Verkko aaltoilee ja yhteisöpalvelu laulaa. Mieli myllertää.
Suljen ruudun.
Ikkunastani avautuvassa maisemassa koivikko sojottaa arkana. Tuuli luisuttaa sadetta talven harmaudessa.
Edistyksen yksinkertaisin määritelmä sanoo, että huomenna on paremmin kuin tänään.
Jo vuosia sitten pankkiiri Björn Wahlroos kertoi työkseen sähköpostien kirjoittamisen. Äskettäin lahtelainen paikallispoliitikko johti kotitietokoneellaan vaaliboikottia Biafrassa.
Suosituissa yhteisöpalveluissa joukkoja johtavat kovaääniset pilkkakirveet ja vääräoppisten vainoajat.
Miltei kaikki tuijottavat ruutua, näpyttelevät viestejä, räpsivät kuvia ja videoita tullakseen nähdyiksi ja kuulluiksi. Tietoisen läsnäolon ja toisten ihmisten kohtaamisen sijasta elämän täyttää viestiärsykkeiden tulva, etäyhteydet, palautteet ja ohjelmistopäivitykset.
Kun ajan ja paikan kahleista vapauttavat älylaitteet tekivät meistä tietoteknisen median sekakäyttäjiä, kulttuurievoluutio järjesti ihmiskokeen, jonka voittajat aloittavat uuden vaiheen lajimme kehityksessä.
Tutkimusten mukaan sekä lasten että aikuisten keskittymiskyky on romahtanut niin rajusti, että Jaakko Lyytinen keksi ehdottaa kansallista keskittymiskykysopimusta, joka parantaisi sekä hyvinvointia että kilpailukykyä.
Suosituissa yhteisöpalveluissa joukkoja johtavat kovaääniset pilkkakirveet ja vääräoppisten vainoajat – Trumpin ja Thunbergin kaltaiset hahmot. Heimoistumisen ja helppoheikkimäisen politiikan aallot ovat vakavasti horjuttaneet kohtuulliselle tasolle kehittyneiden liberaalien demokratioiden kykyä tulkita ja sovitella yleistä etua.
Nettiin siirtyneillä pariutumisen markkinoilla kukoistaa välineellinen sitoutumattomuus kasvavan osan jäädessä kokonaan vaille partnereita.
Päättelen, että digiloikan täytyy vaikuttaa myös perimän valikoitumiseen, koska lapsettomuus yleistyy kovaa vauhtia.
Ovatko ”diginatiivit” siis ihmislajin uusi kantapopulaatio?
Sateen tauottua maisema peittyy sumuun. Vastapäisen kallioseinämän vihreä sammal imee katsettani.
Joskus minusta tuntuu, että pysyvyydestä on tullut kirosana.
Onko meillä vaihtoehtoja? Edistys saattaa olla kulttuurievoluution kova laki, mutta ilman vastavoimaa se vie koko kulttuurin.
Joskus minusta tuntuu, että pysyvyydestä on tullut kirosana.
Maailman pelastajina esiintyvät poliitikot kiivailevat kestävästä kehityksestä samalla kun mikään kaunis ja kestävä ei ole turvassa heidän uudistusvimmaltaan. Alas lyökää vanha maailma.
Toisen maailmansodan jälkeen irtiotto vanhasta oli tärkeää ja modernisaation tahti kiihtyi. Samalla konservatiivinen varovaisuus joutui huonoon huutoon.
Eivätkö juuri katkoksen logiikka ja rajattoman vapauden palvonta johtaneet siihen, että uutuudenviehätyksestä tuli ajatteluamme eksyttävä supervoima?
Tarkennan katseeni ikkunaruutuun. Sadepisara ilmestyy jostakin ja valuu alas.
Olen valmis johtopäätökseen: Edistys tekee ihmisestä muutoksen orjan. Olisi tarkoitus tulla vapaammaksi, mutta se epäonnistuu, koska itse olemassaolo käsitetään väärin.
Eihän olevainen ole pysyviä rakenteita, vaan jatkuvaa muutosta, jonka vallasta meidän tulisi vapautua ollaksemme itsenäisiä.
Ihmisestä tulee ihminen, kun hän astuu ylös virrasta katsellakseen sitä töyräältä. Jo yksivuotias lapsi pysähtyy miettimään, siirtääkö mustikan suuhunsa vai lattialle. Hän leikittelee kyvyllään valita vapaasti.
Jos meillä ei ole malttia tunnistaa ja suojata klassisia saavutuksia, meiltä on kadonnut paitsi sivistys myös terve järki.
Elämänviisautta tavoittelevat filosofiat, uskonnot ja mietiskelysuuntaukset antiikin stoalaisista buddhalaisiin ja psykoanalyysiin pyrkivät tyyneen mielentilaan, jossa ajatus ja harkinta ovat vapaita satunnaisista tekijöistä.
Edistyksen etujoukko toimii toisin. Digiloikan kärjessä levottomat sätkynuket älylaite kädessään kiemurtelevat ärsyketulvassa valmiina reagoimaan algoritmin valitsemaan viestiin.
Konservatiivinen ajattelu vaalii pysyviä arvoja ja hidasta harkintaa. Kansliapäällikkö Jaakko Kalela muisteli presidentti Mauno Koiviston usein sanoneen: If it works, don’t fix it.
Kuningatar Elisabet II kuului samaan koulukuntaan. Hän söi joka päivä samaa ruokaa yli yhdeksänkymmenen vuoden ajan.
Tasainen elämänlaatu antaa vapauden keskittyä asioihin joista rakentuu arvokas ja pitkä elämä.
Kulttuurin mitassa kauniin ja kestävän luomiseen voi kulua tuhansia vuosia. Jos meillä ei ole malttia tunnistaa ja suojata klassisia saavutuksia, meiltä on kadonnut paitsi sivistys myös terve järki. Siis juuri ne ominaisuudet, joiden avulla tietoisuus nousee ylös muutoksen virrasta.
Jari Ehrnrooth
Kirjoittaja on kirjailija, kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Helsingin, Turun ja Lapin yliopistoissa. Hänen polkupyörässään on portaaton vaihteisto, jonka Leonardo da Vinci keksi viisisataa vuotta ennen sen käyttöönottoa. Palautetta kirjoittajalle voi lähettää myös suoraan osoitteeseen palaute.ehrnrooth@gmail.com
Kolumnista voi keskustella 7.3. kello 23.00 asti.