nurkkaan, puin nopeasti ja huusin mennessäni yläkertaan lapsille, että ”Kaikki töihin Essolle. Neljä linja-autoa on pihassa!”. Kyllä lapsillakin oli välillä silmä kourassa aamulla kouluun mennessä, Anni Risku jatkaa.
Varsinkin lauantain ja sunnuntain väliset yöt olivat kiireisiä, kun väki siirtyi yöllä yhdeltä viereisestä, suositusta Nuijan tanssipaikasta jatkamaan seurustelua Koskuen Essolle. Silloin huoltoasemalle tarvittiin melkoinen joukko järjestysmiehiä, Vilho Risku yhtenä heistä.
– Silloin täytyi asiakkaita jopa valikoida ovella, mutta kukaan ei oikeastaan ole jälkeenpäin muistellut pahalla, Vilho Risku tuumaa.
Retropaita päälle ja vanhoja muistelemaan
Riitta Saarinen työskenteli Koskuen Essolla nuoruudessaan 1980-luvun alussa. Tänään ravintolapäivänä hän pukeutui Esson retropaitaan ja lähti muistelemaan menneitä.
– Sykähdyttävältä ja nostalgiselta tuntuu, kun täällä ovat samat kalusteet ja tuttu yrittäjäpariskunta vastassa. Meidän perheestä taisi käydä täällä töissä peräti kuusi henkilöä. Koskuen Esso oli tärkeä työllistäjä.
Riitta nauraa ja muistaa paistaneensa Essolla vohveleita – yhden jos toisenkin. Hän toimi kahvilassa kiireapulaisena ja pääsi myös konttorihommiin.
– Sain tehdä vastuullisia töitä. Päivät olivat hyvin vaihtelevia ja eläväisiä. Opin täällä monenlaista, Riitta muistelee.
Hämeenkyröläinen Rainer Mäkipää lähti kahville Koskuen Essolle ja fiilistelemään menneitä muistoja.
– Olin aikanaan liikkeellä yleensä autoharrastajien kanssa. Kun tulimme tänne päin katsomaan vanhoja autoja tai moottoripyöriä, kahvihammasta jomotti jo Koskuen kohdalla. Helsinkiin mennessä sama juttu toistui Vanajan Essolla. Kahville poikkeamisesta tuli tapa.
– Täällä oli iso asema, hyvä piha-alue ja ennen kaikkea hyvät tarjoilut, Rainer Mäkipää muistaa.
Ministerit, missit, popparit ja rahvas
Muutama vuosikymmen sitten Koskuen Essolle poikkesivat kaikki mahdolliset julkkikset ministereistä misseihin, laulajiin ja orkestereihin saakka.
– Kaikilla näillä julkkiksilla oli omat tapansa. Yö-yhtyeelle piti aina paistaa munakkaat. Matti ja Teppo kun poikkesivat, Matti jätti aina tilkan kahvia kupin pohjalle. Anita Hirvonen istui aina omassa vakipöydässään. Melkein olisi pitänyt laittaa Anitasta kuva sille pöydälle, Anni Risku nauraa.
Vaikka julkisuuden henkilöt löysivät tiensä Koskuen Essolle, huoltoasemasta kahviloineen ei tullut vain eliittien pysähdyspaikka. Rahvaskin löysi sinne tiensä.
– Asiakkainamme oli kirjo suomalaisia, Vilho Risku kuvaa.
– Rekkamiehet tekivät tästä kansan paikan. Kun oli piha täynnä rekkoja, se toi tänne myös henkilöautoja. Väki tiesi rekkamäärästä, että kahvi täytyy olla aina tuoretta, Anni Risku arvelee.
Riskuja hymyilyttää, kun he katselevat miten aina vain lisää autoja ja moottoripyöriä valuu ravintolapäivänä Koskuen Esson pihaan. Vaikka päivän menestys kutkuttaa, eläkkeeltä ei enää yrittäjiksi siirrytä. Vai kuinka?
– Ajattelin aamulla, että olisin tuonut pihaan edes kaksitahtimittarin, jolla olisi voinut myydä mopobensaa, mutta kyllä se jäi haaveeksi, Vilho Risku paljastaa.
Koskuen Esson tarina päättyi vajaa 20 vuotta sitten, kun kolmostien uusi linjaus hiljensi kylän keskustaan jääneen yrityksen.
