1
Onko alttoviulu on iso ja helposti soitettava viulu?
Totta ainakin toinen puoli. Alttoviulu ja viulu ovat rakenteeltaan lähes identtiset. Molemmissa on noin 70 eri osaa. Siinä missä viulun kaikukoppa on noin 35,5 senttimetriä pitkä, alttoviulun mitta vaihtelee 38 ja 42 senttimetrin välillä.
Tampereen valtakunnallisen alttoviulukilpailun puheenjohtaja, altisti Atte Kilpeläinen muotoilee soitettavuuden monisyisesti.
– On se ehkä helpompi soitin kuin viulu, hän myöntää aluksi.
Kyseessä on kokonaisarvio, eikä alttoviulunkaan soittoa sovi helpoksi luonnehtia. Haastavinta on saada aikaan tuhti sointi eli soundi.
Äänen muodostaminen on hankalaa, koska alttoviulu on kieliensä pituuteen ja paksuuteen suhteutettuna liian pieni soitin. On laskettu, että kaikukopan tulisi olla yli puoli metriä pitkä, jotta se tuottaisi ääntä viulua vastaavalla tavalla.
– Niin isoa soitinta ei kukaan pystyisi soittamaan, Kilpeläinen huomauttaa.
Soitettavuudessa alttoviulun koko antaa sen sijaan anteeksi. Sormilla ei ole ahdasta korkealtakaan soitettuna.
– Minulla sormet ovat sentään aika ohuet, mutta tiedän alttoviulisteja, joiden sormista herää kysymys, voisiko niillä soittaa viulua. Ehkä ei.
Toisaalta monet viulistit tunnetaan isoista käsistään. Ehkäpä kuuluisimpana Itzhak Perlman, joka puhuu paksuista sormistaan tässä artikkelissa.
2
Alttoviulistit soittavat orkesterissa lujempaa kuin pyydetään
Ensimmäiset alttoviulut rakennettiin 1500-luvulla, eikä soittimen rakenne ole sittemmin muuttunut. Kielten pituuteen ja paksuuteen nähden liian pieni kaikukoppa tuo ongelmia suuren sinfoniaorkesterin keskellä.
– Altisteilta vaaditaan soundia, jossa on ydin. Sitä voisi verrata teatterikuiskaajan kuiskaukseen: se on kuiskausta, mutta siinä on fokus. Honottavalle soitolle ei ole tilausta, Kilpeläinen toteaa.
Alttoviulun ääni siis peittyy herkästi muiden soittimien alle. Se johtuu soittimen epäoptimaalisen koon lisäksi siitä, että viulut ja sellot soittavat osittain samoilla taajuuksilla alttoviulujen kanssa.
Helsingin kaupunginorkesterissa soittavan Kilpeläisen mukaan eri soitinryhmien välinen volyymitasapaino synnyttääkin erimielisyyksiä.
– Kapellimestarit ovat niin lähellä orkesteria, että heille myös alttoviulut kuuluvat hyvin. Välillä meitä pyydetään soittamaan jopa hiljempaa. Silloin tekisi mieli sanoa, että voisitko käydä tuolla salin puolella kuuntelemassa.
3
Alttoviulu on hyvä valinta, jos haluaa orkesteriin töihin
– Aika tasainen määrä on alttoviulun aloittaneita vuosi vuodelta, Kilpeläinen summaa viimeisten 20 vuoden opiskelija- ja harrastajamäärät.
Määrä on kuitenkin radikaalisti pienempi kuin viulussa ja sellossa. Toisin sanoen samasta työpaikasta on kilpailemassa vähemmän soittajia kuin sisarsoittimilla. Toki viulisteja sinfoniaorkesterissa on enimmillään jopa kolmekymmentä, kun altisteja parhaimmillaan 12.
Harvat aloittavat musiikkiharrastuksen alttoviulua soittamalla, mutta usein opettajat ohjaavat soittimen pariin viulisteja jo nuorena. Matalan C-kielen kutsun voi kuulla myös ammattiopintojen aikana.
– Minna Pensola (Kilpeläisen viulistikollega Meta4-yhtyeestä) ehdotti kahdelle oppilaalleen alttoviulua, kun Sibelius-Akatemian ovet eivät auenneet viulua soittamalla. Molemmista tulee tosi hyvät alttoviulistit, Kilpeläinen iloitsee.
Alttoviulistien rooli orkesterissa on korostetun kamarimusiikillinen. Siihen alttoviulistit sopivat, sillä jo opiskeluaikana riittää tekemistä erilaisissa yhtyeissä ja orkestereissa. Alttoviulisteja ei koskaan ole liikaa.
– Puhun nyt vähän hiljempaa, etteivät viulistit loukkaannu, Kilpeläinen kuiskaa Helsingin Musiikkitalon kahvilassa.
– Viulisteilla on usein ongelma: nakit kulkevat ja soitto on kunnossa, mutta eivät he sitten osaa soittaa muiden kanssa yhdessä. Me on tultu ruohonjuuren kautta ja opittu muusikoiksi, Kilpeläinen virnistää.
4
Alttoviulisti on kuin rokkibändin basisti – ainakin vitseissä laskettuna
"Miksi alttoviulistit pitävät harppua parhaana soittimena? Siinä soitetaan vain vapaita kieliä pizzicatolla eli näppäillen."
Siinä missä rokkarit osaavat kertoa tuhat basistivitsiä, klassiselta muusikolta eivät lopu alttoviuluvitsit kesken.
Yllä olevan vitsin Kilpeläinen kuuli Tabea Zimmermanilta, yhdeltä maailman arvostetuimmista alttoviulisteista. Vitsin ymmärtämisessä auttaa tieto siitä, että jousisoittimen alkeisopetuksessa perusasiat opetellaan kieliä näppäilemällä. Jousi otetaan mukaan vasta myöhemmin.
Millaisia tyyppejä alttoviulistit sitten ovat?
– Viulisteihin verrattuna ehkä rauhallisempia. Joviaaleja ja kollegiaalisia. Alttoviulistit ovat ympäri maailmaa kivoja ja leppoisia ryhmiä, Kilpeläinen vakuuttaa.
Kollegiaalisuudesta konkreettisena esimerkkinä hän mainitsee Tampereen valtakunnallisen alttoviulukilpailun. Sen järjestää Suomen alttoviuluseura, jonka jäsenet ovat tavallisia suomalaisia alttoviulisteja.
– En näe, että sellisteillä tai viulisteilla olisi tällaisia, mutta kontrabasisteilla taas on oma seuransa. Ehkä ne ovat ne oikukkaimmat soittimet, joiden soittajat muodostavat tiiviitä yhteisöjä.
Lahjakas alttoviulisti ei jää Suomessa huomaamatta.
– Heti jos huomaan vaikkapa jossain kamarimusiikkiryhmässä hyvän altistin, niin autan häntä sen, minkä pystyn. Erityisesti jos jossain kaukana, vaikkapa Rovaniemellä, on lahjakas soittaja, niin hänet käydään lähestulkoon kotiovelta hakemassa, että tässä olisi Sibelius-Akatemian pääsykokeet, tervetuloa.
5
Solistista ohjelmistoa on vähän
Säveltäjät ovat kautta aikain olleet laiskoja säveltämään ohjelmistoa alttoviululle. Tampereen kilpailussakin kuullaan pitkälti samoja teoksia, jotka soivat jokaisessa orkesterikoesoitossa. Niitä ovat muun muassa Franz Anton Hoffmeisterin ja Carl Stamitzin alttoviulukonsertot.
Muita tunnettuja teoksia alttoviululle ovat säveltäneet muun muassa Béla Bartók, Paul Hindemith, William Walton ja vaikkapa Alfred Schnittke.
– Schnittkessä ja Waltonissa palataan balanssiongelmiin valtavan orkesterin takia. Bartókin konsertto on postyymisti orkestroitu ja fiksu siinä mielessä, että satsi on läpikuultava. Samoin Kalevi Aho sävelsi alttoviulukonserttoonsa kamarimusiikillisen säestyksen.
Tampereen valtakunnallisen alttoviulukilpailun välierässä kuultiin osana resitaaliohjelmistoa Tampereen Musiikkiakatemian sävellysopiskelijoiden uusia teoksia alttoviululle ja pianolle. Finaalissa kuullaan Matthew Whittallilta kilpailua varten tilattu trio alttoviululle, huilulle ja harpulle.
Suurin ja mahtavin alttoviulusoolo orkesteriteoksen sisään kirjoitettuna löytyy Kilpeläisen mukaan Richard Straussin Don Quixotesta. Myös esimerkiksi Sibeliuksen Sadussa alttoviuluilla on pitkä pätkä teoksen teemaa.
Moista alttoviulun juhlaa vietetään harvoin, sillä useimmiten soolot ovat lyhyitä, tahdin tai parin mittaisia motiiveja.
– Se on hellyyttävää, kuinka paljon huomiota ja selkääntaputtelua siitä sitten viikon jälkeen saa, Kilpeläinen hymyilee.
