Yhdysvalloissa tammikuussa 2021 tehtyä kongressitalon hyökkäystä tutkiva komitea suositti maanantaina rikossyytteiden nostamista entistä presidenttiä Donald Trumpia vastaan. Keräsimme vastaukset neljään keskeiseen kysymykseen tapaukseen liittyen.
Miksi komitea suosittelee syytteiden nostamista?
Komitean mukaan Trump on syyllistynyt vakaviin rikoksiin kongressihyökkäykseen liittyen.
Komitea katsoo, että kongressihyökkäyksen juuret juontavat entisen presidentin Trumpin virheellisiin väitteisiin, joiden mukaan demokraatit varastivat presidentinvaalit.
Komitean mukaan Trump tulisi asettaa syytteeseen kapinan lietsomisesta, virallisten tutkimusten vastustamisesta, juonittelusta Yhdysvaltain hallintoa vastaan ja valheellisten lausumien antamisesta.
Komitean jäsenet nostivat toistuvasti esiin Trumpin osallisuuden miltei kaikkiin kongressihyökkäyksen vaiheisiin, joilla pyrittiin kumoamaan vuoden 2020 presidentinvaalien tulos, kirjoittaa uutiskanava CNN.
Kuinka poikkeuksellinen komitean suositus on?
Kyse on historiallisesta suosituksesta. Kongressin massiivista selvitystä on kuvattu merkittävimmäksi sukupolveen.
Suositus on ennen kaikkea symbolinen, sillä lopullisen päätöksen syytteistä tekee oikeusministeriö, CNN kertoo.
Suositus lähettää kuitenkin voimakkaan merkin siitä, että sekä demokraateista että republikaaneista koostuva komitea katsoo, että Trump syyllistyi rikoksiin.
Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka muistuttaa, että jos Trump tuomittaisiin hypoteettisessa oikeudenkäynnissä, niin hän saattaisi paitsi saada vankeusrangaistuksen, eikä välttämättä voisi enää asettua ehdolle yhteenkään valtion virkaan.
Miten Trump on reagoinut tilanteeseen?
Trump syyttää komiteaa valesyytteiden suosittelemisesta.
Trump väittää, että komitea yrittää osaltaan estää hänen asettumisensa ehdolle seuraavissa presidentinvaaleissa vuonna 2024. Trump on syyttänyt komiteaa myös puolueellisuudesta.
Trumpin mukaan komitean esittämät syytteet on jo käyty läpi häntä vastaan nostetun virkasyytteen käsittelemisen yhteydessä. Virkasyyte kaatui senaatissa helmikuussa 2021.
Mitä tapahtuu seuraavaksi?
Komitean on määrä julkaista loppuraporttinsa huomenna keskiviikkona.
Komitean kokoama raportti on mittava: siihen on haastateltu tuhatta silminnäkijää, pidetty julkisia kuulemisia ja kerätty yli miljoona asiakirjaa. Komitean puheenjohtajan Bennie Thompsonin mukaan komitea julkaisee raportin lisäksi vielä ennen vuodenvaihdetta enemmän tutkintaan liittyviä dokumentteja.
CNN arvioi, että loppuraportti ja muut julkaistavat dokumentit tarjoavat materiaalia sekä Trumpin vastustajille että kannattajille.