Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Teknologiayhtiö Uroksen rikostutkinta valmistumassa – avustuspetosepäily pyritään saamaan syyttäjälle loppuvuoden aikana

Poliisi käy läpi ja arvioi asianosaisten loppulausunnot, minkä jälkeen juttu siirtyy syyteharkintaan. Tutkinta liittyy Business Finlandin Urokselle myöntämiin miljoonalainoihin ja avustukseen.

Uroksen logo.
Poliisi aloitti Uroksen avustuspetosepäilyn tutkinnan vuosi sitten syksyllä. Sen jälkeen yhtiö on asetettu konkurssiin ja oikeus määrännyt yli kuuden miljoonan euron vakuustakavarikon. Kuva: Timo Nykyri / Yle
  • Risto Ukkonen

Teknologiayhtiö Uroksen rikostutkinta etenee. Epäilty törkeä avustuspetos on tarkoitus saada syyteharkintaan vielä tämän vuoden aikana.

Poliisin antama määräaika asianosaisten loppulausunnoille päättyi perjantaina 4. päivä marraskuuta, ja nyt annetut lausunnot käydään vielä läpi. Tutkinnanjohtaja Timo Heikkisen mukaan lausuntojen perusteella arvioidaan mahdollisen lisätutkinnan tarve, minkä jälkeen juttu siirtyy syyttäjälle joko suoraan tai vielä viimeisteltävän tutkinnan jälkeen.

Oulun poliisilaitoksen vetämä tutkinta liittyy Business Finlandin Urokselle antamiin miljoonalainoihin ja avustukseen. Epäilty avustuspetos ajoittuu vuosille 2011–2016. Tutkintaan liittyen käräjäoikeus määräsi ja hovioikeus vahvisti keväällä Uros Oy:n sekä sen perustajien Jyrki Hallikaisen ja Tuomas Uharin omaisuutta vakuustakavarikkoon yhteensä yli kuuden miljoonan euron edestä.

Enemmän aiheesta:

Hovioikeus piti teknologiayhtiö Uros Oy:n perustajien omaisuuden takavarikointia koskevan tuomion voimassa

Missä ovat Uroksen miljoonat? Ylen selvitys paljastaa vain joukon tyhjiä yhtiöitä ja laajan veroparatiisien käytön

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lueja katsolisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.