Tilastokeskuksen tuoreimman katsauksen mukaan Suomessa noin joka kymmenes lapsiperhe on uusperhe. Uusperhettä pyörittää puolisonsa kanssa myös yrittäjä Michele Murphy-Kaulanen. Se koostuu Michelen ja hänen puolisonsa Sampon yhdestä yhteisestä lapsesta, lisäksi perheessä on molempien entisestä suhteesta lapsia.
Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraillut Michele Murphy-Kaulanen kertoi, että heillä yhteiselo ”exien” ja ”nyxien” kesken on ollut varsin mutkatonta.
– En osaa sanoa, onko siinä jotain erityistä taikaa tai jujua, mutta lapset ovat luonnollisesti yhdistävä tekijä. Ja yksinkertaisesti puolisoni exä ja hänen uusi puolisonsa – he ovat tosi hyviä tyyppejä, hän avaa.
Kasvatusasioihin liittyy kuitenkin monesti erilaisia painotuksia. Jotkut ovat tiukempia vaikka kotiintuloajoissa kuin toiset. Murphy-Kaulasen perheessä asiaan on otettu jämpti kanta: kumpikin kasvattaa ja ”pitää kuria” vain omille biologisille lapsilleen.
– Se lähti alkujaan siitä, että kun lapsi tulee eroperheestä, niin se lapsihan on kasvatettu oman äidin ja isän toiveiden mukaisesti. Siellä on omat säännöt. Ja kun vanhemmat päättävät tehdä uusperhekuvion, niin se ei tarkoita sitä, että lasten pitää sopeutua siihen, Murphy-Kaulanen taustoitti.
Keskeistä on siis se, että vaikka itsellä olisi hyvin erilaiset tavattaa kasvattaa omia lapsiaan, niin ei puututa kumppanin ja hänen ex-puolison luomiin kasvatustapoihin.
– Tällä lapsella on äiti ja isä, jotka tekevät päätökset ja pelisäännöt. Silloin minun tehtäväni ei ole mennä siihen kertomaan, että mikä on minun mielipiteeni. Minä kasvatan itse lapseni kuten parhaaksi koen ja mielestäni jokaisella meistä on siihen oikeus.
Murphy-Kaulasen perheessä koetaan, että tällainen käytäntö on sopinut heille hyvin. ”Bonus-lapset” ovat kummallekin hyvin rakkaita ja he toimivat näille turvallisina aikuisina.
Michele Murphy-Kaulanen koki lapsena rajua kiusaamista, johon vain yksi opettaja puuttui. Katso koko lähetys Yle Areenasta: