Useat kaupungit eri puolilla Ukrainaa jäivät keskiviikkona kokonaan tai osittain ilman sähköä Venäjän ilmaiskujen takia. Myös naapurimaassa Moldovassa katkesi sähköjä.
Useilta Ukrainan alueilta kerrottiin, että Venäjä teki iskuja nopeaa tahtia ja iskut ovat vaurioittaneet infrastruktuuria, kuten energiahuoltoa.
Kiovan alueella kolme ihmistä kuoli ja 20 haavoittui iskuissa.
Pormestari Vitali Klytško kertoi, että räjähdyksiä on kuulunut eri puolilla Kiovaa.
Sähköjä on katkennut muun muassa Kiovan alueelta, Ukrainan toiseksi suurimmasta kaupungista Harkovasta, lännessä sijaitsevasta Lvivistä ja eteläiseltä Odessan alueelta.
Kiovan alueella myös vedenjakelu on paikoin katkennut iskujen takia.
Ukraina on iskujen takia irrottanut kolme ydinvoimalaa sähköverkosta.
Sairaaloilla vaikeuksia
Venäjä on moukaroinut Ukrainan energiainfrastruktuuria kiivasta tahtia talven kynnyksellä. Ennen keskiviikon iskuja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi, että Venäjän iskuissa on vaurioitunut noin puolet Ukrainan infrastruktuurista.
Iskut ovat paitsi vaikeuttaneet ihmisten elämää, myös haitanneet pahoin esimerkiksi terveydenhuoltoa. Erityisen paha tilanne on Hersonin kaupungissa, josta Venäjän joukot vetäytyivät pari viikkoa sitten. Ennen vetäytymistä he olivat katkaisseet kaupungin sähkön- ja vedensaannin.
Monet kaupungin lääkäreistä joutuvat työskentelemään otsa- tai muiden lisälamppujen valossa. Potilaiden siirtoon tarvittavat hissit eivät toimi ja osassa sairaaloista jopa keskeiset hoito- ja tutkimuslaitteet ovat poissa käytöstä.
– Hengityskoneet eivät toimi, röntgenlaite ei toimi. Käytössämme on yksi kannettava ultraäänikone, kertoo Hersonin lastensairaalan johtava lääkäri Volodymyr Malitšuk uutistoimisto AFP:lle.
Keskiviikkoyönä Venäjän isku vaurioitti sairaalan synnytyssiipeä ja tappoi poikavauvan Vilnianskin kaupungissa.
Iskujen vaikutukset näkyvät Moldovassa asti
Venäjän Ukrainaan tekemät ilmaiskut ovat johtaneet laajoihin sähkökatkoihin myös naapurimaa Moldovassa.
Apulaispääministeri Andrei Sunin mukaan puolet Moldovasta jäi keskiviikkona sähköttä. Illansuussa sähköt saatiin palautettua pääkaupunkiin Chișinăuhun.
Moldova kärsi sähkökatkoista myös kuun puolivälissä, kun Venäjä oli pommittanut Ukrainan energiainfrastruktuuria.
Lähteet: AFP, Reuters