Eri puolilla Suomea nähdään tammi-helmikuun aikana poikkeuksellisen paljon oopperaa.
Oulussa tarjolla on Mozartin Taikahuilu, Tampereella Wagnerin Lentävä hollantilainen, Turussa Sallisen Punainen viiva ja Vaasassa Madetojan Pohjalaisia. Kun listaan lisätään Suomen kansallisoopperan ohjelmisto, Porissa Straussin operetti Lepakko sekä Helsingissä esitettävistä muun muassa Šostakovitšin operetti Lempeä lähiössä, voi Suomea tällä hetkellä kuvailla varsinaiseksi oopperamaaksi.
Totuus on alkuvuoden komeasta tarjonnasta huolimatta se, että yksittäiset produktiot ovat aina riskisijoituksia.
Ainoa verovaroin tuettu oopperatalo Suomessa on Kansallisooppera, ja toinen vahva tekijä on kesäfestivaali Savonlinnan oopperajuhlat. Sitten on pienempiä toimijoita ja yksittäisiä produktioita, Turun Punaisen viivan kapellimestari, Savonlinnan oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff laskeskelee.
– Maantieteellisesti Suomessa on ollut aika vahvasti Helsinki-keskeinen oopperaelämä. Meillä voisi ehkä olla enemmän oopperatoimintaa muuallakin, hän sanoo.
Esimerkiksi Ruotsissa on laskentatavasta riippuen viidestä kuuteen oopperataloa. Musiikkitaiteen suurmaassa Saksassa sen sijaan niitä on yli kahdeksankymmentä. Matvejeff huomauttaa, että se tarkoittaa yhtä oopperataloa miljoonaa asukasta kohden.
Uusi apuraha kannustaa yhteistyöhön
Suomeen tuskin rakennetaan yhtäkkiä kymmeniä oopperataloja. Keskeinen kysymys onkin, miten julkista tukea saisi ohjattua oopperataiteelle pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Pitäisikö verorahoja ohjata Suomen kansallisoopperan lisäksi muualla esitettäviin oopperatuotantoihin? Valtio rahoittaa Kansallisoopperaa noin 40 miljoonalla eurolla vuodessa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö perusti viime syksynä neljän säätiön kanssa apurahan, joka kannustaa pienempiä taideyhdistyksiä tekemään yhteistyötä valtionosuuden piirissä olevien suurempien toimijoiden kanssa. Oopperalaulaja Päivi Nisulan johtaman piskuisen Saaristo-oopperan ideasta lähtenyt Punainen viiva oli ensimmäisten apurahan saajien joukossa.
Matvejeff muistuttaa, että Suomessa on erinomainen ja kattava kulttuurilaitosten verkosto. Lähes jokaisesta isommasta kaupungista löytyvät muun muassa kaupunginteatteri ja -orkesteri.
– Näkisin, että nykyisissä olosuhteissa otollisin tapa tehdä oopperaa on juuri tämä, mitä Turussa nyt tehdään. Kaupunginteatterin ja -orkesterin välinen yhteistyö, johon höystetään paikallista oopperaosaamista.
Vahva, säännöllinen yhteistyö vakauttaisi toimintaa ja tasaisi taloudellista riskiä. Samalla verorahoja päätyisi oopperaproduktioiden taakse, sillä kaupunginteatterit ja -orkesterit ovat sekä kaupunkien että valtion tukemia laitoksia.
Nykyisellään pienet oopperaryhmät rahoittavat tuotannot kädestä suuhun -periaatteella. Produktion toteutuminen saattaa olla kiinni yksittäisistä apurahapäätöksistä, joita jännitetään hyvin pitkään suhteessa siihen, kuinka paljon produktioiden valmisteluun tarvitaan aikaa.
– Savonlinnan Oopperajuhlillakin julkisen tuen osuus on vain hieman päälle kymmenen prosenttia. On monelle yllättävä tieto, että festivaali toimii aika isolla lippuriskillä vuodesta toiseen. Pienillä oopperaryhmillä todellisuus on tietysti sama, Matvejeff sanoo.
Teatterissa pystyy tekemään spektaakkelia
Suuren oopperatuotannon tekeminen muualla kuin oopperatalossa vaatii luovuutta ja joskus myös kompromisseja. Punainen viiva on siitä loistava esimerkki.
Turussa orkesteri soittaa orkesterimontun sijaan verhon suojissa lavan takaosassa. Solistit näkevät kapellimestarin katsomon yläpuolelle sijoitetuilta näytöiltä. Teatterin kuivaa akustiikkaa parannellaan sähköisesti.
– Teatterin infra ja tekniikka on nyt valjastettu oopperatuotantoon. Onhan se täysin poikkeuksellista ja uutta, että meillä bändi ja kuoro ovat lavalla. Siellä on reilusti yli sata ihmistä, toteaa Punaisessa viivassa oopperaohjaajana debytoiva Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki.
Tekijät vakuuttavat, että laadusta ei ole tarvinnut poikkeuksellisten ratkaisujen vuoksi tinkiä.
– Teos on viikkoa ennen ensi-iltaa soundillisesti erinomaisen kuuloinen, Kouki iloitsee.
– Suomessa ei ole rajattomasti tiloja, joissa oopperaa voisi esittää. Turussa kaupunginteatteri tarjoaa riittävän isot puitteet, ja ääniteknikot saavat tilan soimaan. Täällä pystyy tekemään hienoa spektaakkelia, Matvejeff sanoo.
Lippukauppa käy kuumana
Suuri osa eri puolille Suomea levittäytyvien tuotantojen lipuista on mennyt kaupaksi. Punaisen viivan lipuista on myyty jo lähes 90 prosenttia, minkä vuoksi tuotanto avasi ensi-illan alla myyntiin ylimääräisen näytöksen. Oulun Taikahuilun loput näytökset on loppuunvarattu ja Opera Boxin Lempeä lähiössä melkein loppuunmyyty. Tasapuolisuuden nimissä mainittakoon, että myös Kansallisoopperan tällä viikolla ensi-iltansa saava Turandot on käytännössä loppuunmyyty.
Kova kysyntä ympäri Suomea rohkaisee osapuolia suunnittelemaan tulevia askelmerkkejä. Turun kaupunginteatterissa iso oopperatuotanto on nähty viimeksi parikymmentä vuotta sitten. Seuraavaa tuskin tarvitsee odottaa yhtä pitkään, toteaa Mikko Kouki.
– Pikku hiljaa on ruvettu jo puhumaan, että mitä seuraavaksi ja milloin, mutta mitään päätöksiä ei olla vielä tehty, Kouki kertoo.
Millaisia ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella siitä 27. tammikuuta kello 23 asti.