PEKING Kiinan kokemat uhat sen rajojen ulkopuolelta näkyvät niin odotuksissa talouskasvusta kuin sotilasbudjetin koossa.
Viiden prosentin talouskasvuodotus olisi korkea Euroopassa, maailman tehtaana tunnetussa Kiinassa se on matalin vuosikymmeniin.
Viime vuoden talouskasvu jäi vain 3 prosenttiin. Se johtui paljolti kolme vuotta kestäneistä koronarajoituksista.
Pääministeri Li Keqiang kertoi Kiinan kansankongressille eli maan kumileimasinparlamentille, että suurin ongelma on Kiinan ulkopuolinen maailma. Vientiä vaikeuttaa maailman huono taloustilanne ja korkea inflaatio.
Kiinassa on myös omia ongelmia. Tärkeä kiinteistöala on ollut romahduksen partaalla. Moni kiinalainen sijoittaa asuntoihin, joten tavallisetkin ihmiset kipuilevat kriisissä. Isot teknologiajätit ovat irtisanoneet paljon työntekijöitä.
Suunnitelmiin maan talouden käynnistämiseksi kuuluu muun muassa 12 miljoonan uuden työpaikan luominen.
Työllisyys onkin tärkeää Kiinan johdolle erityisesti nyt koronarajoitusvuosien jälkeen. Kansa on traumatisoitunut vaikeina vuosina. Työttömyyden laajeneminen voisi johtaa levottomuuksiin.
Mikrosirujen kilpajuoksu vauhdittuu
Teknologia-alaa ja tutkimusta aiotaan pönkittää miljardeilla euroilla. Li korosti tarvetta rakentaa omavaraisuutta erityisesti mikrosirujen suhteen Yhdysvaltain asettamien pakotteiden takia.
Sotilasbudjetti kasvaa tänä vuonna 7,2 prosenttia. Nyt budjetin kasvu on isompi kuin talouskasvuodotukset.
Kiinan jännitteet lähialueiden ja Yhdysvaltojen kanssa näkyvät sotilaallisissa suunnitelmissa. Li Keqiang korosti, että armeijan taisteluvalmiutta pitää vahvistaa.
Hän sanoi, että Kiinan tulee pyrkiä rauhanomaiseen yhdistymiseen Taiwanin kanssa, mutta Taiwanin itsenäistymispyrkimyksiä pitää vastustaa lujasti.
Xi Jinpingistä kaiken valtias
Merkittävää kansankongressin istunnossa on myös vallan keskittyminen entistä vahvemmin kommunistiselle puolueelle ja maan johtajalle Xi Jinpingille. Kansankongressi tulee vahvistamaan Xin jatkon maan presidenttinä kolmannelle kaudelle.
Kiinassa Mao Zedongin valtakauden jälkeen johtajat ovat saaneet olla vallassa vain kaksi kautta, jotta Maon tapainen kulttijohtajuuden väärinkäyttö vältettäisiin. Nyt Xi Jinping on katkaissut tämän trendin.
Xistä tulee käytännössä kaiken valtias.
Tässä kansankongressissa korkeimmille johtopaikoille odotetaan nousevan Xin lähimpiä suosikkeja. Kansankongressin odotetaan myös vahvistavan kommunistisen puolueen valtaa maan hallinnossa, finanssisektorilla, tieteessä, teknologiassa ja yritysmaailmassa.
Pääministeri Lin lukema työraportti korostaa, että Kiina houkuttelee lisää ulkomaisia sijoituksia maahan. Samalla maan oma systeemi koteloituu entistä tiiviimmin kommunsitisen puolueen käsiin.
Lue lisää aiheesta:
Kansankongressin istunto alkoi Kiinassa, talouskasvutavoite noin viisi prosenttia