Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Etelä-Karjalassa vammaiset työntekijät remppaavat ja siivoavat kunnon palkalla: ”Suomessa ei ole vastaavaa mallia”

Etelä-Karjalassa ryhmätyöllistymismallilla on tähän mennessä työllistetty 15 kehitysvammaista henkilöä.

Ihminen pyyhkii luudulla pöytää.
Vammaisten ryhmätyöllistymisen periaatteena on, että vammaispalvelujen asiakkaat tekevät ohjatusti ryhmissä palkkatyötä. Kuvituskuva. Kuva: Petri Kuikka / Yle
  • Tanja Hannus

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa reilu vuosi sitten aloitettu vammaisten ryhmätyöllistyminen on laajentunut.

Hankkeen alussa työllistetyn Rempparyhmän lisäksi ryhmätyöllistymismallia on laajennettu myös siivoustehtäviin Lappeenrannassa.

Periaatteena on, että vammaispalvelujen asiakkaat tekevät ohjatusti ryhmissä palkkatyötä.

Työllistettyjen ryhmien tukena ovat työvalmentaja ja vertaisvalmentaja. Työllistetyt saavat tekemästään työstä työehtosopimuksen mukaisen palkan. Eksote hankkii työtehtävät ja töiden tilaajia laskutetaan tuotetuista palveluista.

Imatralla Rempparyhmä tekee monenlaisia töitä työnohjaajan johdolla.
Imatralla aloitti viime vuonna Rempparyhmä. Kuva on vuodelta 2021. Kuva: Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote

Ryhmätyöllistymismallilla on tähän mennessä työllistetty 15 kehitysvammaista henkilöä.

– Loimme siis ihan oikean ja toimivan työllistämismallin ja siitä olemme ylpeitä, koska vastaavaa ei Suomessa kansallisella tasolla ole ollut, kertoo projektityöntekijä Mika Piiroinen.

Työtä-niminen hanke päättymässä, mutta toiminnan suunnitellaan jatkuvan. Tällä hetkellä vireillä oleva palkkatukiuudistus nykyisessä esitysmuodossaan heikentäisi vammaisten työllistymisen mahdollisuuksia ja kehitetyn toimintamallin käyttämistä.

– Pyrimme omalta osaltamme vielä vaikuttamaan lakiuudistuksen sisältöön, Piiroinen kertoo.

Monet vammaiset kokevat työn tärkeäksi osaksi elämäänsä ja haluavat tehdä töitä.

Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.