Hattulan elinvoimalautakunta päätti keskiviikkoiltana äänin 5-4 irtisanoa teknisenä johtajana toimineen Juha Prittisen ja rakennustarkastaja Jorma Immosen. Elinvoimalautakunta oli irtisanonut kaksikon kertaalleen jo viime vuoden helmikuussa, mutta Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi syyskuussa Hattulan päätöksen muotoseikan vuoksi.
– Tilannetta lautakunta piti ikävänä ja valitettavana ja edelleen lautakunta totesi, että kunta on edelleen valmis jatkamaan sovittelua sovitteluratkaisun löytämiseksi tässä uudessa tilanteessa, koska molemmat ovat ilmoittaneet, että tulevat riitauttamaan asian, kertoo lautakunnan puheenjohtaja Ville Viitanen (sd.) Ylelle.
Viitanen huomauttaa, että sovitteluratkaisun löytäminen kuuluu kunnanhallituksen toimivaltaan.
– Tällä haluttiin viestiä Prittiselle ja Immoselle sekä kunnanhallitukselle tästä sovittelun jatkamisesta.
Juha Prittinen on hämmästynyt sovittelumahdollisuudesta, sillä hänen mukaansa kunnalla ei ollut hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen mitään tarjottavaa.
– Irtisanomisesta ei ole edelleenkään esitetty mitään pitäviä perusteita, eikä varoitusta ole annettu. Tämä viedään eteenpäin hallinto-oikeuteen ja sieltä aikanaan tulee hylkäävä päätös, uskoo Prittinen.
Immonen katsoo, että kunta on ajanut omalla toiminnallaan liikkumavaransa olemattomiin. Mahdolliseen sovittelumenettelyyn hän odottaa kunnalta täysin uutta näkökulmaa.
– Asiassa edetään nyt lain mukaisessa järjestyksessä, toteaa Immonen.
Irtisanomisten puolesta äänestivät Ville Viitanen, Lauri Siukola (kok.), Teija Vekka-Pirhonen (kok.), Nina Aitola (kd.) ja Mari Monto (vihr.).
Lautakunnan jäsenistä Jaana Laine (ps.) ja Teemu Salvisto (kesk.) jättivät päätökseen eriävän mielipiteen. Irtisanomisia vastaan äänestivät myös Timo Ojanen (sd.) ja Pentti Pietilä (ps.).
LUE LISÄÄ:
Hattulan irtisanomiskiistassa kovat piipussa – kunta pelaa ukkorikasta ja rutiköyhää (15.11.2022)