EU-maat sopivat jo kaksi vuotta sitten jakavansa Italian ja Kreikan taakkaa turvapaikanhakijoiden sijoittamisessa. Vain Suomi ja Malta ovat hoitaneet velvollisuutensa.
Suurinta vastusta on Unkarissa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Nämä maat ovat itse hyötyneet unionin yhteisvastuusta saamalla miljardeja euroja EU-tukia.
Alde-ryhmän parlamentaarikko Hannu Takkula selittää tilannetta EU:n säännöillä.
– Jokainen maa voi päättää itse asiasta. Tätä itsemääräämisoikeutta ei haluta kaventaa.
"On maita, joissa pääministeritasollakaan ei hyväksytä islamin uskoa"
Komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen (epp) mukaan EU:n itäisten jäsenmaiden asenne johtuu islamin vastaisuudesta.
– EU:ssa on edelleen poliittisia johtajia jopa pääministeritasolla, jotka eivät hyväksy islamin uskoa. Se on heille riittävä syy, etteivät halua jakaa pakolaistaakkaa esimerkiksi Italian kansan kanssa pakolaisten kouluttamisessa.
EU:n valikoimissa on rikkomismenettely, joka voidaan aloittaa, jos maa ei noudata lakia.
– Silloin puhutaan päiväkohtaisista sakoista, jotka voivat nousta kymmeniin miljooniin euroihin eli ne ovat oikeasti merkittäviä. Niiden tarkoitus on aikaansaada muutos. Tietysti olisi toivottavaa että tämä sujuisi ilman sakkomenettelyä, Katainen sanoo.
Miksi EU ei jäädytä vapaamatkustajien tukirahoja
Taakanjako kiristää jäsenmaiden välejä.
– Monet maat, jotka ovat hoitaneet velvollisuutensa humaaneista syistä tai EU:n yhtenäisyyden vuoksi kokevat, että EU:ssa on vapaamatkustajia, jotka eivät noudata pelisääntöjä, Katainen sanoo.
Vapaamatkustajien EU-tuet ovat joutuneet silmätikuksi.
– Katsotaan vaikka EU-budjettia, onko pakko jakaa rahaa sellaisiin maihin, jotka eivät noudata sääntöjä. Tällainen arvostelu tulee lisääntymään, Katainen ennustaa.
EU-tukien jäädyttäminen ei ole mahdollista EU:n oman laillisuusperiaatteen vuoksi, sanoo parlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (epp).
– EU toimii lakeja kunnioittaen. Siksi emme voi itse tehdä laittomia toimenpiteitä. Meillä ei ole toimivaltaa maataloustukien pidättämiseksi. Toivon, että jatkossa tuet voitaisiin pidättää, jos jäsenmaa rikkoo pitkäaikaisesti ja vastoin ihmisoikeuksia EU:n perussopimuksia.
EU:n toivo kansalaisten painostuksessa
Jyrki Katainen toivoo, että esimerkiksi Puolan johtajien päät saataisiin kääntymään puhumalla.
– Toivoisin, että vaikkapa ruotsalaiset tai suomalaiset poliitikot keskustelisivat puolalaisten kanssa. Ei pidä jättää tätä yksin komission ja Puolan väliseksi.
Sirpa Pietikäinen pistää toivonsa kansalaisvaikuttamiseen.
– Kansallinen ja kansalaisten painostus kaikkia jäsenmaita ja päättäjiä kohtaan. Kyllä tämä on inhimillinen kriisi, mutta myös keskeinen syy, joka ruokkii pakolaisista koettuja ongelmia eri maissa silloin, kun tulee suuria määriä pakolaisia ja siihen sopeutuminen on hankalampaa.