Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Viihdekeskus Latosaaren omistava Lapuan Virkiä on valittanut kaupungin ympäristölautakunnan putkilinjapäätöksestä hallinto-oikeuteen

Virkiä omistaa Latosaaren tontteineen ja pitää putkilinjaa haitallisena alueen kehittämiselle. Kaupungin näkemys on, että haitat tontille ovat vähäisiä.

Lapuan Latosaari
Lapuan kaupunki aikoo rakentaa uuden vesi- ja viemäriputkilinjan viihdekeskus Latosaaren tontin läpi. Kuva: Pasi Takkunen / Yle
  • Tuomo Mäenpää

Lapuan Virkiä on valittanut Vaasan hallinto-oikeuteen Lapuan kaupungin ympäristölautakunnan päätöksestä.

Valitus koskee kaupungin suunnittelemaa vesi- ja viemäriputkilinjaa, joka kulkisi Lapuanjoen alitse ja viihdekeskus Latosaaren tontin läpi.

Virkiä omistaa viihdekeskuksen tontteineen ja pitää putkilinjaa haitallisena alueen kehittämiselle. Kaupungin näkemys on, että haitat Latosaarelle ovat vähäisiä.

Virkiän puheenjohtaja Sami Latomäki korostaa, ettei Virkiä halua millään muotoa riidellä hyvän yhteistyökumppaninsa kaupungin kanssa, vaan seura haluaa hakea selvyyttä asiaan.

– Meillä ei ollut mitään muuta keinoa saada ääntämme kuuluviin kuin tehdä valitus hallinto-oikeuteen, sillä kunnallahan on oikeus tällaisia putkilinjapäätöksiä tehdä. Toivomme kuitenkin, ettei meidän aluettamme käytettäisi, vaan vaikka sitä jo olemassa olevaa putkilinjaa.

Nykyinen putkilinja kulkee Latosaaresta reilun 100 metriä yläjuoksulle.

– On se erikoista, kun on jo olemassa oleva linjaus joen alitukseen, niin miksi se pitää nyt siirtää Latosaaren kautta menemään. Virkiän hallitus oli sitä mieltä, että putkilinja hankaloittaa alueen kehittämistä, Latomäki ynnää.

Latosaaren kohdalta vedettävä linja olisi kaupungin laskelmien mukaan vaihtoehdoista halvin. Puheenjohtaja Latomäen mielestä investoinnin suuruusluokassa säästö ei ole merkittävä.

– Se niemi siinä Latosaaren takana on varmaan Lapuan kaunein paikka. Tuollainen putkilinja kun Virkiän tontille vedetään, niin siinä tulee useamman metrin vaara-alueet, jotka vaikeuttavat ja jopa estävät mahdollista rakentamista tai muuta vastaavaa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Lapuan Sanomat.