Rauha Lintervo, 10, nauraa ja piirtää vielä yhden kuvan. Toinen vihko on jo melkein täynnä. Koira on pantu toiseen huoneeseen, sillä se haukkuu koko ajan.
– Tykkään eläimistä ja piirränkin niitä, hän sanoo ja näyttää vihkoon taituroimiaan kissoja ja mielikuvitushahmoja.
Yksi on surullinen, toinen ovela. Yhdessä piirustuksessa komeilee oma puhelin.
Päällepäin ei uskoisi, että keskosena syntynyt Rauha kävi elämänsä alkumetreillä läpi kovan taistelun. Maailmanlaajuista keskoslasten päivää vietetään vuosittain 17. marraskuuta.
Suomessa ja muissa korkean tason hoidon maissa yhä useampi ennenaikaisesti syntynyt selviää. Esimerkiksi hengitysongelmia hoitaminen on kehittynyt. Tehohoito on keskittynyt isoihin yliopistosairaaloihin.
Nyt Rauha Lintervon arkeen kuuluvat myös koulu, läksyt, keskiviikon kuviskerho, kaverit ja koira. Lisäksi on isoveli Taisto ja hyvät kirjat.
Paras päivä on lauantai, kun saa lukea tai piirtää koko päivän.
– Rauha on sellainen, että jokainen päivä on hänelle hieno päivä. Hän huomaa linnunlaulun, auringon nousut ja hienon kuun taivaalla. Kaikki on aina ihanasti hänen elämässään, äiti Mirka Lintervo kertoo.
Mutta kun Rauha vietti syntymäpäiväänsä lokakuussa, vanhempien silmissä saattoi olla ilon lisäksi kyyneleitä.
Samana päivänä kymmenen vuotta sitten kaikki oli toisin. Alkoi aika, jolloin mikään ei ollut itsestäänselvää.
Kämmenen kokoinen vauva
Rauha syntyi neljä kuukautta etuajassa raskausviikolla 23. Hän painoi 610 grammaa. Hänet elvytettiin, kiidätettiin vastasyntyneiden teho-osastolle ja kytkettiin hengityskoneeseen.
Kyse oli elämästä ja kuolemasta.
– Shokki suojaa äitiä. Katsoin kaikkea kuin ulkopuolelta, Mirka Lintervo kertoo.
Lintervo oli juuri ehtinyt kertoa ystävilleen vauvauutisen. Sitten istukka alkoi vuotaa ja hänet kiidätettiin taksilla Taysiin. Parin päivän päästä aamuyöllä hän soitti miehelleen Ollille ja sanoi, että nyt vauva syntyy. Olli Lintervo ei ehtinyt paikalle.
– Tajusin, että kenelle tahansa voi tapahtua mitä tahansa. Oikeastaan se, että syntyy terveitä täysaikaisia lapsia, on epätodellisen hyvää tuuria, pohtii Mirka Lintervo
Tajusin, että kenelle tahansa voi tapahtua mitä tahansa.
Mirka Lintervo
Raskausviikko 23 on usein kriittinen raja
Vuonna 2021 raskausviikolla 23 syntyi 16 vauvaa, joista 11 elossa. Kuusi heistä oli elossa vuoden kuluttua. Keskimäärin noin puolet näin varhain syntyneistä selviää.
Raskausviikko 23 on varhaisin ajankohta, jolloin vauvalla on realistiset mahdollisuudet jäädä henkiin. Monelle jää kuitenkin terveydellisiä ja kehityksellisiä haasteita.
Kun vauva viedään suoraan synnytyssalista teho-osastolle, myös vanhemmuus on erilaista.
– Olisi pitänyt ottaa vastaan uutta elämää, mutta edessä olikin neljä kuukautta epätietoisuutta, Mirka Lintervo sanoo.
Rauhalle annettiin noin 50 prosentin todennäköisyys selvitä.
– En ajatellut kuin sitä hetkeä, lähintä kymmenminuuttista ja tuntia. Enempään ei ollut energiaa, kertoo Lintervo.
”Kaikki ongelmat, mitä pikkukeskosella voi olla”
Ensimmäisen kerran Mirka Lintervo sai ottaa Rauhan syliin, kun tämä oli kolme viikkoa vanha. Silloin Rauha pääsi pois hengityskoneesta.
Hän oli saanut myös typpihoitoa. Yhdistelmä on järein hengityksen tukemisen muoto. Jos se ei auta, mikään ei auta.
Ongelmat eivät loppuneet.
– Rauhalla oli kaikki ongelmat, mitä pikkukeskosella voi olla. Keuhkot, sydän, suolisto. Valtimotiehyt oli auki, suolisto vuoti, oli tehtävä avanteet, Lintervo kertoo.
Pahinta oli epävarmuus. Vauvan tila muuttui hetki hetkeltä.
– Muutaman kerran meille soitettiin sairaalasta keskellä yötä, että tulkaa nyt, jos haluatte nähdä vauvan vielä hengissä.
Mirka Lintervo matkasi Taysiin joka päivä, 120 kilometriä suuntaansa. Osastolla hän piti Rauhaa sylissä.
Muuta ei voinut.
– Näin vierestä monen vauvan kuolevan tai pääsevän pois. Me vain pysyimme siellä, kuukaudesta toiseen.
Perheen läsnäolo tärkeää keskosten hoidossa
Keskosten hoidossa on noussut yhä tärkeämmäksi, että perhe voi olla mukana myös tehohoidossa. Yksi alan uranuurtajista on professori, osastonylilääkäri Liisa Lehtonen.
– Kartoitimme juuri nykytilannetta perhehuoneiden ja perheille tarjottavan tuen osalta. Kehitys on ollut huimaa, hän sanoo.
Lehtonen kouluttaa perhekeskeistä menetelmää kotimaassa ja ympäri maailmaa. Suomessa mukana on jo kaksitoista sairaalaa. Lähes puolessa vastasyntyneitä hoitavista sairaaloista on perhehuoneita. Esimerkiksi Tyksissä kaikki vauvatehon huoneet ovat perhehuoneita.
– Kaikki tähtää siihen, että vauvat kasvaisivat ja kehittyisivät normaalisti tai optimaalisesti lähtökohtaansa nähden. Ja kyllä kaikki tämä vie siihen suuntaan, Lehtonen sanoo.
Perhekeskeisyyteen satsataan etenkin tehohoidossa ja pienimpien keskosten hoidossa.
– Interventiot ovat sitä tehokkaampia, mitä aiemmin ne alkavat. Mietimme hoitoa ja hoitoympäristöä vauvan ja vanhemman näkökulmasta. Vanhemmat ovat mukana hoitotoimenpiteissä ja päätöksissä.
Tunneyhteys on tärkeä aivojen kehitykselle
Monissa keskostutkimuksissa pyritään edesauttamaan aivojen kehitystä. Äskettäin julkaistu Helsingin ja Columbian yliopiston yhteinen tutkimus toi tuloksia, jotka ovat merkittäviä professori Sampsa Vanhatalon mukaan.
Tutkimuksessa verrattiin perheitä, joista osa sai tehohoidon lisäksi tukea tunneyhteyden kehittämiseen. Perheet olivat New Yorkin alueella asuvia amerikkalaisia, aivoverkostojen kehitystä analysoitiin Suomessa.
– Perheillä, joiden tunneyhteyttä oli avustettu, vauvojen aivoverkot olivat hyvin erilaisia kuin niillä, jotka saivat muuten hyvää tehohoitoa. Se oli odottamattoman iso löytö, kertoo Vanhatalo.
Tukea saaneiden aivoverkostot kehittyivät paremmin, ja aivot vastasivat täysiaikaisena syntyneiden suomalaisten vauvojen aivoverkostoja.
Tunneyhteyden tukeminen tarkoittaa perusasioita. Läsnäoloa, kosketusta, mahdollisesti katsekontaktia ja ennen kaikkea vauvan mukana elämistä.
– Kyse on maalaisjärjen käytöstä. Rohkaistaan teho-osastollakin vanhemman ja lapsen välistä yhteyttä, joka täysiaikaisena syntyneen lapsen kanssa kenties tulisi luonnostaan.
Suomessa tätä toteutetaan jo paljon, mutta maailmalla ajatus on jopa radikaali.
Rauha pääsi teho-osastolta neljä kuukauden jälkeen. Lääkkeitä tai diagnooseja ei tullut.
– Tunne oli kaiken sen jälkeen aika uskomaton. Ajoimme kotiin, arki alkoi, sanoo Mirka Lintervo.
Lue myös: