Antti Tuurin, Aku Louhimiehen ja AJ Annilan käsikirjoittama Ikitie kertoo amerikansuomalaisista, jotka teloitettiin Neuvostoliiton vihollisina 1930-luvulla. Stalinin vainoissa Petroskoin läheisessä metsässä kuoli tosielämässä ainakin satoja suomalaisia, joista suuri osa oli tullut rakentamaan Neuvostoliittoa.
Ikitie kertoo fiktiivisesti, Amerikasta Suomeen perheineen palanneesta Jussi Ketolasta, jonka lapualaisliike yrittää tappaa itärajalla. Ketola pääsee kuitenkin Neuvostoliittoon pakoon. Miestä ei kuitenkaan päästetä kotiinsa Suomeen, vaan hän joutuu pakon edessä aloittamaan uuden elämän Pohjois-Amerikan siirtolaisten kolhoosissa. Vainojen alettua työkommuuni muuttuu kauhujen näyttämöksi.
Elokuvan ohjaaja AJ Annila vaikuttui Tuurin tarinassa erityisesti sinnikkäistä ihmisistä.
– Tarina oli rankka, mutta siinä oli myös iloa ja onnea. Se kertoi ihmisistä, jotka olivat valmiita matkustamaan maailman ääriin rakentaakseen parempaa maailmaa itselleen ja perheelleen. Se kosketti, sanoo Annila Aamu-tv:n Tähtihetkessä.
Ohjaaja piti tarinaa alunperin absurdina
Stalinin aikaan Neuvostoliittoon haettiin lännestä väkeä rakentamaan uutta maata. Amerikasta Neuvostoliittoon lähti yli 10000 ihmistä, joista osa oli amerikansuomalaisia. Annilalle amerikkalaisten työkommuuni oli uutta tietoa.
– Tarina oli niin absurdi, että soitin luettuani kirjan Antti Tuurille, että ethän sinä hullu keksi näitä juttuja. Mutta Karjalassa on ollut oma pieni Amerikka, jonne toisen polven tai kolmannen polven amerikansuomalaiset ja jenkit ovat tuoneet oman kulttuurinsa.
Tommi Korpela esittää Ikitiessä Jussi Ketolan roolin. Naispääosan näyttelee tanskalainen Sidse Babett Knudsen. Muissa rooleissa nähdään esimerkiksi Hannu-Pekka Björkman, Ville Virtanen ja Jonna Järnefelt.
Ikitien taustalla oleva tositarina vaikutti monella tavalla näyttelijäntyöhön, kertoo Järnefelt.
– Sitä halusi kunnioittaa mahdollisimman paljon. Halusin keskittyä nimenomaan uskottavuuteen. Kolhoosilaiset olivat tavallisia ihmisiä, jotka etsivät onnea ja yrittävät ansaita leipänsä.
Työryhmään luotiin turvallinen tunne
Virossa kuvatussa elokuvassa nähdään rankkoja, ison joukon teloituskohtauksia. Annilan mukaan vaikea aihe vaati luonnollisesti turvallista työilmapiiriä.
– Meillä oli ammattimainen työryhmä, mutta minun tehtävänäni oli luoda turvallinen leikkikenttä, jossa näyttelijät pääsevät kokemaan tunteita, jotka ovat toivottavasti mahdollisimman aitoja.
Annilan mukaan ahdistavat kohtaukset vaativat tavallisesti mahdollisimman kevyttä tunnelmaa. Ikitien kuvauksissa työyhteisöön kuitenkin vaikutti historiallinen ilmapiiri.
– En ole ikinä ollut niin hiljaisissa kuvauksissa. Olin myös huolissani, että pitkään seisoskeleville avustajilla täytyy olla lämmintä päällä. He eivät kuitenkaan halunneet lämpötakkeja, joita kiirehdin heille. Mentaliteetti oli, että tämä työ on helppoa siihen nähden, mitä kauheuksia Stalinin vainoissa oikeasti koettiin.