Vaaleahiuksinen nainen astelee agilitykentälle mustan australiankelpien kanssa. Koira on 5-vuotias Zalama ja nainen paimiolainen Marika Ruohonen.
Koira haukkuu, mutta Marika on hiljaa. Hän pyytää katseellaan ja käsimerkeillään koiran istumaan, ja jos koira ei vielä reagoi, hän polkee jalallaan maata.
Agilityradalla parivaljakko etenee kuin mikä tahansa muukin koirakko – paitsi, että Marika ei puhu.
– Sairastuin kahdeksan kuukauden ikäisenä aivokuumeeseen ja kurkkutulehdukseen, joiden seurauksena menetin puhekykyni, Marika kertoo.
Agilityn harrastamista se ei estä. Marika näyttää kädellään, että Zalaman on lähdettävä liikkeelle. Koira seuraa radalla viilettävän naisen liikkeitä, ja tekee kuten pyydetään.
Ei se ole vaikeaa, mutta joskus se on haasteellista.
Marika Ruohonen
Agilityssa koiraa ohjataan omalla vartalolla, liikkeillä, katseella ja käsillä, mutta myös puheella. Koska Marika ei pysty puhumaan, hän joutuu käyttämään vielä vahvemmin vartaloaan.
– Ei se ole vaikeaa, mutta joskus se on haasteellista, Marika kertoo.
Haasteita tulee esimerkiksi silloin, kun koira irtoaa hyvin. Irtoamiseksi kutsutaan sitä, kun koira lähtee erilleen ohjaajasta ja suorittaa tehtäviä itsenäisesti kauempana ihmisestä. Välillä koira irtoaa liiankin hyvin, ja silloin kontaktia on vaikea saada palautettua ilman ääntä.
Tuttu kasvo kilpailuissa
Marika Ruohonen innostui agilitysta lähes parikymmentä vuotta sitten, kun hän meni työkokeiluun eläintenkouluttaja Kaisa Hilskan yritykseen. Marika kysyi netin keskustelupalstalla, haittaako agilityssa, jos ohjaaja ei pysty puhumaan.
Ihmiset kannustivat Marikaa mukaan, joten hän rohkaistui harrastuksen pariin.
Nyt Marikalla on seitsemän koiraa. Hän kilpailee Zalaman lisäksi 2,5-vuotiaan australiankelpien Tykin kanssa. Kotona on kasvamassa myös yhdeksän kuukauden ikäinen bordercollie Oro, ja neljä vanhempaa monirotuista: Minni, Riiviö, Typsy ja Sofia. Marika edustaa tällä hetkellä Turun Seudun Agilityurheilijoita ja harjoittelee useamman kerran viikossa.
Varsinkin eteläisessä Suomessa Marika koirineen on tuttu lähes jokaiselle agilityharrastajalle. Marika on avoin ja sosiaalinen, ja kertoo, että hänet on otettu hyvin vastaan.
– Kun aloitin, osa ihmisistä oli vähän epäluuloisia. Nyt kaikki tuntevat minut, Suomessa ja jopa maailmallakin.
Paraurheilijat kisaavat muiden joukossa
Suomen Agilityliitto on myöntänyt tänä vuonna noin 30 paragilitylupaa. Kaikkiaan agilitykilpailulisenssejä on jaettu noin 4500, joten paraurheilijoiden määrä on pieni suhteessa kilpailijoiden kokonaismäärään.
Paraharrastajat kilpailevat agilityssa samoissa kilpailuissa muiden harrastajien kanssa. Omia kilpailuja ei paraharrastajille Suomessa SM-kilpailuja lukuun ottamatta ole.
– Mielestäni kilpailuja pitäisi olla enemmän. Itse pystyn kilpailemaan tavallisissa kisoissa, mutta jos ajatellaan muita para-kisaajia, Marika Ruohonen sanoo.
Paraurheilijat voivat anoa Agilityliitolta hyvityksiä vammaansa perustuen. Joillekin tämä tarkoittaa suoritusajasta annettavaa aikahyvitystä, Marika Ruohosen tapauksessa kahta ylimääräistä minuuttia rataantutustumiseen.
Vuodenvaihteessa nettikeskusteluissa velloivat puheet siitä, ovatko paraurheilijoiden saamat hyvitykset reiluja muita kisaajia kohtaan. Marikalla on tähän selvä näkemys.
– Ihmiset ovat kateellisia. Jos vamman taso on sellainen, että tarvitsee aikahyvityksen, niin minun mielestäni se on ok. Minulla on terveet jalat ja juoksen lujaa, joten en tarvitse sitä. Se olisi epäreilua.
Neljättä kertaa MM-kisoihin
Marika Ruohonen osallistui keväällä para-SM-kisoihin ja kesäkuussa tavallisiin SM-kisoihin. Kummatkaan eivät sujuneet ihan suunnitelmien mukaan, mutta nainen lähtee silti hyvillä mielin elokuun lopussa järjestettäviin paragilityn maailmanmestaruuskilpailuihin.
Marika on järjestänyt epävirallisia näyttelyitä ja pitänyt agilitykoulutuksia, jotta on saanut rahaa matkakassaan.
Kisat järjestetään Itävallassa, ja Suomen joukkuessa on Marikan, Zalaman ja Tykin lisäksi neljä muuta ohjaajaa ja seitsemän muuta koiraa. Tämä on Marikan neljäs kerta paragilityn MM-kisoissa.
Suomalaisella sisulla mennään.
Marika Ruohonen
– Viime vuonna tein pahan mokan ja unohdin radan lopussa. Koira hyppäsi väärältä puolelta estettä. Ilman tätä olisi ollut mahdollista taistella MM-mitaleista. Maalin jälkeen tuli kunnon itku.
Nyt Marika aikoo keskittyä, tehdä parhaansa ja pitää hauskaa.
– Tunnelma MM-kisoissa on ihan erilainen kuin normaaleissa kisoissa. Tunteet ovat siellä mukana. Suomalaisella sisulla mennään. Nyt näytetään!