Ukrainan tuomioistuin on antanut tuomion kahdelle venäläissotilaalle iskuista siviili-infrastruktuuria vastaan.
Oikeus katsoi sotilaiden syyllistyneen Itä-Ukrainassa sijaitsevien siviilien asuinalueiden pommituksiin, Ukrainan tiedustelu (SBU) kertoi lausunnossaan maanantaina.
Venäläissotilaat tuomittiin 9- ja 10-vuoden vankeusrangaistuksiin.
SBU ei kertonut, milloin tuomiot annettiin.
Tiedustelun mukaan sotilaat osallistuivat taisteluihin itärintaman alueella aktiivisesti.
SBU:n mukaan toinen sotilasta oli saapunut Itä-Ukrainaan jo vuonna 2014 ja taisteli vuosia separatistien joukossa. Hänet otettiin kiinni Bahmutissa.
Toinen sotilaista osallistui Sjeverodonetskin ja Lysitšanskin pommituksiin.
Miehet vangittiin viime vuonna, SBU kertoi.
Tuhansia sotarikoksia selvittämättä
Tuomiot ovat merkittäviä, sillä vain harva venäläissotilas on saatu vastuuseen Ukrainan alueella tapahtuneista sotarikoksista.
Eri lähteiden mukaan Venäjä on tehnyt Ukrainan alueella vuoden aikana yli 65 000 sotarikosta.
- Yle on todistanut Venäjän tekemiä sotarikoksia
- Kuvatodisteet kertovat, miten Venäjä varastaa lUkrainan lapsia - Yle löysi lapsia myös Suomen läheltä (12.2.)
- Kun Venäjä miehitti ukrainalaiskaupungin, ihmisiä alkoi hävitä – Yle sai listan kadonneista ja kuuli, miten Serhi ei enää palannut kotiin (16.7.)
Venäjä kiistää iskut siviilejä vastaan, vaikka Ukrainan viranomaiset raportoivat jatkuvasti iskuista siviilikohteisiin.
Maanantaina Venäjän tekemässä lennokki-iskussa Ukrainan länsiosassa kaksi ihmistä kuoli ja kolme haavoittui, Hmelnytskyin kaupungin pormestari kertoi.
Lähde: Reuters
Tuoreimmat uutiset Ukrainan tilanteesta löydät täältä.