– Kuuntele.
Sana toistuu koulupäivän aikana niin monta kymmentä kertaa, että putoan laskuista. Opettajan ääni on lempeän jämäkkä. Hän tehostaa puhettaan tukiviittomilla.
Olen päässyt päiväksi tutustumaan espoolaisen koulun ryhmämuotoiseen valmistavaan opetukseen. Se on tarkoitettu oppilaille, jotka eivät vielä osaa suomea. Minun koulupäiväni tarkoituksena on sivistyselämään tutustuminen, osana Sivistysakatemian 5. vuosikurssia.
Vuodessa pitäisi oppia suomea ja siirtyä tavalliselle luokalle.
Neljään riviin järjestetyt pienet pulpetit kuuluvat kymmenelle eka-kolmasluokkalaiselle lapselle. Useampi heistä on juuri muuttanut Suomeen ja vasta aloittanut luokalla.
Lapsilla on valtava into kertoa ja tulla nähdyksi, yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta. Viittaava käsi vetää olkapäänkin ilmaan. – Ope, ope!
Luokan oppimistavoitteena on: suomea, suomea, suomea. Oppisisällöt tulevat arjesta. Ihmetellään viikonpäiviä ja vuodenaikoja. Toistetaan ja lauletaan, Kielinupun tahdissa.
Kun on matematiikan aika, opettaja vie puolet oppilaista toiseen tilaan. Koulunkäyntiavustaja kartoittaa uuden oppilaan osaamista. Minä saan avustaa loppuja itsenäisessä työskentelyssä. Yksi laskee sormilla, toinen ääneen venäjäksi.
Oppitunteja on eriytettävä, jotta kukaan ei putoa kelkasta tai turhaudu. Välillä osalla on yleisopetukseen integroituja tunteja. Vuodessa pitäisi oppia suomea ja siirtyä tavalliselle luokalle.
Valmistavasta opetuksesta käydään poliittista vääntöä. Espoossakin selvitetään sekä valmistavan opetuksen lakkauttamista että kaksivuotiseksi laajentamista.
Välitunnilla opettajanhuoneessa viestitään ajankohtaisia asioita. Koululle on myönnetty uusi potti koronarahaa.
Opettajalla on ehdottaa käyttökohteita lisärahalle. Ainakin tarvitaan selkokielisiä opetusmateriaaleja 4.–6.luokkalaisille ja kohdennettua tukea erityistarpeessa oleville oppilaille.
Koulun arjessa näkyy Espoon sivistystoimen johtajan Harri Rinta-ahon sanoittama ongelma:
– Koronakriisi on laajentunut oppimisen kriisistä sosiaaliseksi kriisiksi.
Koronaepidemia heikensi erityisesti maahan muuttaneiden terveyttä ja hyvinvointia. Korona-ajan koululaisilla on paljon poissaoloja. Ilman toistoja kieli ei tartu, eikä koulunkäynnin rutiineja synny. Jo parin viikon poissaolo lukukauden alussa voi haitata oppimista ja olemista koko vuoden ajan.
Lähes puolet somalinkielisistä ja kolmannes arabiankielisistä kertoo olevansa täysin vailla suomalaisia ystäviä tai tuttavia.
Opettajan työ valmistavalla luokalla on vahvasti sosiaalityötä, kuvailee kokenut opettaja työnkuvaansa. Perheet tulevat läheisemmiksi kuin yleisopetuksessa. Jotta lapsi saisi ystäviä ja harrastaa, on autettava erilaisten hakemusten kanssa ja maksusitoumusten anomisessa.
Monille lasten vanhemmista kodin ja koulun väliseen viestintään käytettävä Wilma on täysin ulottumattomissa. On oltava luova: hyödynnettävä pika- ja ääniviestejä ja toisinaan myös tulkkaussovellusta.
Opettaja on usein perheen ensimmäisiä pysyviä kontakteja suomalaiseen yhteiskuntaan. Monille jopa ainoa suomalainen, jonka kokevat ystäväkseen.
Lähes puolet somalinkielisistä ja kolmannes arabiankielisistä kertoo olevansa täysin vailla suomalaisia ystäviä tai tuttavia.
Opettajan työ on rakasta, mutta raskasta. Moni vaihtaa vähemmän kuormittaviin ja paremmin palkattuihin töihin. Opettajanhuoneessa pelätään, että tämä on seuraava hoitoala.
Katselen opettajanhuonetta ihaillen. On harvinaista, että suomalaisessa työyhteisössä huivia käyttävä, ruskea tai muu vähemmistötaustainen työntekijä ei olisi ainoa huoneessa. Tässä huoneessa eri taustat ovat hyvin edustettuina.
Tämän koulun oppilailla on monipuolisesti samastumisen kohteita ja myös vähemmistöihin kuuluvia auktoriteetteja arjessa.
Helsingissä vieraskielisten lasten ja nuorten osuus ikäluokastaan on nykyisellään noin viidenneksen, ja lähitulevaisuudessa osuuden ennustetaan kasvavan jopa kolmannekseen. Maahanmuuttajataustaisten lasten oppimistuloksista ovat olleet huolissaan niin tutkijat, lapsiasiavaltuutettu kuin opetusministerikin.
Kyllä opettajaakin huolettaa. Tässäkin koulussa on luokkia, joilla vain yksi oppilas puhuu ainoana kotikielenään suomea.
Minua huolettaa oman viiteryhmäni vaikutus. Kun meidän keskiluokkaisten suomalaisten lapset hakevat lähikoulun sijaan painotetuille luokille, syntyy kouluja, joissa yhä harvempi puhuu äidinkielenään suomea.
Kello soi koulun päättymisen merkiksi. Useampi oppilas juoksee halaamaan minua. Suomalainen ystävä on monen toiveena. Olisi joku, jonka kanssa puhua tunnilla harjoiteltua.
Ystävyyssuhteita kaivataan kipeästi yli luokka- ja kielirajojen. Open kehotus kuunnella auttaisi meitä myös yhteiskuntana.
Shadia Rask
Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka aloitti oman koulupolkunsa ummikkona moskovalaisessa kansainvälisessä koulussa.
Kolumnista voi keskustella 15.2. kello 23.00 saakka.