Turun hovioikeus on säilyttänyt Kanta-Hämeen käräjäoikeuden antamat kovat huumetuomiot ennallaan. Käräjäoikeus tuomitsi vuosi sitten hämeenlinnalaismiehen ja -naisen yli viiden vuoden vankeusrangaistuksiin. Lisäksi käräjäoikeus hylkäsi kahden miehen syytteet.
Huumejutun päätekijöistä toinen eli vankeutta saanut mies valitti tuomiostaan Turun hovioikeuteen, mutta perui myöhemmin valituksensa. Syyttäjä puolestaan oli valittanut toisesta vapautetusta miehestä, mutta hovioikeus piti tässäkin tapauksessa Kanta-Hämeen käräjäoikeuden päätöksen ennallaan.
Vankeustuomiot tulivat muun muassa amfetamiinin myynnistä Hämeenlinnassa ja Haminassa. Huumerikokset tapahtuivat vuosina 2014-2016. Takavarikoitujen huumeiden arvo katukaupassa olisi poliisin mukaan ollut yli 250 000 euroa.