Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Oulussa lennätetään drooneja ”jäätävissä olosuhteissa” – drooneja testataan myös muun muassa metsätutkimuksessa

Suomeen on perustettu droonien testialueita, Oulussa niitä on kaksi. Testialueet tarjoavat alustan tulevaisuuden droonitekniikoiden kehittämiselle.

Drone ilmassa.
Suomessa tutkitaan muun muassa droonien soveltamista maatalouden tarpeisiin ja metsätutkimukseen. Kuva: Tanja Heimonen / Yle
  • Emilia Pakkala

Ouluun perustetut droonien testausalueet ovat erikoistuneet jäätävien olosuhteiden koelentoihin.

Oulussa testialueita on kaksi: toinen ulottuu Oulun keskustan seudulta Iihin saakka, toinen on Hailuodossa. Oulun testausalueiden turvallisuutta kontrolloi Oulun ammattikorkeakoulu. Ennen droonien lennättämistä testialueilla tulee tehdä ilmatilavaraus.

Myös muualle Suomeen, kuten Vihtiin, Sjökullaniin, Evoon ja Pyhtäälle on perustettu droonien testausalueita, kerrotaan Maanmittauslaitoksen tiedotteessa.

Testialueet tarjoavat alustan tulevaisuuden droonitekniikoiden kehittämiselle. Vihdissä tutkitaan muun muassa droonien soveltamista maatalouden tarpeisiin, Sjökullassa on mahdollista testata itseohjautuvia drooneja ja lentoja näköyhteyden ulkopuolella. Evon testialue taas on erikoistunut metsätutkimukseen.

Testialueiden perustamisen taustalla on ollut Finnish UAV Ecosystem eli FUAVE-hanke, joka toteutettiin vuosina 2020–2022. Perustamisessa mukana ovat olleet myös muun muassa Traficom ja muut ilmatilan käyttäjät, laitevalmistajat ja paikallisviranomaiset.

Nyt drooni-toiminta jatkuu tutkimuksen parissa kyseisillä testialueille, kertoo projektipäällikkö Kimmo Paajanen Oulun ammattikorkeakoulusta.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.