Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Suur-Savon Osuuspankin toimitusjohtaja Jari Himanen jää eläkkeelle – viime vuosi oli pankille kaksijakoinen

Suur-Savon Osuuspankin liikevoitto kasvoi, mutta luottoja hankittiin edellisvuotta vähemmän asuntoihin ja yritystoimintaan.

OP Suur-Savon toimitusjohtaja Jari Himanen.
Jari Himanen on työskennellyt Suur-Savon Osuuspankin toimitusjohtajana viiden vuoden ajan. Arkistokuva. Kuva: Esa Huuhko / Yle
  • Vilma Ruokoski

Suur-Savon Osuuspankille ryhdytään kevään aikana rekrytoimaan uutta toimitusjohtajaa. Syynä on nykyisen toimitusjohtajan Jari Himasen eläköityminen tämän vuoden lopussa.

Himanen on työskennellyt 39 vuotta OP-ryhmässä, joista viimeiset viisi vuotta Suur-Savon Osuuspankin toimitusjohtajana.

Osuuspankin tavoitteena on, että uusi toimitusjohtaja perehtyy tehtäväänsä jo syksyllä.

Asuntoluotot vähenivät

Suur-Savon Osuuspankin viime vuosi oli vuositiedotteen mukaan kaksijakoinen.

– Yleisen korkojen nousun myötä pankin korkokate nousi 21,5 prosenttiin, ja liikevoitto kasvoi 22,7 miljoonaan euroon edellisvuoden 16,1 miljoonasta. Toisaalta luottoja nostettiin edellisvuotta vähemmän asuntojen hankintaan ja yritystoimintaan, toimitusjohtaja Jari Himanen kommentoi.

Osuuspankin kyltti kerrostalon seinässä.
Viime vuonna suunnitelmat Pohjois-Savon ja Suur-Savon Osuuspankkien fuusiosta jäivät toteutumatta. Arkistokuva. Kuva: Juho Liukkonen / Yle

Asuntoluottoja nostettiin viime vuonna noin viidenneksen vähemmän kuin vuonna 2021.

Pankin omat varat kasvoivat noin 427,8 miljoonaan euroon, ja vakavaraisuus oli 36,6 prosenttia. Taso on pankin mukaan edelleen vahva, vaikka se laski viime vuodesta 1,9 prosenttiyksikköä.

Tukee kesätöitä ja yhdistyksiä

Osuuspankki tukee alueen kaupunkien ja kuntien nuorten kesätyöllistämistä tulevana kesänä 100 000 eurolla. Esimerkiksi Mikkelissä tuki mahdollistaa tiedotteen mukaan 125 nuoren palkkaamisen muun muassa liikunta- ja kulttuuripalveluihin ja päiväkoteihin.

Pankki kohdentaa 200 000 euroa sponsorirahaa paikallisesti ja vastuullisesti toimiville yhdistyksille ja seuroille. Tämän vuoden tärkeimmät vastuullisuusteemat ovat nuorten työllistymisen tukeminen, lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen sekä luonnon monimuotoisuuden edistäminen.

Osuuspankki teki myös 75 000 euron lahjoituksen LUT-yliopistolle Mikkelin ensimmäisen diplomi-insinöörikoulutuksen käynnistämiseen.