Rehevöityneen ja mataloituneen Rauman kanalin ruoppausta on suunniteltu jo pitkään. Töiden ennakoitiin pääsevän käyntiin viime kesän aikana, mutta näin ei käynyt.
Nyt projektin luvitus ja suunnittelu on edelleen kesken, eikä ympäristönsuojelupäällikkö Tuija Kailaste osaa tarkasti sanoa, koska työt pystytään aloittamaan.
Kyse on vaativasta työstä ja sen eteen on tehty erilaisia selvityksiä esimerkiksi pilaantuneista sedimenteistä ja kalastosta.
– Töiden aloittaminen on kiinni lupaprosessin kestosta ja lisäksi ne on ajoitettava niin, että taimenten kutu ei häiriinny.
Geotuubit tulevat Rauman keskustan tuntumaan
Kun imuruoppauksena tehtävä työt aikanaan pääsevät alkuun Rauman keskustan tuntumassa, niin ohikulkijat saavat tehdä tuttavuutta geotuubien kanssa.
Ne ovat valtavan kokoisia säkkejä, joihin pilaantunut ruoppausmassa johdetaan kuivumaan ennen jatkokäsittelyä. Tämä vaihe kestää 3–6 kuukautta. Tekniikkaa on käytetty muun muassa Stora Enson jätejärven puhdistamisessa Kemijärvellä.
Töiden aikana pyritään myös monin keinoin estämään se, etteivät haitta-aineet pääse leviämään vesistöä pitkin.
Suunnitelmissa on muun muassa sijoittaa alajuoksulle suojaverho, joka estää haitta-aineiden leviämisen alemmas kanalissa ja siitä edelleen Rauman edustan merialueelle.
Vajaa kaksi kilometriä pitkä Rauman kanali on paikoin erittäin matala ja rehevöitynyttä kasvustoa riittää.
– Kanalin mataluuden vuoksi sen hoitaminen on hankalaa. Kun syvyyttä saadaan lisää, niin hoitaminen on helpompaa. Toiveena on, että pohjamassan poistaminen myös vähentää rehevöitymistä, toteaa ympäristönsuojelupäällikkö Tuija Kailaste.