7-vuotias tuijottaa itseään peilistä ja sanoo sitten, että on iso maha. 9-vuotias ihmettelee, kun kotona käydään vaa’alla, ja kysyy sitten, onko hänen painonsa hyvä. 11-vuotias harmittelee, kun somessa kaikki muut ovat laihempia.
Lapset ymmärtävät yhä aikaisemmin, miltä erilaiset kropat näyttävät. Sosiaalisessa mediassa pyörivät ovat yhä aikaisemmin ”kehotietoisia”, sanoo Sydänliiton Neuvokas perhe –projektin suunnittelija Anne Kuusisto.
– Esikouluiässä, 6-vuotiaana, lapsi ryhtyy arvioimaan itseään suhteessa muihin. Siihen liittyvät esimerkiksi taidot, millainen olen piirtäjänä, mutta vähitellen ruvetaan havainnoimaan myös omaa kehoa.
– Se luo meille aikuisille yhä enemmän painetta siihen, että me puhumme kunnioittavasti kaikista kehoista.
Tästä syystä kotona täytyy myös olla tarkkana, millä tavoin vanhemmat puhuvat vartaloistaan ja muiden vartaloista. Painosta puhuminen tulisikin perheissä laittaa pannaan, sanovat asiantuntijat.
"Lapsen kuullen ei tarvitse puhua painosta"
Tuoreen kouluterveyskyselyn mukaan 18,9 prosenttia 8.–9.-luokkalaisista on ylipainoisia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportin mukaan jopa neljännes 2–16 -vuotiaista pojista ja 16 prosenttia tytöistä oli vähintään ylipainoisia. Pojista 7 ja tytöistä 3 prosenttia oli lihavia.
Vaikka omassa perheessä olisikin kertynyt kiloja, ei ongelmaa pitäisi lähteä setvimään painon kautta. Lapsille tulisi puhua terveydestä ja jaksamisesta.
– Lapsen kuullen ei tarvitse puhua painosta. Jos kertyy painoa, niin voidaan puhua, että mitä voidaan tehdä koko perheenä, että voidaan hyvin ja jaksetaan arjessa. Että se paino on vain sivuseikka.
Lapsi saattaa kuitenkin itse puhua painosta – jopa ylipainosta tai lihavuudesta – jolloin aikuisen tarvitsee olla valmis siihen reagoimaan. Lapselta tulisi kysyä, miksi ajattelet näin ja miettiä sitten, pitääkö siihen puuttua, neuvoo Kuusisto.
– Voi sanoa lapselle, että sinulla on ainulaatuinen keho. Hienoa, jos haluat pitää siitä huolta. Keho tarvitsee ruokaa, muuten ei jaksa tehdä mitään ja tulee huono olo. Mietitään yhdessä, millaisia pieniä asioita voidaan sopia esimerkiksi liikkumisen lisäämiseksi tai herkkujen vähentämiseksi.
Tärkeää olisi, ettei lasta syyllistettäisi mistään, sanoo Helsingin yliopiston ravitsemustieteen lehtori Raisa Valve.
– Ruoka ei myöskään ole palkinto tai lohdutus. Siitä saa nauttia, mutta se ei ole palkinto.
Yläasteella paino tulee puheeksi terkkarilla
Joskus lapsen ylipaino tulee puheeksi, kun lapsi käy terveystarkastuksessa. Peruskouluikäisillä pituus ja paino mitataan vuoden välein ja molempien käyrien kehitystä seurataan.
– Nuoret näkevät itse käyrän. Jos siellä näkyy ylipainoa, kysyn, mistä nuori arvelee sen johtuvan. Sitten kysytään, miten nuori sen kokee, ja usein nuori sanookin, että haluaisin olla hoikempi. Silloin on helppo edetä: kerron, mitä asialle voi tehdä ja että täällä tuetaan, kertoo yläasteen kouluterveydenhoitaja Tuula Kuha.
– Jos on aihetta huoleen, voi miettiä ja puhua yhdessä, onko nuori tyytyväinen tilanteeseen ja onko tavoissa jotakin, mitä voitaisiin muuttaa? Se riippuu lapsen iästä. Pienemmälle ei tarvitse sanoa, vaan tekee työtä siinä, että lapsi syö säännöllisesti ja ravitsevasti.
Moni nuori onkin helpottunut, kun pääsee puhumaan vaikeasta aiheesta jonkun kanssa.
– Se on heille ovi, että siitä voi puhua, kun ei ole aiemmin uskaltanut. Moni pitää sisuksissaan sitä huolta ja ahdistusta omasta painosta.
Kasvukäyrät laitetaan usein tiedoksi myös kotiin. Monelle perheelle terveydenhoitajankin puuttuminen asiaan on liikaa.
– Tämä on äärimmäisen herkkä asia, ja saattaa aiheuttaa voimakkaita reaktioita perheissä. Että miksi tähän puututaan, meidän lapsi on ihan normaali, tai että lapsi saa traumoja, kertoo Kuha.