Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Trump Juniorin tapaamiseen osallistunutta liikemiestä syytettiin rahanpesusta 90-luvulla

Venäläis-amerikkalainen Ike Kaveladze nimitti rahanpesusyytöksiä aikanaan noitavainoksi.

Donald Trump Juniorin Yhdysvaltain Venäjä-yhteyksiin liitetyn tapaamisen paikka oli Trump Tower New Yorkissa.
Donald Trump Juniorin Yhdysvaltain Venäjä-yhteyksiin liitetyn tapaamisen paikka oli Trump Tower New Yorkissa. Kuva: Justin Lane / EPA
  • Juho Takkunen

Donald Trump nuoremman tapaamiseen Trump Towerissa viime vuoden kesäkuussa osallistunutta liikemiestä Irakly "Ike" Kaveladzea syytettiin osallisuudesta laajaan rahanpesuun 1990-luvulla.

Venäläis-amerikkalainen rakennusyhtiön varatoimitusjohtaja oli tärkeässä roolissa yli 1,2 miljardin euron suuruisen summan siirtämisessä Itä-Euroopasta Yhdysvaltoihin. Asiasta kertovat yhdysvaltalainen turvallisuuspolitiikkasivusto Just Security ja Guardian.

Kaveladze ja hänen asianajajansa eivät Guardianin mukaan tiistaina vastanneet kysymyksiin Kaveladzen osallisuudesta rahanpesuun.

Yksi muista Trump Towerin tapaamisen osallistujista, venäläinen asianajaja Natalia Veselnitskaja puolestaan kertoo olevansa valmis todistamaan tapaamisesta kongressin edessä. Hän sanoi venäläiselle RT TV -kanavalle myöhään tiistaina, että haluaa "selventää todellisuutta massahysterian taustalla".

Ike Kaveladze Twitterissä jaetussa valokuvassa.

Yhdysvaltain hallinnon tarkastusvirasto tutki syytöksiä 2000-luvun alussa. Se ei tuonut esiin Kaveladzea nimeltä mutta vahvisti hänen yhtiönsä kytköksen mahdolliseen rahanpesuun.

New York Times yhdisti Kaveladzen rahanpesutapaukseen jutussaan vuonna 2000.

Yli 2 000 peiteyhtiötä Yhdysvalloissa

Kaveladze muutti Yhdysvaltoihin Neuvostoliitosta vuonna 1991 ja rekisteröi yli 2 000 peiteyhtiötä ja tiliä. Venäläisten ja itäeurooppalaisten asiakkaiden rahat siirrettiin peiteyhtiöiden kautta yhdysvaltalaispankkien Citibankin ja Commercial Bankin tileille.

Tapauksen tutkijat eivät lopulta löytäneet toimista mitään laitonta, vaikka ne näyttivätkin täyttävän rahanpesun tunnusmerkit.

Kaveladze viittasi syytöksiin aikanaan "noitavainona". Myös Donald Trump on käyttänyt termiä itseensä ja poikaansa kohdistuvista syytöksistä.

Kaveladze kahdeksas osallistuja

Donald Trump nuorempi järjesti tapaamisen Trump Towerissa kesällä 2016 Hillary Clintonin vaalikampanjaa vahingoittavien tietojen toivossa. Tapaamista ja Trump nuoremman siitä julkaisemia sähköposteja pidetään todisteena Venäjän ja Trumpin vaalikampanjan yhteistyöstä.

Tapaamiseen osallistuivat Trump nuorempi, venäläinen asianajaja Natalia Veselnitskaja ja kuusi muuta ihmistä. Kaveladze on tapaamisen kahdeksas tunnistettu osallistuja.

Lähteet: Reuters, Yle Uutiset

Lue lisää:

Trump Towerin tapaamiseen osallistunut kahdeksas henkilö on tunnistettu

Trumpin poikaa vaaditaan todistajaksi kongressiin