Pelien sisäiset mikromaksut ovat keskeinen osa peliteollisuuden ansaintalogiikkaa. Mikromaksut tarkoittavat sitä, kun oikealla rahalla ostetaan peliin kuuluvia virtuaalisia tavaroita. Näin voidaan nopeuttaa ja sujuvoittaa pelaamista.
Toimittaja ja tietokirjailija Elina Lappalainen kertoo, että pelit ovat useimmiten ilmaisia ladata. Peliyhtiöt pyrkivät tekemään tuotteillaan kuitenkin rahaa ja siksi peleissä tarjotaan maksullisia lisäostoksia.
– Ostetaan timantteja tai kultakolikoita oikealla rahalla. Timanteilla voi päästä jonkun kentän helpommin läpi tai nopeuttaa jonkin asian valmistumista. Siinähän pelataan sillä kuinka kärsimätön sinä olet, Lappalainen sanoo.
Lappalainen seuraa muun muassa pelimaailmaa työkseen Talouselämä-lehdessä. Hän kertoo, että mikäli peli on suunniteltu reilusti, sitä voi pelata ilmaiseksi. Tiukkojen maksumuurien rakentaminen peliin on huonoa pelisuunnittelua.
Pelaamista ja pelialaa käsittelevässä uudessa Nyt pelittää -tietokirjassaan Lappalainen ja kuvittaja Jussi Kaakinen avaavat mikromaksujen maailmaa ja merkitystä. Lappalaisen mukaan pelien sisäiset maksut ovat sama asia kuin minkä tahansa viihteen ostaminen, eikä sitä tarvitse kauhistella.
Yleisesti pelaajista noin 2–10 prosenttia käyttää rahaa pelaamiseen. Suurin osa pelaa pelejä ilmaiseksi, joten peliyhtiöiden tulot kertyvät varsin pieneltä osalta joukkoa.
– Rovio kertoi mahdollisesta pörssilistautumisesta kertoessaan, että heillä rahaa käyttävä pelaaja maksaa keskimäärin 30 euroa kuukaudessa, Lappalainen sanoo.
Tämä luku tarkoittanee pitkälti aikuispelaajia. Eniten rahaa käytetään kilpailullisimmissa peleissä, joissa käydään jopa maailmanlaajuisia turnauksia. Silloin kyse on aikuisten peliharrastuksesta ja esimerkiksi aktiivisesta peliklaanin jäsenyydestä.
Miten sitten pitäisi suhtautua siihen, jos lapsi pyytää ostamaan timantteja tai kultakolikoita peliinsä? Ostoksiin tarvitaan usein luottokortti, jota lapsella tuskin on käytössään.
Yhteinen tekeminen auttaa ymmärtämään
Rahan käyttäminen virtuaalisiin hyödykkeisiin voi tuntua rahan tuhlaukselta. Lappalainen näkee asian toisin.
– On ihan okei ostaa lapselle viikkorahalla timantteja. Itse ostaisin mieluummin neljällä eurolla virtuaalisia asioita kuin karkkia, Lappalainen sanoo.
Tärkeintä ovatkin perheen yhteiset säännöt pelaamiseen käytettävän rahan määrästä.
– Se on osa normaalia rahasta keskustelemista ja taloustaitojen opettelemista, Lappalainen sanoo.
Vaihtoehtona luottokortille ovat esimerkiksi Google Playn tai iTunesin prepaid-kortit, joihin ladattua rahaa voi käyttää pelien maksuihin. Niiden avulla lapsi voi päättää vaikkapa kuukauden aikana miten rahansa käyttää.
Perheen sisällä pelirahan käyttämisestä kannattaa sopia samalla tavalla kuin peliajasta. Pelirahaa voi antaa viikkorahana tai syntymäpäivälahjaksi. Silti aikuisen on hyvä ymmärtää ja seurata mihin rahaa peleissä käytetään.
– Kannattaa ensin tutustua siihen peliin, mitä lapsi on siellä maksamassa ja miksi tämä on hänelle tärkeää, Lappalainen sanoo.
Lapselle voi olla palkitsevaa, että aikuinen on kiinnostunut
Elina Lappalainen
Myös lasten itsensä on hyvä tunnistaa peleihin liittyvät maksumekanismit ja se mistä hän pelissä on maksamassa. Peleihin suunnitellut mekanismit ovat tarkoituksella sellaisia, että ne houkuttelevat palaamaan peliin yhä uudelleen. Peliyhtiöt analysoivat pelaajien käyttäytymistä ja sitä, millä tavalla pelaaja saadaan käyttämään rahaa.
Lappalainen muistuttaa, että digitaalinen viihde ja sosiaalinen media ovat tätä päivää ja tärkeintä olisi yhdessä tekeminen.
– Samalla tavoin, kuin tutkittaisiin tietokirjaa, tutkittaisiin pelimaailmaa yhdessä. Minecraftia ja Fifa-urheilupelejä voi pelata yhdessä.
On syytä muistaa, että monet pelit vaativat lapselta pitkäjännitteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Maailman tai pelihahmon rakentaminen ei synny hetkessä. Aikuisen kannattaa olla kiinnostunut lasten pelimaailmasta samalla tavoin kuin heidän lego-leikeistään.
– Lapselle voi olla palkitsevaa, että aikuinen on kiinnostunut, toimittaja Elina Lappalainen kiteyttää.