Helsingin Munkkivuoressa on tänä kesänä kuvattu poikkeuksellista kotimaista elokuvaa. Puluboin ja ponin leffassa kaikki keskeiset ammattilaiset – ohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja – ovat naisia. Puluboi on erikoistapaus miesvaltaisella alalla.
– Elokuva ei ole tällä hetkellä tasa-arvoinen ala. Yksi syy siihen on rakenteellinen. Se lähtee jo siitä, keiden elokuvia rahoitetaan, sanoo Puluboin tuottaja Elina Pohjola.
Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore julkaisi kesäkuussa tutkimuksen, jonka mukaan miehet saavat naisia selvästi enemmän julkista elokuvatukea. Naisten ohjaamille elokuville ja alan naistaiteilijoille potista irtoaa yksi neljäsosa – miehille kolme neljäsosaa.
Pohjola korjaisi vinoumaa ratkomalla rahoitukseen liittyviä rakenteellisia ongelmia. On myös toinen keino vaikuttaa asiaan ja se liittyy tekijöihin. Tuottajien ammattikunta naisistuu ja se on Pohjolan mielestä hyvä asia.
– Mitä enemmän tulee naistuottajia, sitä enemmän tulee naiskäsikirjoittajien ja naisohjaajien elokuvia. Tuottaja kuitenkin itse valitsee tarinat ja aiheet, joista hän haluaa kehitellä elokuvaa, Pohjola perustelee.
Naisten tarinat ovat ihmisten tarinoita
Puluboin ja Ponin leffan ohjaa Mari Rantasila. Hänen mielestään on tärkeätä, että elokuvan tekijöissä on mukana myös naisia.
– Se monipuolistaa elokuvia ja niiden näkökulmaa. Se auttaa katsomaan yhteiskuntaa eri puolilta, tekemään erilaisia havaintoja, Rantasila sanoo.
Elokuvien sankarit ovat edelleen etupäässä miehiä. Miesten tarinoita ja niiden näkökulmia pidetään yleispätevinä. Niihin samastutaan ja naisten ääni jää marginaaliin.
– Koetaan, että ikään kuin ne naisten tarinat eivät olisi ihmisten tarinoita, että kiinnostavatko ne ketään. Sellaisesta ajattelusta pitäisi päästä eroon, Rantasila sanoo.
Puluboin ja Ponin leffa perustuu Veera Salmen lastenkirjasarjaan. Siinä seikkailee Mai-tyttö, joka ei halua mennä kouluun. Elokuva on kasvutarina. Sitä on ollut muokkaamassa valkokankaalle myös Hannamaija Matila. Miten se, että molemmat käsikirjoittajat ovat naisia, näkyy lopputuloksessa? Matilan mielestä se näkyy muun muassa siinä, että Puluboissa puhutaan tunteista, niitä ilmaistaan ja ne ovat tärkeitä.
– Haluaisin, että elokuva loisi rohkeutta, että ihmiset uskaltaisivat sanoa olevansa heikkoja. Ei ole vaarallista, jos pelkää ja aina on joku, joka ottaa kiinni, Matila summaa sanomaa.
Ohjaaja Rantasila muistuttaa, että hyvä elokuva on edelleen hyvä ja huono huono riippumatta siitä, kumpaa sukupuolta sen tekijä on. Tärkeätä on se, kuka saa mahdollisuuden.
– Perään sitä, että meitä kohdeltaisiin samalla lailla kuin miehiä. Osaamme samalla tavalla ja tarinat, joita teemme, ovat yhtä lailla miehille ja naisille. Ne kertovat ihmisistä eivätkä jostain vähemmistöistä, Rantasila sanoo.
Pitäisikö rahoituksessa ottaa käyttöön sukupuolikiintiöt?
Ruotsissa julkista elokuvarahoitusta jakava Filminstitutet on asettanut tavoitteekseen sen, että naiset ja miehet saisivat tukikruunuista yhtä suuren potin. Se on tuottanut tulosta. Vuosina 2013–2016 rahat jaakantuivat lähes tasan. Suomessa on virinnyt keskustelua siitä, pitäisikö elokuvan julkista tukea jaettaessa ottaa käyttöön sukupuolikiintiöt.
– Kiintiöasia on hauska, koska se herättää niin paljon raivoa: että “mitä kauheata, sittenhän kaikki menee pieleen”. Koen, että kaikki tutkimukset ja myös kiintiöt ovat työkaluja julkisen rahan jakajalle, Rantasila sanoo.
Rantasilan mielestä työkalut auttaisivat purkamaan rakenteellisia ja alitajiuisia, meitä ohjaavia ajatusmalleja. Ohjaaja muistuttaa, että kiintiöidenkään ei tarvitse olla ikuisia.
– Miksei voida ajatella vaikka kolmea vuotta, että katsotaan, mitä tapahtuu, huononeeko Suomen elokuvateollisuus täydellisesti ja kaikkoavatko kaikki katsojat.
Käsikirjoittaja Matilan mielestä tasa-arvosta on alalla puhuttu monta vuotta eikä asia silti ole korjaantunut. Siksi kiintiöt olisivat hänen mielestään yksi ratkaisu.
Tuottaja Elina Pohjola pohtii vielä kantaansa.
– Ideaalitilanteessa kiintiöitä ei tarvita, koska tasa-arvo toteutuu ilman niitä. Jos se ei toteudu, silloin on hyvä kysymys, tarvitaanko kiintiöt tasaamaan tilanne.
"Parhaat hankkeet saavat rahaa"
Suomalaiset elokuvat saivat 150 miljoonaa euroa julkista tukea vuosina 2011–2015. Eniten sitä kulki Suomen elokuvasäätiön kautta (SES), joka jakoi mainitulla ajanjaksolla noin 93 miljoonaa euroa. Toiseksi suurin rahoittaja oli Yleisradio, joka käytti ennakko-ostoihin ja tilauksiin noin 45,6 miljoonaa euroa. Cuporen tutkimuksen mukaan SES:n rahoituksensaajista oli tarkastelujaksolla 72 prosenttia miehiä. Yleisradiolla vastaava luku oli 79 prosenttia.
Suomen elokuvasäätiössä on seurattu viisi vuotta sitä, miten tuki jakautuu miehille ja naisille. Seuranta tapahtuu jälkikäteen, mutta toimitusjohtaja Lasse Saarisen mukaan tasa-arvoasioista keskustellaan kuitenkin sisäisesti jo siinä vaiheessa, kun päätetään, ketkä rahaa saavat.
– Sukupuoli on yksi kriteeri, mutta Suomi on pieni maa ja lahjakkuuksien määrä on rajallinen. Päätökset tehdään tai pyritään tekemään niin, että parhaat hankkeet saavat rahaa, toimitusjohtaja sanoo.
Saarinen ei kannata sukupuolikiintiöitä.
– Se, että me tekisimme päätöksen pelkästään sillä perusteella, että saisimme tasaisen 50/50-jaon, ei ole järkevää maassa, jossa on vähän tekijöitä ja vielä vähemmän hyviä hankkeita. Se ei tuota parasta mahdollista lopputulosta millään.
Saarisen mielestä kiintiöt rajoittavat. Niiden sijaan tarvitaan asennemuutosta.
– Puhun voimakkaasti tasa-arvon puolesta ja muistutan tasa-arvosta meidän asiantuntijoitamme, jotka valitsevat tuettavat, Saarinen sanoo.
SES on niin kutsuttu päärahoittaja. Saarinen muistuttaa, että se ei voi kuitenkaan jakaa tukea projekteille, jotka eivät saa rahoitusta samalla esimerkiksi elokuvalevittäjiltä tai tv-yhtiöiltä. Niinpä muiden päätökset vaikuttavat suoraan myös SES:iin. Käsikirjoistukea SES voi myöntää itsenäisemmin. Sen puolella naiset ovat saaneet apurahaa suhteessa useammin kuin ovat sitä anoneet.
– Olen kehottanut naisia hakemaan enemmän. Miehet ovat rohkeampia. Jos suoraan sanotaan, miesten hakemukset ovat heikompia kuin naisten.
Saarisen mielestä aika hoitaa pitkällä tähtäimellä ongelman: yhä useampi korkeakoulutettu on nainen, ja se näkyy alalla tulevaisuudessa. Siihen asti säätiössä pidetään sukupuoliasiaa aktiivisesti esillä.
Elokuva on äijätouhua
Cuporen tutkimus ei yllättänyt Ylen draamapäällikkö Jarmo Lampelaa.
– On se varmasti peiliin katsomisen paikka, että mikä meidän tuotantotapakulttuurissa aiheuttaa tällaisen tuloksen. Uskon, että kukaan ei ajattele, että haluan tähän hankkeeseen vain miehiä tai naisia. Ulkopuolelta, jos katsoo elokuva-alaa, monella on varmasti se käsitys, että se on sellaista äijätouhua, hän sanoo.
Ylen osalta tutkimuksessa tarkasteltiin ennakko-ostoja ja tilauksia tuotantoyhtiöiltä. Mukana oli elokuvia ja tv-sarjoja. Lampelan mukaan Ylessä keskustellaan tasa-arvosta ja pohditaan tekijöiden kanssa muun muassa ohjaajavalintoja.
– Me puhumme tekijän urasta: millaisia teoksia hän on tehnyt ja onko hän oikea tähän tuotantoon. Sukupuolikeskustelu käydään siinä rinnalla. Me törmäämme myös siihen, että tuotantoyhtiössä on naisenemmistöinen tuotantotiimi, joka tuo meille ensimmäisenä ohjaajaehdokkaana 2–3 miesohjaajaa. Silloin me voimme kysyä, että oletteko te miettineet, että tähän etsittäisiin naista rinnalle, Lampela sanoo.
Lampelan mukaan naisohjaajien määrää pyritään nostamaan aktiivisesti. Hän muistuttaa, että Yleisradio on projekteissa kuitenkin usein kakkosrahoittaja. Se taas tarkoittaa sitä, että tuotantotiimi voi jo olla tuotantoyhtön valmiiksi valitsema.
– Suuri osa Ylen draamasta tulee indieyhtiöiltä ja meidän viesti alalle on se, että tekijöitä saa olla monipuolisesti kummastakin sukupuolesta. Siitä, miten nopeasti asiat muuttuvat, ei pysty sanomaan. En tiedä, onko meillä kolmen vuoden päästä parempi tilanne. Jollakin aikavälillä on.
Sukupuolikiintiöitä Ylellä ei ole, eikä Lampela vaikuta ajatuksesta erityisen innokkaalta.
– En osaa sanoa, mitä sellaiset tuottaisivat, muuttuisivatko hankkeet. Minä näen, että aktiivinen ohjelmiston ja alan kehittäminen on Ylen velvollisuus joka tapauksessa ilman kiintiöitäkin, hän sanoo.
Cuporen tutkimuksessa tarkasteltiin myös Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen (AVEK), Pohjoismaisen elokuva- ja televisiorahaston ja Taiteen edistämiskeskuksen (TAIKE) myöntämiä tukia.
Lähde: Tarja Savolaisen tutkimus Sukupuolten välinen tasa-arvo elokuvatuotannossa –Julkisen rahoituksen jakautuminen (Cupore 2017).