Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Uudessa-Seelannissa julistettiin kansallinen hätätila myrskytuhojen vuoksi – kymmenet tuhannet ilman sähköä, pelastaja kateissa

Hätätila on julistettu maan historiassa vain kahdesti aiemmin – koronapandemian ja Christchurchin iskujen vuoksi.

Trooppinen myrsky on vaurioittanut teitä ja infrastruktuuria Uudessa-Seelannissa.
  • STT

Uuden-Seelannin hallitus julisti maahan kansallisen hätätilan tiistaina sen jälkeen, kun ennennäkemättömäksi kuvailtu trooppinen myrsky iski maan Pohjoissaarelle.

– Tämä on ennennäkemätön sääilmiö, jolla on valtavia vaikutuksia läpi suurimman osan Pohjoissaarta, sanoi hätätilanteiden hallinnoinnista vastaava ministeri Kieran McAnulty.

Hätätila julistettiin pelastustoimen taistellessa kovien sateiden ja tuulten kanssa tilanteessa, joka jätti kymmenet tuhannet ilman sähköä. Myrsky on johtanut laajoihin tulviin, liukkaaseen keliin ja vaurioituneisiin teihin sekä infrastruktuuriin.

Kyseessä on kolmas kerta Uuden-Seelannin historiassa, kun kansallinen hätätila julistetaan. Aiemmat kerrat olivat vuonna 2019, kun Christchurchin moskeijoihin tehdyissä terrori-iskuissa kuoli 51 ihmistä, ja vuoden 2020 koronapandemia.

– Tämä on erittäin vakava katastrofi ja vakava uhka uusiseelantilaisten elämille, varoitti McAnulty.

Hän lisäsi, että kansallinen hätätila kestää seitsemän päivää.

Ministerin mukaan maahan odotetaan tiistaina lisää sateita ja kovia tuulia, jotka haittaavat pelastustöitä. McAnulty kuvasi tilannetta erittäin huolestuttavaksi. Uuden-Seelannin pelastuslaitos kertoi, että yksi pelastaja on kadonnut ja toinen kriittisessä tilassa talon romahdettua Aucklandissa, joka on maan suurin kaupunki.

Arviolta 58 000 ihmistä oli maanantaina ilman sähköä.

Lähde: AFP