Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Läskiaktivismin puolestapuhuja Raisa Omaheimo vierastaa kehopositiivisuutta, mutta toivoo kehorauhaa ihan kaikille

Raisa Omaheimo kirjoitti kirjan siitä, miten vihamielisesti ja epäreilusti lihaviin ihmisiin yhteiskunnassa suhtaudutaan.

  • Niina Honka

Nostetaan heti kissa pöydälle. Kirjailija ja kolumisti Raisa Omaheimo sanoo olevansa läskiaktivisti, ja on kirjoittanut kirjan nimeltä Ratkaisuja läskeille.

Miksi hän käyttää sanaa läski? Meille monellehan on jo pienestä pitäen opetettu, että se on haukkumasana.

– Jokainen tietysti käyttää, mitä sanoja haluaa, mutta itselleni tämä on ollut läski-sanan haltuunottoprojekti jo monta vuotta, Omaheimo sanoo.

Hän kertoo, että sanaan liitetään perinteisesti monia negatiivisia asioita, kuten laiskuus, tyhmyys ja itsekurin puute. Siksi hän itse haluaa tyhjentää sen kaikista tällaisista merkitystä.

– Ajattelen, että läski tarkoittaa vain sitä, että kehossa on enemmän rasvaa kuin keskipainoisessa kehossa ja piste. Se kuvaa vain tietynlaista kehoa, eikä se tarkoita mitään sen enempää.

Omaheimon kirja sisältää hänen omakohtaisia havintojaan, mutta myös tutkimustietoa siitä, miten rakenteellisen epäreilusti lihaviin ihmisiin suhtaudutaan oikeastaan kaikkialla yhteiskunnassa.

Mutta hän on myös sitä mieltä, että läskivihamielisyys vaikuttaa tietyllä tavalla meihin kaikkiin.

– Ei läskivihamielisyys koske ainoastaan läskejä, vaan se koskee myös hoikkia tai keskipainoisia ihmisiä, kun sitä läskiyden vaaraa pitää vältellä kaikin keinoin.

Ei kehopositiivisuutta vaan kehorauhaa kaikille

Omaheimo perää kehorauhaa kaikille, eikä hän oikein pidä kehopositiivisuuden ajatuksesta.

– Ajattelen, että nämä ovat rakenteellisia ja yhteiskunnallisia asioita. Kehopositiivisuus on sellainen yksilön oma projekti. Että kun nyt vain yksilönä suhtaudut oikein positiivisesti itseesi, niin kaikki on jotenkin hyvin.

Omaheimo sanoo, että näin läskivihamielisessä maailmassa on myös aika mahdotonta suhtautua positiivisesti.

– Ja on myös vaara, että kehopositiivisuudesta tulee taas uusi asia, jossa voi epäonnistua. Että voi voi, kun en osaa olla positiivinen suhteessa omaan mahamakkaraani.

Omaheimon mielestä yksi tärkeä ratkaisu läskivihan hälventämiseen on se, että annetaan vaan kaikkien olla. Se, ettei kommentoida pyytämättä kenenkään kehoja millään tavalla.

– Jos jonkun keho on suurentunut tai pienentynyt, niin ei sanota mitään. Jos se on asia, johon ihminen haluaa palautetta tai jotain jakaa, hän voi itse ottaa sen puheeksi.

Katso Raisa Omaheimon koko vierailu Puoli seitsemän -ohjelmassa tästä: