Armeniassa taksikuski osaa kehua Suomea kahdesta asiasta, laadukkaasta viinasta ja toisen maailmansodan menestyksestä. Koulutetumpi kehuu suomalaisia myös koulutustasosta.
Puoli vuotta sitten kaikki muuttui yhdessä yössä. Taksissa en enää halunnut aloittaa keskustelua sanomalla olen suomalainen. Heti, kun Suomi ilmoitti hakevansa Natoon, täkäläinen taksikuski tivasi kiivaana “Miksi te haluatte hyökätä Venäjälle?”. Kremlin propaganda oli purrut.
Suomalaisten ei tulisi lipsahtaa pelinappuloiksi Putinin informaatiosodassa.
Olemmeko me suomalaiset tässä suhteessa armenialaisia parempia - olemmeko jopa immuuneja propagandalle? Miten väärät stereotypiat syntyvät Suomessa?
Yli miljoona ihmistä on katsonut entisen tiedustelu-upseeri Martti J. Karin nettiluennon, jonka mukaan venäläisen hallintotavan lähtökohtana on viimeiset tuhat vuotta ollut taktinen valehtelu. Kari ulottaa teoriansa kansanluonteen tasolle ja väittää valehtelun pesiytyneen myös venäjän kieleen, jossa jopa valhe-sana “vranjo” tarkoittaisi taktista totuutta eli yhdessä sovittua valhetta. Karin mukaan suomalaisille totuus on mustavalkoinen, venäläisille siinä on 48 harmaan sävyä.
Eräs suomalainen toimittajakollegani riemastui luennosta ja kertoi sen selittävän julman hyökkäyksen Ukrainaan. Silloin kiinnostuin retoriikasta. Tarkistin sanan “vranjo” useilta suomalaisilta ja venäläisiltä kielen asiantuntijoilta. Venäläisille vranjo on selkeästi valhe, ei puolitotuus.
Toinen arvovaltainen lähde, jota on siteerattu usein, on presidentti Sauli Niinistö. Lähes vuosikymmenen takaisessa puheessaan valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa hän käyttää vanhaa sanontaa “Kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni”. En tiedä tarkalleen, mitä Niinistö tarkoittaa, mutta russofobisesti sanontaa lainataan.
Harva jaksaa perehtyä kontekstiin. Käsi pystyyn kuinka moni tietää, mikä on kasakka? Kasakat eivät ole sama kuin venäjän kansa, heitä on väestölaskennan perusteella alle prosentti väestöstä. Eri vaiheissa historiaa tämä monista kansallisuuksista koostunut usein puolisotilaallinen joukko on ollut joko Venäjän hallinnon puolella tai sitä vastaan. Putin ei kuitenkaan ole kasakka.
Kansa ja valtionjohto menevät mielessämme sekaisin.
Miksi tällaiset tulkinnat leviävät suomalaisten keskusteluissa? Auttaako joukkosyyllistäminen kestämään mediasta tulvivaa julmuutta? Siinä leikissä maailmankuva saattaa pahasti vääristyä. Kansa ja valtionjohto menevät mielessämme sekaisin.
Jyväskylän yliopiston tutkija Simo Mikkonen pitää nykyistä asennekehitystä huolestuttavana. Voimakkaan tunnepitoiset venäläisiin liittyvät argumentit jyräävät alleen faktat. Venäläiset ovat Suomelle tärkeä ammattitaitoinen ryhmä, joka on myös integroitunut hyvin.
Nettikirjoittelussa näkee toinen toistaan kärkevämpiä kommentteja "Miksi venäläiset eivät vastusta sotaa". Faktat ovat selvät. Jos sodan vastustamisesta heilahtaa häkin ovi jopa kymmeneksi vuodeksi, harva perheellinen voi harjoittaa mielipiteen vapauttaan. Tilanne on aktiivisen kansalaisen kannalta yhtä sietämätön kuin Iranissa tai Pohjois-Koreassa.
Asuin 90-luvulla Venäjällä ja matkustelin siellä 15 vuoden ajan kymmeniä kertoja dokumentaristina ja tutuille kylään.
Täällä Jerevanissa olen haastatellut nuoria Venäjältä lähteneitä. He ovat kaikkea muuta kuin aivopestyjä. Novosibirskistä paenneelta Nastjalta kysyn, mihin tietoon hän perustaa sotaa vastustavat kantansa. Kreml ei ole pystynyt ottamaan kokonaan haltuunsa suosittua Telegram-palvelua ja vapaan median uutiset saa seuraamalla bloggareita. Haastattelin myös koodariveljeksiä, jotka olivat paenneet kutsuntoja Uralilta. Hekään eivät nähneet mitään järkeä lähteä “Putinin egotripille tappamaan”. Noin miljoona venäläistä on jo jättänyt kotimaansa näistä syistä.
Kaikkien venäläisten leimaaminen ei ainoastaan tyhmennä meitä vaan luo dehumanisoivan viholliskuvan, joka heikentää myös kansallista turvallisuutta. Keskustelin Venäjällä diplomaattina toimineen nykyisen Etelä-Kaukasuksen suurlähettilään Kirsti Narisen kanssa äskettäin. Hän kiteytti tämän hienosti “kansasta tulee heikompi, jos se hakee yhtenäisyyttä vihan kautta”.
Suomalaisten ei tulisi lipsahtaa pelinappuloiksi Putinin informaatiosodassa. Haukkuessamme venäläisiä pelaamme Putinin pussiin. Se myös polarisoi suomalaisia. Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari huomautti taannoin: “Jos keskinäinen luottamuksemme rapautuu, olemme alttiimpia ulkopuoliselle vaikuttamiselle. Ääriliikkeet ammentavat vastakkainasettelusta.”
Sain muistutuksen siitä, etteivät kansat ole yksioikoisia joukkoja eksyessäni Armeniassa paikallisen farmarin navettaan. Ei sähköä, ei nettiä. Emakko oli juuri poikinut 12 porsasta ja ympärillä olevien vuorten huipuille oli satanut ensilumi.
Isäntä tarjosi kahvia ja kysyi “Mistä olet?”. Lätkäfanina hän tunsi hyvin Suomen ja tokaisi venäjäksi: "Finski – ani spakoini". Ylpeänä vahvistin hänen arvionsa. Kyllä, me suomalaiset, olemme rauhaa rakastavia!
Aram Aflatuni
Kirjoittaja on mediatuottaja ja rauhankouluttaja, joka on asunut ja työskennellyt Venäjällä. Hänen paras matkakokemuksensa on saunominen Siperiassa suomensukuisten komien metsurikylässä.
Kolumnista voi keskustella 11.1. klo 23.00 saakka.