Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Golfkenttä jäi pois Oulun Hietasaaren uudesta matkailualuesuunnitelmasta

DU Propertiesin hotellisuunnitelmat entisen koulutuskeskus POHTO:n alueelle ovat kuitenkin etenemässä. Golfkentän putoamisesta pois tonttien varaushakemuksesta kertoi ensimmäisenä Kaleva.

POHTO ulkoapäin kuvattuna.
POHTO:n nykyiset rakennukset ollaan purkamassa hotellirakentaimsen tieltä. Kuva syyskuulta 2022. Kuva: Emilia Pakkala / Yle
  • Hanna Holopainen

Oulun Hietasaareen suunniteltu niin sanottu tunnin golfkenttä ei ole näillä näkymin toteutumassa, kertoo Kaleva maanantaina.

Oulun kaupunki ja Hietasaareen matkailurakentamista suunnitteleva DU Properties Oy ovat neuvotteluissa päätyneet jättämään par 3 -golfkentän pois keskiviikkona yhdyskuntalautakunnan käsittelyyn menevästä tonttien varaushakemuksesta.

Hotellihanketta POHTO:n koulutuskeskuksen alueelle ollaan viemässä edelleen eteenpäin.

DU Properties suunnittelee, että vanha huonokuntoinen koulutuskeskus purettaisiin ja sen tilalle tulisi kahdeksankerroksinen hotelli ja nelikerroksinen chalets-huoneisto-osa.

Yhdyskuntalautakunnalle nyt menevät esitys sisältää kaksi tonttia varattavaksi majoitusrakentamiseen.

Yhtiö on golfkentän osaltakin vielä valmis etenemään tulevaisuudessa, jos alueen muut kehittämissuunnitelmat ovat muuttumassa. POHTO:n alueen naapuriin on suunniteltu huvipuistoa.

Oulun kaupungin tahtotila on edelleen säilyttää pysyvämmälle huvipuistotoiminnalle varattu alue vain sitä varten, kertoo kaupungin maanmittausteknikko Jukka Kangas Ylelle. DU Propertiesin kaavailema golfkenttä olisi vienyt osaa tästä alueesta.

Huvipuistotoiminnalle varatulle alueelle suunniteltiin aiemmin Kalevala-puistoa, mutta se jäi toteutumatta. Viime aikoina kaavailuissa on ollut myös, että siitä osoitettaisiin pysyvää paikkaa viime kesinä kuukausia Oulussa viihtyneelle Suomen Tivolille.

Aiheesta voi keskustella 31. tammikuuta kello 23 asti.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.