VARSOVA / NASIELSK Tunnin ajomatkan päässä Varsovasta sijaitsee Nasielskin tuulipuisto. Viiden tuulivoimalan puisto on Puolassa harvinaisuus. Maatuulivoiman rakentaminen on ollut jäissä vuodesta 2016.
– Viimeisen seitsemän vuoden aikana maatuulivoimaloiden rakentaminen on ollut lähes mahdotonta. Lainsäädäntö rajoittaa uusiutuvan energian potentiaalia, ilmastopolitiikkaan keskittyvän Instrat-ajatushautomon johtaja Michał Hetmański sanoo Ylelle.
Rajoitusten taustalla on Puolan kansalliskonservatiivisen hallituksen vuonna 2016 säätämä laki, jonka mukaan maatuulivoimaloiden ja lähimmän asutuksen välisen etäisyyden on oltava kymmenkertainen suhteessa voimalan korkeuteen.
Käytännössä tämä tarkoittaa vaatimusta useamman kilometrin asumattomasta alueesta tuulivoimaloiden ympärillä.
Tiheästi asutussa Puolassa tämä on tarkoittanut, että paikkoja tuulivoimaloille on ollut vaikea löytää ja että maatuulivoiman rakentaminen on käytännössä pysähtynyt.
EU:n elvytysrahasto vauhdittaa investointeja
Nyt tilanteeseen on tulossa muutos. Tuulivoiman rakentamiselle asetettuja esteitä ollaan purkamassa. Taustalla ovat EU:n vihreän siirtymän tavoitteet, jotka edellyttävät jäsenmailta toimia uusiutuvien energianlähteiden lisäämiseksi.
Puolan parlamentin alahuone hyväksyi helmikuussa lain, joka mahdollistaa tuulivoiman rakentamisen lähemmäs asutusta.
Uuden lain mukaan etäisyyden on oltava nykyisen noin kahden kilometrin sijaan 700 metriä. Tämä moninkertaistaa tuulivoiman rakentamiselle soveltuvan pinta-alan.
Tuulivoiman lisärakentaminen on osa noin 35 miljardin euron elpymissuunnitelmaa, jonka EU ja Puola ovat hyväksyneet yhdessä.
Ilmastoasiantuntija Hetmańskin mukaan EU:n koronaelpymisrahastolla on ollut ratkaiseva vaikutus Puolan hallituksen nuivan linjan muuttumiselle.
– Kukaan Brysselissä ei ole pakottanut Puolaa investoimaan uusiutuvaan energiaan. Hallitus on itse hyväksynyt sopimuksen, joka edellyttää uusia panostuksia, Hetmański korostaa.
Monet vannovat hiilivoiman nimeen
Fossiilisten polttoaineiden asema on kuitenkin vahva hiilivoimaan tukeutuvassa Puolassa.
Lähes 80 prosenttia maan sähköstä tuotetaan kivihiilen ja muiden fossiilisten polttoaineiden avulla.
Energiakriisi on johtanut vaatimuksiin kotimaisen hiilen tuotannon lisäämisestä.
– Mielestäni Puolan energiavarmuuden olisi nojattava omiin resursseihin. Jos meillä on omia kivi- ja ruskohiilen esiintymiä, niitä tulisi myös hyödyntää, Puolan apulaismaatalousministeri Janusz Kowalski sanoo Ylen haastattelussa.
Kowalskin edustama Solidarna Polska -puolue on osa Puolan kansalliskonservatiivista hallitusta, joka on johtanut maata vuodesta 2015. Puolue suhtautuu kriittisesti maatuulivoiman lisärakentamiseen Puolassa.
– Puola ei voi tehdä samaa virhettä kuin Saksa, joka investoi miljardeja tuuli- ja aurinkovoimaan horjuttaen samalla sähköjärjestelmäänsä, Kowalski sanoo.
Kowalskin mukaan maatuulivoimalat koetaan häiritsevinä ja maisemaa rumentavina. Solidarna Polska -puolue on vaatinut kilometrin vähimmäisetäisyyttä tuulivoimaloiden ja lähimmän asutuksen välille.
Puolan keskusta-vasemmistolainen oppositio ja tuulivoiman rakennuttajat vaativat puolestaan vähimmäisetäisyyden lyhentämistä 700 metristä 500 metriin, hallituksen alkuperäisen esityksen mukaisesti.
Puolan tuulivoimayhdistyksen mukaan hallituksen hyväksymä laki on huono kompromissi, joka voi rajoittaa tuulivoiman rakentamista pitkällä tähtäimellä.
Puola on vihreä siirtymän avainpeluri
Puolan yhteenlasketut hiilidioksidipäästöt ovat EU:n toiseksi suurimmat Saksan jälkeen. Puolan vihreän siirtymän onnistumisella on näin ollen iso merkitys myös EU:n yhteisten ilmastotavoitteiden saavuttamiselle.
Puola tavoittelee uusiutuvan energian osuuden lisäämistä nykyisestä 12 prosentistä 23 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Samalla Puola hyödyntää hiilivarojaan ja investoi ylimenovaiheen teknologioihin, kuten maakaasuun.
EU:n kanssa käydyissä neuvotteluissa Puola on korostanut tarvitsevansa tarpeeksi aikaa vihreän siirtymän läpiviemiseen.
– Puolalla on keskeinen asema EU:n ilmastotavoitteiden kannalta. Ilman Puolaa ilmastotavoitteiden saavuttaminen voi vaikeutua, Michał Hetmański sanoo.
Tutkimusten mukaan enemmistö puolalaisista kannattaa panostuksia uusiutuvaan energiaan. Vihreä siirtymä nähdään myös keinona heikentää Venäjän vaikutusvaltaa.
– Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut kaiken. Ihmiset alkoivat ymmärtää, että vihreä ja oikeudenmukainen siirtymä on yksi voimakkaimmista välineistämme [presidentti Vladimir] Putinia ja Venäjää vastaan, ilmastoaktivisti Wiktoria Jędroszkowiak sanoo.