Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Hailuodon kiinteä yhteys voidaan rakentaa – Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi vesiluvasta tehdyn valituksen

Väyläviraston aiemman arvion mukaan rakentaminen voisi alkaa jo ensi keväänä. Hallinto-oikeuden päätöksestä on vielä mahdollista valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Havainnekuva pitkästä sillasta sinisen meren yli.
Noin 8,4 kilometriä pitkään kiinteään yhteyteen kuuluvat 750 metriä pitkät Huikun ja Riutun sillat. Havainnekuva. Kuva: Väylävirasto
  • Juha Virranniemi
  • Risto Degerman
  • Timo Sipola

Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin valituksen Hailuodon pengertiestä. Hallinto-oikeus kuitenkin tarkensi aluehallintoviraston päätöstä. Sen lisäksi, että sillan vaikutuksia luontoon seurataan vuoteen 2029 asti, on seurannan pohjalta laadittava ely-keskukselle uusi suunnitelma siitä, miten seurantaa pitää jatkaa sen jälkeen.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri oli valittanut Hailuodon kiinteän yhteyden vesiluvasta Vaasan hallinto-oikeuteen vuonna 2020. Valituksen mukaan pengertiehanke aiheuttaa haitallisia vaikutuksia Natura-suojelualueiden luontotyypeille ja lajeille. Itse silta ja pengeralue eivät kuulu Naturaan, mutta Natura-alueita on sekä Hailuodossa että läheisillä merialueilla.

Luonnonsuojelupiirin mielestä sillan rakentamisesta saatava hyöty ei ole verrattavissa yleiselle edulle koituviin menetyksiin. Lisäksi piirin mukaan pengertie aiheuttaisi huomattavia vahingollisia muutoksia ympäristön luonnonolosuhteissa ja vesiluonnossa.

Käytännössä sillan rakentamista ei ole voitu aloittaa, koska rakentamiseen myönnetty vesilupa ei valituksen takia ole ollut lainvoimainen ennen Vaasan hallinto-oikeuden tekemää ratkaisua. Vesilain mukaiset valitukset käsitellään Suomessa keskitetysti Vaasan hallinto-oikeudessa.

Vuosien suunnittelu- ja oikeusprosessi

Siltahankkeen suunnittelu on kestänyt vuosia ja se on ollut monivaiheinen prosessi, johon ovat kuuluneet muun muassa kaava- ja tiesuunnitelmat. Ne saivat lainvoiman jo vuonna 2018. Korkein hallinto-oikeus totesi silloin luonnonsuojelupiirin valituksesta antamassaan päätöksessä, että sillan rakentamisen salliva kaava on lainvoimainen ja siinä on otettu riittävästi huomioon alueen luontoarvot ja suojelutarve.

Suunnittelun aikana siltaa varten on tehty ympäristövaikutusten arviointi ja arvio siitä, miten uusi yhteys vaikuttaa läheisiin Natura-alueisiin. Myös ympäristöministeriö on arvioinut sitä, voidaanko tielinja rakentaa Natura alueiden läheisyyteen ja mitä rakentamisessa pitää ottaa huomioon.

Hallinto-oikeuden päätöksessä valitus hylättiin ja sen mukaan tien vaikutuksia luontoon on suunnitelmissa pystytty lieventämään tarpeeksi. Se kuitenkin edellyttää raportointia ja suunnitelmaa tarkkailun jatkamisesta.

Hallinto-oikeuden päätöstä odoteltiin jo ennen kesää, mutta siihen tuli viivästyksiä. Väylävirasto kertoi elokuussa, että kiinteän yhteyden rakentamistyöt voidaan yhä käynnistää keväällä 2023, jos hankkeelle myönteinen vesilupapäätös saadaan tämän vuoden puolella. Projektipäällikkö Terhi Honkarinta Väylävirastosta kertoo, että tämä asetelma on edelleen voimassa.

Valitusluvan hakeminen voi vielä viivästyttää rakentamista

Hailuodon kunnanjohtaja Maarit Alikosken mukaan päätös oli odotettu ja mitä parhain. Kiinteä yhteys tarkoittaa kunnalle monenlaisia toimia, sillä Hailuodosta tulee sen myötä entistä kiinnostavampi asuinpaikka. Alkuvaiheessa puhutaan Alikosken mukaan kymmenistä uusista asuinrakentamiseen tarkoitetuista tonteista.

– Haluamme uskoa, että myös kunnan maanhankinta yhteistyössä maanomistajien kanssa nopeutuvat tämän päätöksen myötä. Määrälliset tavoitteet tarkentuvat heti alkuvuodesta, sanoo Alikoski.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Esko Saari pitää Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä luonnon kannalta vahingollisena. Hänen mukaansa luonnonsuojelupiiri tutkii päätöksen tarkkaan ja tekee sen jälkeen oman päätöksensä siitä, hakeeko se valituslupaa Korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Saaren mukaan luonnonsuojelupiirillä on noin kaksi kuukautta aikaa reagoida asiaan ja päättää valitusluvan hakemisesta.

– Käytännössä helmikuussa tiedetään, tuleeko hallinto-oikeuden päätös lainvoimaiseksi. Siinä tapauksessa työt voivat alkaa keväällä, toteaa projektipäällikkö Terhi Honkarinta.

Mikäli luonnonsuojelupiiri päättää hakea valitusoikeutta, kestää asian käsittely Korkeimmalta hallinto-oikeudelta oman aikansa. Jos valituslupa lopulta myönnetään, pitenee tauko siltahankkeessa entisestään.

Kiinteän yhteyden pituus tulee olemaan noin 8,4 kilometriä. Hankkeen kustannusarvio oli pitkään 96 miljoonaa euroa. Nyt eduskunnan hankkeelle myöntämä valtuus on noussut 106 miljoonaan euroon. Yleinen kustannusten nousu on vaikuttanut myös tähän hankkeeseen.

Aikaisintaan Hailuodon kiinteä yhteys valmistuu loppuvuodesta 2025.

Oulun Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välille rakennettavan maantieyhteyden toteuttaa allianssi, jossa ovat mukana Väylävirasto, GRK Suomi ja AFRY sekä A-Insinööreihin kuuluvat Plaana ja Ponvia. Suunnittelussa on pyritty ottamaan huomioon läheiset Natura-alueet.

Kesäisin Bättre Folk -festarin aikaan Hailuotoon vievälle lautalle on muodostunut jonoja. Video on kesältä 2022.

Juttuun lisätty kello 10.58 kommentti Terhi Honkarinnalta ja tieto valitusoikeudesta.

Juttua muokattu kello 9.54 lisäämällä Maarit Alikosken ja Esko Saaren kommentit.

Voit keskustella aiheesta 30. joulukuuta kello 23 asti.