Tämä isänpäivä on Juha Martinmäelle 52, samanlainen kuin liian moni tätä ennen.
Martinmäki on kolmen nyt jo aikuisen lapsen isä, mutta odotettavissa ei ole lasten vierailuja, puheluja, ei korttia.
Isän harras toive on, että vielä joskus asiat olisivat toisin.
Martinmäen lapset ovat kahdesta eri avioliitosta. Erot olivat myrskyisiä ja ristiriitojen seurauksena isän yhteys lapsiin katkesi.
Ensimmäinen avioliitto oli lyhyt, eikä suhdetta esikoiseen ehtinyt kunnolla syntyä ennen eroa, Martinmäki kertoo. Toinen liitto kantoi toistakymmentä vuotta, kunnes hankaluuden alkoivat.
– Väsyin avioliitossa ja oman jaksamisen takia oli pakko irrottautua siitä.
Eron jälkeen Martinmäki kertoo yrittäneensä pitää lapsiin yhteyttä, mutta se osoittautui vaikeaksi. Ero vaikutti tuolloin esi-teini-ikäisiin lapsiin negatiivisesti, vaikka aiemmin suhde oli ollut hyvä, sanoo Martinmäki.
– En osannut kuvitella että minulle kävisi näin. Ajattelin jopa, että lapset mieluummin valitsevat minut lähivanhemmaksi. Oli shokki ja järkytys, että kävi näin.
Vertaistuki tuli tarpeeseen
Seurasi huoltajuuskiistoja ja paljon muuta. Asioita, joiden Juha Martinmäki uskoo ajaneen lapset etäälle vastoin hänen tahtoaan.
Yhteys katkesi lopulta kokonaan, eikä Martinmäki tänä päivä tiedä, mitä nyt jo täysi-ikäisille lapsille kuuluu.
– Mikäli lapseni haluavat tutustua uudelleen ja selvittää asioita, niin kaikki on mahdollista ja auki. Näin uskon ja haluan käyvän.
Vaikeimpina vuosina Martinmäki löysi vertaistukea Isät lasten asialla -yhdistyksestä. Se piti pään pinnalla. Nyt hän rakentaa paikallisyhdistystä Etelä-Pohjanmaan alueelle.
Monessa tapauksessa yhteishuoltajuus saadaan sujumaan vaivatta, mutta myös erotilanteessa kipuilevia on paljon.
Usein he ovat isiä. Tilastokeskuksen tuoreen tilaston mukaan Suomen reilusta 140 000 etävanhemmasta yli 80 prosenttia on miehiä.
Kohtaamisia ja eroja
Keräsimme Ylen verkkosivuilla kokemuksia siitä, miten suhteen muodostaminen omaan isään on onnistunut aikuisiällä. Kymmeniin tarinoihiin mahtuu hyviä ja huonoja kohtaamisia.
Asian arkaluonteisuuden takia, osa esiintyy jutussa nimettömänä.
Jarna Virtanen kiinnostui isästään teinivuosina.
– Lukion toisella luokalla kirjoitin äidinkielen aineena kirjeen isälleni. Opettaja kannusti lähettämään sen isälle Ruotsiin. Lähetin kirjeen ja sain vastauksen 18-vuotispäivänä. Isä halusi tavata!
Virtanen muistaa kokeneensa ensitapaamiselle suorastaan rakastumisen tunnetta.
– Myöhemmin pistin välit pariinkin kertaan poikki. Nykyään olemme enemmän kavereita.
Moni kertoo myös, että joskus lähentyminen ei vaan onnistu, vaikka etääntymiseen ei liittyisikään traumaa.
– Aikuisiällä olen hyväksynyt, etten todennäköisesti myöskään tule luomaan sen kummempaa suhdetta isääni. Olemme ehkä liian erilaisia ihmisiä, arvioi anonyymi kommentoija.
Jokainen on jonkun lapsi
Väestöliitossa tehdään työtä pääosin pienten lasten ja heidän vanhempiensa kanssa.
Jokainen on kuitenkin jonkun lapsi, joten usein esiin nousevat myös aikuisten suhteet omiin vanhempiinsa.
Jos suhde vanhempaan on katkennut lapsuudessa, oma menneisyys alkaa usein kiinnostaa teini-iässä tai viimeistään silloin, jos omaa jälkikasvua syntyy, sanoo perhesuhteiden asiantuntija Milla Sinnemäki Väestöliitosta.
Tuore isä tai äiti saattaa verrata suhdetta omiin vanhempiinsa. Omat vanhemmat ovat useimmille ainoa kokemus vanhemmuudesta.
– Se, että isovanhempi ei ole läsnä kun oma lapsi kasvaa, voi olla kipeä asia, kertoo Sinnemäki.
Ylen kyselyssä moni kertoo oman lapsen saamisen olleen käännekohta suhteessa isään. Esimerkiksi Eija-Maarit Malkamäki muistelee, miten oman lapsen myötä yhteydenpito elpyi.
Vaikka menneet virheet langettavat varjoja joskus myös olevaan, toisinaan aidon suhteen rakentaminen onnistuu, kuten Eija-Maaritin tapauksessa kävi.
– Hänellä on tunneälyä ja elämänviisautta. Hän on yksi elämäni tukipilareista.
Joskus kauna periytyy
Siihen, mitkä ovat katkenneen tai jopa syntymättömän vanhemmuussuhteen korjaamisen edeltykset, vaikuttaa moni asia.
Jos taustalla on mielenterveyteen tai päihteisiin liittyviä ongelmia, se voi tietyissä tapauksissa jopa tasoittaa tietä, uskoo Milla Sinnemäki.
– Jos ongelma myöhemmin väistyy, voi olla helpompaa.
Vanhempien riitaisa ero jättää syvemmät jäljet.
Kahden aikuisen keskinäiset kähinät voivat johtaa lasten vieraannuttamiseen, toteaa Sinnemäki.
– Voi olla että viha ja kauna periytyy. Usein se on myös omaa pettymystä siihen, miten vanhempi on toiminut.
Ylen kyselyyn vastaajista moni tunnistaa tilanteen. Toisaalta erään anonyymin vastaajan kommentissa kiteytyy olennainen:
– Toivoisin, että isäni antaisi anteeksi itselleen sen, minkä hän näkee epäonnistumisena vanhemman roolissa, ja keskittyisi tulevaan. Se on loppujen lopuksi ainoa asia, johon voi tässä hetkessä vaikuttaa.
Tilanteesta päästään etenpäin, jos molemmilla on tahto edistää asiaa. Ellei näin ole, luovuttaminen voi olla paras vaihtoehto.
Milla Sinnemäki muistuttaa, että jos asia on mielessä, aina kannattaa yrittää.
– On paljon onnistuneitakin tarinoita. Voi olla todella antoisaa, jos suhteen saa korjattua.
Nyt tai ei koskaan
Peräseinäjokelaisen Marko Hautamäen 46, vanhemmat erosivat Markon ollessa vielä pikkulapsi.
Isästä on vain vähän muistikuvia, eikä Hautamäki osannut kaivata ihmistä, jota ei koskaan tuntenut.
Tänä kesänä Hautamäki sai velipuoleltaan tiedon, että isällä on terveyden kanssa ongelmia. Toisinaan mielen mutkissa vilahdellut ajatus yhteydenotosta vahvistui.
– Oli tavallaan vähän sellainen tilanne, että jos nyt ei ota yhteyttä ja se mahdollisuus menee ohi, se voi vaivata jossain vaiheessa elämän mittaan.
Ilmeisesti isän ajatukset kulkivat sama rataa, sillä hän ehti tarttumaan luuriin ensin. Keskustelu oli hieman outo, mutta siitä jäi Hautamäelle hyvä mieli.
– Vähän sellainen, missä kaksi ventovierasta yrittää keksiä jotain jutun juurta. Aika pinnallinenhan se oli, mutta on mukavaa, että se kynnys on nyt ylitetty.
Tuntemattomuudesta tutuksi
Juha Martinmäki on pohtinut paljon niitä haasteita, joita toiveissa oleva uudelleen tutustuminen omiin lapsiin toisi mukaan.
– Siellä on kaksi täysin tuntematonta vastassa.
Siinä missä Marko Hautamäen suhde etäiseen isään oli neutraali, on Martinmäen ja lasten välillä paljon selvittämättömiä, kipeitäkin asioita.
Martinmäki toivoo, että aika tekee tehtävänsä. Kysymykset siitä, kuka olen ja mistä tulen nousevat pintaan usein viimeistään silloin kun oman perheen perustaminen on ajankohtainen.
– Siinä vaiheessa ainakin itselle tuli se, että etenkin isä-poika suhdetta kävin läpi. Uskon, että he haluavat selvittää mitä tapahtui, sanoo Martinmäki.
Marko Hautamäellä ei ole omaa perhettä, mutta vuosien karttuessa eteenpäin ajaa uteliaisuus.
– Oma historia ja perimä kiinnostaa. Haluan tietää ollaanko me jollain tavalla samanlaisia?
Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan puhelun yhteydessä Hautamäki sopi isänsä kanssa, että yhteydenpitoa jatketaan, ehkä jopa tavataan, vuosikymmenten jälkeen.
– Toivottavasti tapahtuu jotain, ettei tämä kuivu kasaan nyt kun on päästy alkuun. Edelleen olemme kuitenkin vieraita ihmisiä toisillemme, joten mitä vaan voi tapahtua.
Enemmän aiheesta: