Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlilla heinäkuun lopulla kantaesityksensä saava Kolme kirjettä Laestadiukselle kertoo nimensä mukaisesti Lars Levi Laestadiuksesta, 1800-luvulla eläneestä papista, jonka mukaan on nimetty evankelis-luterilaisen kirkon herätysliike lestadiolaisuus.
Vaikka hänet nykyään tunnetaan lähinnä synnyttämänsä uskonnollisen liikkeen kautta, ooppera katsoo hänen elämäänsä muiltakin osin. Juhlien taiteellinen johtaja Juhani Lamminmäki kuvaa Laestadiusta valtavaksi dynamoksi.
– Hän oli arvostettu kasvitieteilijä, muinaisuskon tutkija, teologi, kiistelty herätysjohtaja ja muun muassa Ranskan kunnialegioonan ritari.
Idea oopperasta on nivalalaissyntyisen Esa Ruuttusen, joka laulaa Laestadiuksen roolin. Kaikki naisroolit laulaa kalajokinen mezzosopraano Laura Mäkitalo: hän on enkeli ja viisas sananviejä Sofia, kolme naista kirjeiden takana sekä Laestadiuksen äiti ja vaimo.
Libretosta vastaavat Michael Baran ja Jyrki Linjama. Linjama on myös säveltänyt teoksen ja Baran ohjaa sen.
Oopperassa Laestadius saa hieman ennen kuolemaansa tulevaisuudesta kolme kirjettä, ja käy niiden kautta läpi omaa dramaattista elämäänsä. Näytösten aiheina ovat luonto ja kulttuuri, rakkaus ja lapsi. Laestadiuksen oma elämä sivuaa kirjeiden esiin nostamia aiheita, ja mies myös vastaa kirjeiden lähettäjille.
Kirjeiden lähettäjät ovat naisia, jotka ovat tulleet kaltoinkohdelluiksi lestadiolaisuudessa. Ailan yhteisö on hylännyt hänen valittuaan oopperalaulajan ammatin. Liisa suljettiin ulkopuolelle vääräuskoisen puolison valinnan takia. Maija taas joutui lapsena sukulaismiehensä raiskaamaksi yhteisön hyväksyessä asian hiljaa.
SOFIA: Sinua syytetään!
LAESTADIUS: Mistä minua syytetään?
SOFIA: Sinuun vedoten tehdään pahoja tekoja!
LAESTADIUS: Kuka... kuka niitä tekee?
SOFIA: Ihmiset jotka vetoavat nimeesi, Lars Levi Laestadius!
LAESTADIUS: Mutta Jeesuksen nimeen meidän täytyy vedota!
SOFIA: Niin täytyy! Mutta sen nimen he ovat muuttaneet loitsuksi, ihmisten vallankäytön välineeksi!
Juhani Lamminmäki sanoo, ettei Laestadiuksesta haluttu tehdä vain näköisoopperaa, jossa käydään läpi hänen elämäntarinansa. Tavoitteena oli luoda draama ja kommunikaatio nykyajan kanssa.
– Niin monta kuin on katsojaa, herää myös ajatusta, sanoo Lamminmäki.
Hänen mukaansa kyseessä on yleisinhimillinen draama, vaikka kontekstina on lestadiolaisuus. Lamminmäki heittää vertauksena, että Viulunsoittaja katolla kertoo juutalaisyhteisöstä, mutta harva katsoo sitä yhteisön kuvauksena. Kolme kirjettä Laestadiukselle on taideteos, jossa kuka tahansa pystyy asettumaan kaikkien ihmisten asemaan.
– Kaikilla asioilla on myös universaali, ihmisyyttä koskeva merkityssfääri, sanoo Lamminmäki.
Mezzosopraano Laura Mäkitalo laulaa oopperassa kaikki naisten roolit: kolmen kirjeen kirjoittajat, äidin, vaimon ja enkelin. Näin moneen hän ei ole aiemmin yhdessä teoksessa muuntunut.
Teos on laulajalle haastava, ja Mäkitalo on saanut panna itsensä likoon muun muassa rytmisesti. Rekisteri on laaja ja laulukieliä oopperassa on useita saamesta latinaan.
Mäkitalo käyttääkin rooleissaan ääntään monella tavalla, sävyjä tai soundeja vaihdellen.
– Tietysti sitäkin pitää miettiä, kuka on milloinkin. Voi olla, että kaikissa kohdissa ääntäni ei ihan tunnistakaan, sanoo Mäkitalo, muttei halua paljastaa liikaa.
AILA:
Lars Levi Laestadius, ei kai olla voi tällä lailla: jos ei itse voi jotain käsittää niin ei kukaan saa sitä käsittää? Kauneudesta nauttiminen,esteettinen rikkaus, taiteellinen herkkyys on kiitollisuutta Jumalan luomistyöstä, eikä maineenkipeyttä... Lars Levi, voitko kertoa tuomitsijoilleni, että lopettaisivat ihmisten turhan satuttamisen, ja tekisivät parannuksen tästä tekopyhyyden synnistään.
Kolme kirjettä Laestadiukselle on paitsi musiikkia myös ennakkoon kohua herättänyt kurkotus lestadiolaisuuteen. Mäkitalo on pohtinut esimerkiksi sitä, kuinka Laestadius itse suhtautuisi hänelle kirjoitettuihin vastauksiin naisten kirjeisiin. Pääasiassa hän ajattelee oopperaa kuitenkin musiikin kautta eikä halua laittaa paikalleen sen kummemmin teosta kuin sen kuulijaa.
– Tämä voi herättää monenlaisia tunteita, siinä tulee esiin monia puolia Laestadiuksesta.
Mäkitalo muistuttaa, että mukana on kaunistakin tekstuuria, vaikka naisten kirjeet Laestadiukselle kuvaavatkin kaltoinkohdeltujen kokemuksia. Toisaalta rujokin teksti on oopperakirjallisuudessa tuttua jo vuosisatojen takaa.
– Tässähän ei tuoda mitään salaisuuksia julki, vaan kaikki nämä asiat ovat jo tiedossa. Oopperakirjallisuudessa tällainen ei ole uutta, mutta tietysti teksti herättää monenlaisia ajatuksia. Onhan se myös järkyttävää.
MAIJA:
Katselin itseäni kuin ulkopuolelta, näin mitä minulle tapahtui. Hetki oli pitkä. Tunsin, että sieluni kuoli, Itseäni en tuntenut enää, vain sen,että sisimpääni revittiin palasiksi.
Annoitko näille miehille luvan laatia omat sääntönsä sinun ja Jumalan nimissä? Kenen korviin nyt kaikuu lasten ja naisten itku? Miksi rikottuja ei korjata? Miksi vääryydentekijät istuvat korkeimpana? Osaisitko sinä, Lars Levi, pysäyttää tämän hulluuden?
Tunteiden herättäminen onkin juuri se, mitä Mäkitalo toivoo oopperan tekevän: pahinta olisi, jos kokemus jättäisi kylmäksi. Ennakko-oletuksien nojalla kotiin ei kannata jäädä, hän sanoo:
– Ei kannata jäädä huhujen varjoon, vaan tulla katsomaan ja muodostaa oma mielipide.
