Kun lapsi annetaan adoptoitavaksi, on tavallista, että siteet biologiseen sukuun katkeavat. Adoptiossa lapsi saattaa menettää myös yhteyden kulttuuriin, johon olisi biologisessa kodissaan kasvanut. Turkulaisella Eveliina Feodoroff-Rantalalla on toisenlainen kokemus. Hänet adoptoitiin kolttasaamelaisen suvun sisällä.
Feodoroff-Rantala on pienestä pitäen tiennyt olevansa adoptoitu, mutta biologisten vanhempien henkilöllisyys oli pitkään salaisuus.
– Äiti aina sanoi kertovansa minulle sitten, kun olen vanhempi ja pystyn ymmärtämään, Feodoroff-Rantala sanoo.
Biologisen äidin henkilöllisyys selvisi lopulta Feodoroff-Rantalan ollessa 11-vuotias. Naapurin lapsi härnäsi häntä ja sanoi tietävänsä, kuka tämän biologinen äiti on. Feodoroff-Rantala suuttui ja alkoi vaatia vastausta adoptiovanhemmiltaan. Biologisen äidin henkilöllisyys oli suuri yllätys.
– Selvisi, että adoptioisäni on äitini veli, hän kertoo.
Koti löytyi lähisuvusta kirjeen avulla
Eveliina Feodoroff-Rantala on kotoisin Keväjärveltä, läheltä Ivalon kylää. Hänen biologinen äitinsä ja adoptioisänsä ovat kolttasaamelaisia, biologinen isä ja adoptioäiti taas suomalaisia.
Adoptiovanhempien vanhin lapsi kuoli pian syntymän jälkeen. Kun Feodoroff-Rantala syntyi, hänen adoptioisänsä sai kirjeen. Kirjeessä kysyttiin, haluaisiko lapsensa menettänyt nuori pariskunta tarjota tyttövauvalle perheen.
Kirjeen oli kirjoittanut Feodoroff-Rantalan biologisen äidin ja adoptioisän äiti. Hän ei halunnut tyttärensä tuovan kotiin aviotonta lasta, mutta toivoi lapsen kuitenkin saavan kodin lähipiiristä.
– Olin noin kahden kuukauden ikäinen, kun tulin adoptiovanhempieni luo, kertoo Feodoroff-Rantala.
Feodoroff-Rantalan adoptioperheeseen syntyi hänen jälkeensä kolme biologista lasta, joista yksi menehtyi. Feodoroff-Rantalan biologinen äiti on ollut paljon tekemisissä perheen kanssa.
– Olin jo aiemmin kateellinen, kun hän on siskoni kummi. Kyselin, että miksei hän ole minun kummini. Hän ei voinut sanoa mitään, naurahtaa Feodoroff-Rantala.
Omalta kummitädiltään Feodoroff-Rantala on oppinut paljon kolttasaamelaisesta kulttuurista. Samaa tietoa ja ylpeyttä kolttasaamelaisista juurista Feodoroff-Rantala siirtää eteenpäin kahdelle lapselleen.
Muistona isästä taulu, nojatuoli ja peukalo
Biologisen isänsä Eveliina Feodoroff-Rantala ehti tavata vain muutaman kerran ennen tämän kuolemaa.
Isä oli laitoshoidossa ja menehtyi pari vuotta sitten.
– Hänen perintönsä minulle ja lapsilleni on taiteellisuus. Hän maalasi, ja minulla on yksi hänen maalaamansa taulu.
Kerran biologinen isä kävi myös Feodoroff-Rantalan tyttären syntymäpäivillä. Selvisi, että isässä ja tyttäressä on jotain yhteistä.
– Huomasimme, että meillä on samanlaiset peukalot. Toisessa kädessä on sellainen hassu, vähän kiero peukalo, nauraa Feodoroff-Rantala.
Biologisen isän kuoleman jälkeen tuli toinen yllätys: hän oli testamentannut Feodoroff-Rantalalle rahaa.
– Ostin vaaleanpunaisen nojatuolin. Voin muistella häntä, kun istun tuolilla lukemassa kirjoja ja tekemässä käsitöitä, Eveliina Feodoroff-Rantala kertoo.
Feodoroff-Rantala on tavannut myös biologisen isänsä äidin. Hänelle on ollut tärkeää tutustua biologiseen sukuunsa.
– Nyt ymmärrän, mistä tulen.
Adoptiossa pahinta on salailu ja häpeä
Adoptiotausta ja siihen liittyvät hylätyksi tulemisen kokemukset ovat traumoja, jotka jättävät jälkensä adoptiolapseen. Eveliina Feodoroff-Rantala kertoo, että itse adoptio ei ole ollut hänelle kovin vaikea asia, toisin kuin siihen liitetty häpeä.
– Kaikki aikuiset, jotka tiesivät historiani, salailivat asiaa. He eivät sanoneet minulle mitään, mutta kuulin kyllä juoruja ja huomasin, että on häpeä olla adoptiolapsi. Aikuiset ovat antaneet minulle sen häpeän.
Feodoroff-Rantalan on ollut vaikeaa puhua omasta taustastaan adoptioperheensä kanssa. Adoptioperheessä ei toivottu Feodoroff-Rantalan tutustuvan biologiseen isäänsä.
– Olen miettinyt, että siinä on voinut olla suojelun tarvetta. Minusta se ei kuitenkaan ole hyvä asia. Haluan, että asioista puhutaan ja ollaan avoimia, hän pohtii.
Perheessä on pelätty Feodoroff-Rantalan hylkäävän heidät biologisten sukulaisten kanssa lähenemisen myötä. Pelko on kuitenkin ollut turha. Feodoroff-Rantala kokee, että hänellä on nyt suurempi perhe ja enemmän rakkautta.
– Minulle molemmat äitini ovat rakkaita. Yksi on synnyttänyt ja toinen kasvattanut minut.
Nykyään hän on avoin taustastaan, eikä häpeä sitä. Matka ei ole ollut helppo.
– Olen miettinyt, että historiani ei ole minun häpeäni.
Adoptoitujen päivää vietetään 13.3.
Eveliina Feodoroff-Rantala kertoo adoptiotaustastaan koltansaamenkielisessä podcastissa. Toimittajana on Janica Gauriloff.
