Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Toisen asteen yhteishaku alkoi eilen – ”Hain kuljettajaksi hyvän työllisyystilanteen takia”, sanoo opiskelija

Peruskoulun jälkeisiin opintoihin tähtäävä yhteishaku kestää kuukauden. Nuoria kiinnostaa opiskeltavan alan työllisyystilanne.

Kuljetusalan opettaja nojaa rekkaan ja opiskelijat istuvat sen edessä
Liikenneopettaja Tuomas Tiusanen (vas.) mukaan kaluston käyttöä opetellaan koulussa käytännön harjoituksissa. Opiskelijat Veera Uhlbäck, Else Haikarainen ja Onni Silander (oik.) oppivat ammatista myös työharjoittelujaksoilla. Kuva: Jouni Kirvesmies
  • Kaisa Uusi-Kraapo

Yhteishaku perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin käynnistyi eilen.

Etelä-Savon ammattiopisto Esedu etsii uusia opiskelijoita logistiikan perustutkintoon. Tutkinnon käytyään opiskelijalla on valmiudet toimia rekan tai linja-auton kuljettajana.

Kuljetusalaa Esedussa opiskeleva Onni Silander toivoo, että voisi valmistumisen jälkeen hypätä tukkirekan puikkoihin.

– Työ on itsenäistä eikä tarvitse tehdä toimistotöitä sisätiloissa. Tukkirekan ajaminen myös haastaa omaa ammattitaitoa, kun on ajettava isojen valtateiden lisäksi metsä- ja sorateillä, Silander toteaa.

Ammattitaitoisille kuljettajille on paljon töitä tarjolla

Myös kuljetusalaa opiskeleva Veera Uhlbäck kertoo kuljettajan ammatin kiinnostaneen, kun hän etsi opiskelupaikkaa.

– Työpäivien aikana näkee paljon erilaisia paikkoja, kun ajaa osoitteesta toiseen. Lisäksi alan hyvä työllisyystilanne sai hakemaan kuljettajaksi, Uhlbäck sanoo.

Esedun liikenneopettaja Tuomas Tiusanen vahvistaa, että kuljettajien työllistymismahdollisuudet ovat tällä hetkellä hyvät.

– Esimerkiksi Mikkelin alueella investoidaan nyt kappale- ja elintarvikekuljetuksiin. Myös itärajan suunnalla oleville tehtaille kuljetetaan raakapuuta. Ainakin niissä tehtävissä on työpaikkoja tarjolla, Tiusanen kertoo.

Kuljettajiksi haetaan vastuullisia opiskelijoita

Tiusasen mukaan alalle etsitään käytännönläheisiä opiskelijoita, jotka ottavat uudet haasteet vastaan mielenkiinnolla.

Liikenneopettaja sanoo, että kuljettajalta on löydyttävä vastuuntuntoa.

– Käytössä olevat kalustot ovat isoja, joiden kanssa on toimittava itsenäisesti muun liikenteen seassa. Sen takia vastuullisuus on yksi tärkeimmistä kuljettajan piirteistä, Tiusanen kertoo.

Korjattu virheellinen ”kuljetusalan ammattitutkinto” oikeaksi eli ”logistiikan perustutkinto” 22.2. klo 18.08.