Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Suomi muistaa tänään sankarivainajiaan – Ukraina hautaa parhaillaan omiaan, venäläisillä on edessään vielä hankalampi asian käsittely totuuden tullessa ilmi

Maailmansodan aikaan Suomessa elettiin raskaita hetkiä, kun rintamalta tuotiin suruviestejä useisiin taloihin. Koetaanko Ukrainassa ja Venäjällä nyt kodeissa samanlaista surua kuin Suomessa tuolloin?

Talvisodassa kaatuneiden sankarihaudat Porvoon hautausmaalla välirauhan aikana.
Joillakin paikkakunnilla sotamenetykset olivat erittäin raskaita ja sankarivainajia saattoi olla paljon. Kuva: Yle/Eino Nurmi
  • Jenni Mehtonen

Suomen sodissa etenkin nuorista ikäluokista menetettiin suuri määrä miehiä, millä on ollut vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan ja ihmisten elämään näihin päiviin asti.

Torniolainen useita sotakirjoja kirjoittanut tietokirjailija Mika Kulju sanoo, ettei hänestä tullut olisi sotahistoriasta tietokirjoja kirjoittavaa kirjailijaa ilman omaan elämään linkittyvää sotahistoriaa.

– Uskallan väittää, että näin ei olisi käynyt, jos isoisä ei olisi kaatunut Sallassa heinäkuun lopulla 1941. Se oli yksi suuri inspiraation lähde sille, että lähdin tälle uralle.

Kulju kertoo, että Suomi oli toisen maailmansodan aikaan poikkeuksellinen maa, sillä sodissa kaatuneet pyrittiin tuomaan kotimaan multiin haudattaviksi.

– Suomi pyrkii järjestelmällisesti toimittamaan sankarivainajat kotikunnan multiin eli heidät haudattiin kotipaikkakunnalle.

Suruviestin viejällä oli raskas tehtävä

Talvi- ja jatkosodassa kaatui paljon etenkin 20–30 -vuotiaita miehiä.

– Kysymys on tosiaan nuorista miehistä, joilla oli elämä edessään. Tulee surullinen mieli siitä, kuinka paljon heillä jäi kokematta elämästä. Toisaalta oli todella karua, että siihen ikään mennessä he olivat nähneet elämästä sitä kaikkein kauheinta puolta vähintäänkin tarpeeksi.

Sota-aikana papin tai suruviestiä tuovan suojeluskunnan edustajan ilmestyminen omalle kylälle oli pelätty tapahtuma.

– Suruviestin kohtaaminen on ollut tietenkin äärimmäisen raskasta, mutta kyllä voi hyvin kuvitella, että myöskin sillä, joka on joutunut niitä tutuille ihmisille viemään, niin kyllä se on henkisesti ollut varmasti kova paikka.

Punaiseen huppariin pukeutunut mies istuu ja nojaa käsiään pöytään.
Torniolainen Mika Kulju on kirjoittanut useita Suomen sotahistoriaan linkittyviä tietokirjoja. Kuva: Kimmo Hiltula / Yle
Sota jättää yli sukupolvien kestävät arvet
Koetaanko Ukrainassa ja Venäjällä nyt kodeissa samanlaista surua, kuin Suomessa toisen maailmansodan aikaan ja miten sodissa kaatuneiden poismeno näkyi tulloin Suomen eri paikkakunnilla. Tietokirjailija, sotahistorioitsija Mika Kuljua haastattelee Jenni Mehtonen.

Suomen viime sodista on jo vuosikymmeniä aikaa, mutta Ukrainassa sankarivainajia haudataan parhaillaan. Kuljun mukaan ukrainalaiset kohtaavat nyt samanlaisen surun.

– Tämähän on tavallaan heidän talvisotansa eli selviytymistaistelu. Se vaan venyy huomattavasti pidemmäksi kuin 105 päivää kestänyt talvisota. Kyllähän näiden tapahtumien käsittely tulee Ukrainassa kestämään vuosikymmeniä.

Kulju uskoo, että Ukrainassa koetaan samanlaista surua kuin Suomessa toisen maailmansodan aikaan, mutta venäläisillä pahin on vasta edessä.

– Uskon, että Venäjällä tämä suru on monella tapaa toisenlaista. Ilmiselvästi näyttää, että siellä ei kansalle haluta kertoa koko totuutta mistä on kysymys, mitä siellä tapahtuu ja mikä on ukrainalaisten reaktio näihin asioihin.

Kulju arvelee, että myös Venäjällä koittaa jossain vaiheessa surutyön tekemisen aika.

– Väistämättä tapahtuman oikea luonne tulee tavalla tai toisella esille. Se tulee olemaan hyvin erikoinen ja raskas prosessi.