Kolme liettualaismiestä ja suomalaismies on tuomittu vankeusrangaistuksiin jutussa, jossa Suomeen tuotiin yli kymmenen kiloa metamfetamiinia.
Miehet tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä huumausainerikoksesta rangaistuksiin, jotka vaihtelevat viidestä ja puolesta vuodesta kahdeksaan ja puoleen vuoteen.
Aine kuljetettiin Suomeen mersun sisään kätkettynä. Oikeuden mukaan suomalaismies odotti liettualaismiehiä hotellin pääovella tyhjän urheilulaukun ja rahakuoren kanssa. Hotellista oli varattu huone, mutta ovikoodi ei toiminut.
Myöhemmin huumeet takavarikoitiin suomalaismiehen autosta.
Liettualainen 36-vuotias mies tuomittiin kahdeksan ja puolen vuoden vankeuteen. Hän ei ollut kosketuksissa huumeisiin kuljetuksen tai luovutuksen aikana. Oikeus katsoi, että miehen tehtävä oli valvoa kuljetusta ja tiedottaa asiasta eteenpäin.
Toinen, 27-vuotias liettualaismies tuomittiin seitsemäksi vuodeksi ja kolmas 29-vuotias mies kuudeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Suomalainen 40-vuotias mies sai viiden ja puolen vuoden vankeustuomion.
Yksi vapautui syytteestä
Suomalaisnainen vapautui syytteestä. Oikeuden mukaan hän oli ollut autossa tapahtumahetkellä, mutta ei osallistunut tekoon tai sen suunnitteluun.
Tulli on aiemmin arvioinut huumeiden katukauppa-arvoksi yli 420 000 euroa. Tulli teki esitutkinnan aikana yhteistyötä Liettuan tullin sekä Länsi-Uudenmaan ja Hämeen poliisilaitosten kanssa.
– Voi sanoa, että metamfetamiinimäärältään tämä on huomattavan suuri takavarikko. Ei Suomen suurin missään nimessä, mutta poikkeuksellisen suuri, tulliylitarkastaja Tero Virtanen arvioi Ylelle heinäkuun alussa.