KUOPIO Isä vaistosi, että hän ei tule enää rintamalta takaisin.
Näin 83-vuotias Rauha Kerman ajattelee nyt muistellessaan viimeistä päivää, jolloin näki isänsä Augustin kylmänä talvena 1940. Ainakin isä tuntui viivyttävän lähtöä viimeiseen asti. Hän lähti kymmenen kilometrin hiihtotaipaleelle kohti Kuopion kasarmia vasta yön pimeydessä.
Vaikka ei isä kuusivuotiaalle tyttärelleen mitään sanonut huonoista aavistuksistaan. Ei lähtiessään eikä kirjeissä rintamalta. Kirjeessä sanottiin vain, että Rauhan sedän pitäisi nostaa pystyrysät pois järvestä, mutta varovasti, että ne eivät repeäisi.
Sellainen oli isän viimeinen kirje kotiin, Rauha muistelee.
77 vuotta tuon purevan kylmän pakkastalven jälkeen Rauha Kermanin ovikelloa soitti ennestään täysin tuntematon mies.
"Jos täältä löytyisi lapsia, sukulaisia tai tuttavia..."
Mikko Korhonen on 41-vuotias kuopiolainen yrittäjä, joka ei kertomansa perusteella ole mitenkään erityisen isänmaallinen ihminen. Lähinnä itsenäisyyspäivä on näkynyt hänelle siinä, että syödään hyvin.
Historia häntä on kuitenkin aina kiinnostanut – ja kun Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi haettiin ihmisiä seisomaan kunniavartiossa samanikäisinä kuolleiden sotilaiden haudoilla, Korhonen päätti lähteä mukaan. Kun hän ilmoittautui, valittavana oli Kuopiossa neljä 41-vuotiasta sankarivainajaa.
Yksi haudoista kuului kalastajalle. Korhonen valitsi sen, koska hän oli itsekin innokas kalamies. Vainaja oli korpraali, joka oli kuollut vain viikkoa ennen talvisodan päättymistä.
Nimi oli August Kerman.
Juuri muuta Korhonen ei sotavainajasta tiennyt. Se olisi riittänyt monelle, mutta Korhonen halusi tietää enemmän. Niinpä hän kokeili kepillä jäätä Facebookin Puskaradio Kuopio -ryhmässä.
"Olisi mukava saada tietää henkilöstä lisää. Jos täältä löytyisi lapsia, lastenlapsia, sukulaisia tai tuttavia, niin ottakaa yhteyttä."
Kävi niin kuin sosiaalisessa mediassa parhaimmillaan käy. Melkein heti Korhosen kirjoituksen jälkeen hänelle vastasi Anne Blom, August Kermanin lapsenlapsenlapsi. Hän antoi Korhoselle isotätinsä Rauha Kermanin yhteystiedot ja nämä sopivat tapaamisesta.
"Sitten tuli kranaatti"
He tapasivat sunnuntaina, kolme päivää ennen itsenäisyyspäivää. It-alan startup-yrittäjä ja puhelias eläkeläisrouva istuivat vanhan kerrostalon olohuoneessa Kuopion Linnanpellolla, katsoivat vanhoja valokuvia ja puhuivat.
– Juteltiin puolitoista tuntia. Tarinaa olisi ollut enemmänkin, meinasi tapaaminen jäädä lyhyeksi, Mikko Korhonen nauraa.
Rauha Kermanilta Korhonen sai kuulla, miten tämän isä August oli kaatunut. Se oli tapahtunut kesken Viipurin taisteluja aivan talvisodan lopussa. Tytär muistelee, että isä oli ollut rakentamassa korsua Tammisuolla.
– Isää oli kielletty menemästä ulos, kun pommitus oli päällä, mutta isä ei uskonut. Hän läksi kantamaan hirsiä korsun tekoon ja sitten tuli kranaatti. Viimeiset sanat olivat: "Nyt jäi huono joukko kotiin suremaan". Näin olen tulkinnut.
Ajattelin että siellä ei paljon mitään ollutkaan kranaatin jäljiltä.
Rauha Kerman
Korpraali Kerman tuotiin kotiin konttilaudoista tehdyssä puulaatikossa. Kaikki vainajat eivät mahtuneet ruumishuoneelle, joten ihmiset saivat kulkea ympäri Kuopiota etsimässä kuolleita omaisiaan. August löytyi lopulta Puistokahvilan tallista. Paikalla oli ruumiiden näyttäjä, joka nosti huopaa Augustin kasvojen päältä sen verran, että vaimo sai tunnistaa miehensä. Muuta ei näytetty.
– Alapuolta ei kuulemma näyttännä, ajattelin että siellä ei paljon mitään ollutkaan kranaatin jäljiltä, tytär miettii.
Hautajaisiin 6-vuotiasta Rauhaa ei otettu. Perheellä oli hyvät vaatteet vain äidille ja yhdelle lapsista. Rauha muistaa kuitenkin kuulleensa, miten valkeat arkut oli asetettu kaarimuodostelmaan Kuopion tuomiokirkossa.
Lapsuus, joka ei ollut lapsuutta
Mikko Korhosesta oli järisyttävää kuulla uhrista, jonka vehmersalmelainen kalastaja oli 77 vuotta sitten antanut. Hänelle oli kuitenkin tärkeää kuulla muutakin; hän halusi oppia miehestä muutenkin kuin sotilaana.
Niinpä Kerman kertoi uudelle tuttavuudelleen siitä, miten August oli ollut hyvä mies ja hyvä isä. Hän kertoi siitä, miten perheessä oli oikeasti viisi lasta eikä neljä, kuten Korhosenkin näkemissä arkistotiedoissa luki.
Hän kertoi siitä, millaista oli lapsuus köyhässä perheessä isän kuoleman jälkeen.
– Lapsuus oli sellaista, että lapsuutta ei ollunna. Töihin piti ruveta. Isä oli kalastaja ja lasten kanssa ruvettiin jatkamaan. Ei tullut apujaisia, Kerman tokaisee.
Rauhan tarina avasi sitä, millaista oli jäädä isättömäksi ja jatkaa siitä eteenpäin.
Mikko Korhonen
August Kermanin ja hänen sisarensa perheet asuivat yhteensä kymmenpäisen lapsikatraan kanssa yksiön kokoisessa torpassa Vehmersalmen Vuorisalossa. Kun isä kaatui, oli lasten "kynnettävä kuikan peltoa", kuten Rauha sanoo.
Rauhakin kulki yötä myöten Etelä-Kallavedellä perämiehenä, airomiehenä ja köysimiehenä. Myöhemmin hän kulki Kuopion torilla myymässä yöllistä saalista. Sota-aikana saalis tosin ehdittiin monesti myydä mustaan pörssiin jo rannalla.
– Sillä tavalla saatiin pikkuisen enemmän rahaa.
Kermanin kertomus on saanut Korhosen miettimään, miten hyvä Suomessa nyt onkaan olla. Se sai hänet myös avaamaan silmänsä sellaiselle historialle, josta ei ole pidetty yhtä paljon ääntä kuin sodan sankaritarinoista.
– Rauhan tarina avasi sitä, millaista oli jäädä isättömäksi ja jatkaa siitä eteenpäin.
"On ollut ikävä"
Rauha Kerman on käynyt isänsä haudalla joka vuosi. Tuskin koskaan siellä on ollut yhtä paljon muita ihmisiä kuin tänä vuonna. Kuopion sankarihautausmaalla kunniavartioon ilmoittautui yli 600 vapaaehtoista.
Mikko Korhosen ja Rauha Kermanin tarina edustaa sitä, mikä on ollut ehkä parasta koko kunniavartiossa. Historia on herännyt eloon – eikä pelkästään sotahistoria. Monet kunniavartioon ilmoittautuneet ovat oppineet jotakin kunnioittamistaan sotavainajista myös muuten kuin sotilaina.
Esille ovat nousseet sellaiset tarinat, joita ei Tuntemattomassa sotilaassa kerrota.
Rauha Kermanin mielessä itsenäisyyspäivä ja Suomen 100-vuotispäivä on ollut jo monta viikkoa. Kunniavartion jälkeen hänet on kutsuttu Kuopion musiikkikeskukseen kaupungin järjestämään itsenäisyyspäivän juhlaan.
Ehkä joku mainitsee siellä tänä vuonna myös hänen kaltaisensa. Se Kermania on painanut. "Herrat" on aina mainittu, mutta sotaorpoja ei tunnuta muistavan. Itse hän ei lapsena kokemaansa unohda.
– On ollut ikävä.