Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Lainakorkojen noustessa moni kotitalous pohtii, olisiko nyt järkevää lyhentää lainaa alkuperäistä maksusuunnitelmaa nopeammin.
Näillä talouksilla on asuntolainan tai kulutusluoton lisäksi myös säästöjä, joita voisi käyttää tai sijoituksia, joita voisi myydä ylimääräisen lainanlyhennyksen takia. Monille kertyi säästöjä esimerkiksi korona-aikana.
Onko viisasta ryhtyä lyhentämään lainaa nopeampaan tahtiin? Pankkien mukaan tähän kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, vaan se riippuu sekä lainasta että kotitalouden tilanteesta.
Kysymys askarruttaa etenkin heitä, joiden korontarkistuspäivä lähestyy ja vuoden euriboriin sidotun lainan kuukausierät uhkaavat nousta huomattavasti. Esimerkiksi moni nollakorkoihin tottunut asuntovelallinen kohtaa tilanteen ensimmäistä kertaa.
Vuoden euribor-korko on nyt noussut jo yli 3,5 prosentin rajan. Kevään aikana loppujenkin siihen sidottujen lainojen korkoja tarkistetaan ylöspäin.
Pankkien mukaan tähän mennessä säästöjä ei ole suuremmin purettu tai sijoituksia myyty ylimääräisten lainanlyhennysten takia.
Pahan päivän varalle säästetty puskuri kannattaa säilyttää tilillä
Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkosen mukaan periaatteessa lainaa kannattaa lyhentää, jos lainan korko on korkeampi kuin mitä säästöistä tai sijoituksista saa tuottoa.
– Jos lainan korko on kymmenen prosenttia ja säästöt ovat nollakorkoisella talletustilillä, silloin pääsääntöisesti kannattaa lyhentää sitä lainaa.
Vaikka talletusten tuotto on pienempi kuin asuntolainojen korko, niin Mikkosen mielestä talletustilillä kannattaa säilyttää puskuri yllättävien menojen varalta.
– Jos tapahtuu jotain yllättävää, niin ei sitten tarvitse ottaa korkeakorkoista kulutusluottoa sen takia, että selviää sähkölaskusta tai auton korjauksesta.
Myös OP:n laina-asiakkaiden talouden turvaamisesta vastaava johtaja Antti Larikka neuvoo jättämään säästöön riittävän puskurin.
– Asuntolainan ylimääräisten lyhennysten hyödyt sulavat äkkiä, mikäli hetkeä myöhemmin jonkin isomman hankinnan joutuu rahoittamaan kalliimmalla velkarahalla.
Danske Bankin henkilöasiakkaiden rahoituksesta vastaava johtaja Sari Takala suosittelee säästöpuskuriksi 3 – 4 kuukauden menoja vastaavaa summaa.
Jos tilillä on kuitenkin isompia summia, lainan lyhentäminen on Henna Mikkosen mukaan hyvä vaihtoehto.
Ylimääräinen lyhennys pienentää lainasta maksettavaa kuukausierää
OP:n Antti Larikan mukaan ensimmäiseksi on mietittävä, mitä säästöjen purkamisella ja lainan ylimääräisellä lyhentämisellä tavoittelee.
– Mikäli aikomus on säästää koko laina-aikana maksettavissa korkokuluissa, ylimääräinen lyhennys voi olla hyvinkin perusteltu ratkaisu. Varsinkin silloin, jos asuntolainaa on jäljellä paljon ja ylimääräiseen lyhennykseen käytettävät säästöt ovat esimerkiksi pankkitilillä, jossa inflaatio tällä hetkellä nakertaa niiden arvoa.
Larikka kuitenkin muistuttaa, että toisaalta päätökseen vaikuttaa myös se, millaista tuottoa omille säästöilleen ja sijoituksilleen tavoittelee pitkällä tähtäimellä.
– Jos sijoituksille odottaa saavansa suurempaa tuottoa, kuin mikä asuntolainan ylimääräisen lyhennyksen korkosäästö on koko laina-ajalta, voi olla yhtä perusteltua jättää ylimääräinen lyhennys tekemättä tai tehdä se hieman pienempänä.
Jos ylimääräisen lyhennyksen tarkoituksena on ensisijaisesti pienentää kuukausittaista maksuerää, siihen on muitakin tapoja, kuten laina-ajan pidennys, lainan lyhennystavan muutos tai lyhennysvapaan hakeminen.
– Moni kysyy meiltä nyt neuvoa, ottaako lainaan lyhennysvapaata, jotta voi vapauttaa varoja esimerkiksi lämmityskustannuksin, Danske Bankin Sari Takala kertoo.
Korkeakorkoisia kulutusluottoja on järkevää lyhentää nopeammin
Lainan lyhentämistä nopeammin kannattaa vakavasti harkita, jos kyseessä on korkeakorkoinen kulutusluotto.
– Jos luoton korko alkaa olla kaksinumeroinen, niin harvasta sijoituskohteesta tullaan saamaan sellaisia tuottoja edes pitkällä aikavälillä, Säästöpankkiryhmän Henna Mikkonen sanoo.
– Jos on paljon velkaa, on myös hyvä vähentää velkojaan. Etenkin jos on eläkeiän kynnyksellä ja velkaa on vielä paljon jäljellä, lähtisin kyllä sitä lyhentämään.
Sari Takalan mielestä tietyissä tilanteissa voi olla järkevää maksaa lainaa pois.
– Jos on suhteellisen pieni laina ja siinä on suhteellisen pieni kuukausierä, ja jos on ylimääräistä rahaa, joka tuottaa vähemmän kuin mitä siitä velasta maksaa, eikä sitä ole korvamerkitty mihinkään tiettyyn tulevaan menoon.
Takala kertoo myös esimerkin, milloin kannattaa harkita huolellisesti, mitä velkaa maksaa pois.
– Jos on 20 000 euroa lainaa, säästössä 40 000 euroa ja omistaa kaksion, johon on tulossa 30 000 euron putkiremontti, kannattaa miettiä, miten toimii. Purkaako säästöjä ja maksaa pois lainaa, jossa koron osuus kuukausierästä on pieni, vai maksaako pois putkiremonttilainan, jossa luultavasti tulee olemaan korkeampi korko?
Pitkän aikavälin sijoitusten purkamista harkittava tarkkaan
Myös Nordean ekonomisti Juho Kostiainen sanoo, että korkojen noustessa lainan lyhentäminen on tullut entistä kannattavammaksi – varsinkin jos ylimääräistä rahaa makaa käyttelytilillä.
– Toinen vaihtoehto on laittaa kertyneitä rahoja säästötileille, joille on myös alettu maksaa korkeampaa korkoa. Niiden korko on kuitenkin yleensä matalampi kuin esimerkiksi asuntolainan kokonaiskorko, Kostiainen toteaa.
Jos aikoo myydä sijoituksiaan ylimääräisten lainanlyhennysten takia, Kostiaisen mukaan pitää ensin miettiä, uskooko sijoitusten tuottavan pidemmällä aikavälillä enemmän kuin asuntolainan korko.
– Kuukausittain rahastoihin pitkäjänteisesti sijoittavalle en suosittelisi sijoitusten realisointia lainan maksua varten, jos oma taloustilanne ei sitä välttämättä vaadi. Esimerkiksi osakemarkkinoilta on pitkällä aikavälillä kuitenkin saanut nykyistä korkotasoa korkeampaa tuottoa.
Kuuntele: Danske Bankin henkilöasiakkaiden rahoituksesta vastaava johtaja Sari Takala kertoo, kannattaako nyt purkaa säästöjä tai sijoituksia ja maksaa lainaa pois nopeammin