Sodan vuosi 2022 oli myös kuolemien vuosi. Ukrainan sota toi kuoleman kuvaston Tiktok-videoihin, ja menetimme kuuluisia julkisuuden henkilöitä. Olen myös itse menettänyt tänä vuonna minulle läheisiä ihmisiä kuolemalle.
Kun kuolemasta puhuu lapselle, sitä asettelee sanansa tarkasti. Kun kuopus kysyy, miksi ihmiset kuolevat, alan muistella sitä, miten olen aiemmin vastannut läheiseen, mutta yhtä vaikeaan kysymykseen:
Miksi on hyttysiä?
Kauniina kesäpäivänä mökillä on jokainen lapseni tainnut vuorollaan esittää tämän kysymyksen. Mihin hyttysiä tarvitaan: eikö maailma olisi parempi, jos niitä ei olisi?
Kysymys hyttysistä on sama kuin kysymys kuolemasta.
Osaamme helposti kuvitella maailman, jossa ei ole hyttysiä, tai ainakaan ne eivät imisi meiltä verta ja jättäisi haavaan kutinapulveriaan. Mutta kysymys hyttysistä on sama kuin kysymys kuolemasta. Kumpikin tarkoittaa: Voisimmeko kuvitella maailman, jossa ei ole kärsimystä? Siis paratiisin, taivaan?
Kysymys tuo mieleen poikana lukemani vanhan amerikkalaisen sarjakuvan Weird Science -lehdestä. Tarinassa ihmiskunta matkasi tuhoutuneesta maasta kohti uutta planeettaa valtavalla avaruuslaivalla. Laivalla ihmiset elivät sukupolvien ajat herroiksi teknologisessa mukavuudessa. Kun he lopulta löysivät asumiskelpoisen planeetan, he laskeutuivat maihin innoissaan. Uusi koti ihmiskunnalle! Mutta kävipä siellä vilakka tuuli... Ja pian lankesi ikävän märkä sade – ei avaruuslaivalla tällaiset ongelmat vaivanneet. Tuli itikoita, suonsilmäkkeitä, petoeläimiä ja auringonpistoksia... Lopulta ihmiset palasivat suosiolla takaisin elämään laivassaan, jossa oli täydellistä; keinotekoiseen taivaaseen, josta kärsimys puuttui.
Opetus on, että kärsimyskin kärsii inflaatiosta. Yksi kuolema on katastrofi, tuhat kuolemaa alkavat jo turruttaa, jokainen kuolema pienenee merkitykseltään. Vastaavasti kun kaikki on muuten hyvin, pienikin vaiva alkaa tuntua suurelta. Kärsimyksen määrä ei sentään ole vakio, mutta heinäkuussa aurinkotuolissa hyttynen riittää pilaamaan päivän.
Silloin, kun suurin ongelma on hyttynen, kaikki on parhaimmillaan. Silloin kannattaa miettiä – ja tämän esitin lapsilleni – mitä jos hyttyset levittäisivät tappavaa tautia? Mitä jos taivaalta sataisi happoa tai pommeja? Mitä jos ruoho olisi täynnä myrkyllisiä hämähäkkejä ja järvellä huutelisi kuikan sijasta aseistettuja vihollisia? Näin voisi olla. Mutta silti emme ole kiitollisia niin kauan kuin hyttynen inisee korvassa.
Tähän tapaan selittelin lapsilleni hyttysten tarjoaman teodikea-ongelman, eli kärsimyksen olemassaolon ongelman. En ole varma onnistuinko. Mutta teille lukijoille jatkan: Weird Science -sarjakuvan opetus on filosofinen. Avaruuslaivan täydellisessä onnelassa hemmotelluista ihmisistä tuli arkoja ja heikkoja. He eivät enää kestäneet elämän tavanomaisia haasteita.
Sade, tuuli, hyttyset, eri mieltä olevat lähimmäiset ja – kyllä – kuolema ovat ihmiselämän tavanomaisia haasteita. Emme pidä niistä, mutta olemme sopeutuneet kestämään niitä. Ja ihmisen sietokyky voi parhaimmillaan, pahimmissa oloissa olla suunnaton.
Tarvitsemme sankareita muistuttamaan siitä, mihin ihminen pystyy.
Itsenäisyyspäivänä suomalaiset taas, yhä, kunnioittivat miehiä ja naisia, jotka nousivat parhaimpaansa kahdeksankymmentä pitkää vuotta sitten. Me osaamme vain hämärästi kuvitella sotaveteraanien kärsimyksiä tuolloin, mutta osaamme yhä kunnioittaa heitä niiden voittamisesta. Tarvitsemme sankareita muistuttamaan siitä, mihin ihminen pystyy. Kärsimyksen keskellä.
Tiedän että tämä on helppo kirjoittaa keskuslämmitysolosuhteissa… Mutta ilman kärsimystä meillä ei olisi sankareita, ja elämä ilman sankareita, ilman todistuskappaleita ihmisen mahdollisuuksista – se olisi kärsimystä.
Vastoinkäyminen on hyveen mahdollisuus, opetti jo stoalaisfilosofi Seneca. Ilman vastoinkäymisiä on mahdotonta kehittyä vahvaksi ja hyveelliseksi. Ja jos ei voi kehittyä vahvemmaksi ja hyveellisemmäksi, ei voi olla onnellinen.
Kärsimys tarjoaa mahdollisuuden kehittyä paremmaksi, vahvemmaksi, rohkeammaksi, taitavammaksi, viisaammaksi. Jos emme koskaan joudu kärsimyksen kokeeseen, emme koskaan voi valmistua ihmiseksi.
Täydellinen utopia, vai elämä, jossa on kärsimystä ja kuolemaa mutta myös sankareita ja suuruutta – näiden välillä valitsen jälkimmäisen.
Toivon kaikille entistä parempaa ja vahvempaa uutta vuotta 2023.
Joonas Konstig
Kirjoittaja on espoolainen kirjailija ja kouluttaja, jonka vuoden 2022 voimakirja oli With God in Russia, jesuiittapappi Walter Ciszekin muistelmat niistä 23 vuodesta, jotka hän vietti Neuvostoliiton vankiloissa ja Gulag-leireillä. Se antoi omille huolille perspektiiviä.
Kolumnista voi keskustella 28.12. klo 23.00 saakka.