Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi Kuopiossa toimivan Pelastusopiston rehtorin Mervi Parviaisen sakkoihin työsyrjinnästä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tuomio annettiin marraskuussa.
Oikeus hylkäsi tuolloin syytteet kahdesta työturvallisuusrikoksesta, kahdesta kunnianloukkauksesta, työsyrjinnästä sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Parviainen haki asialle jatkokäsittelyä Itä-Suomen hovioikeudesta, mutta hovioikeus päätti yksimielisesti, ettei lupaa myönnetä. Näin ollen Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomio jää pysyväksi.
Käräjäoikeuden mukaan Mervi Parviainen syyllistyi työsyrjintään 26.11.2018–16.8.2019 välisenä aikana, koska hän asetti alaisensa epäedulliseen asemaan poliittisen tai ammatillisen toiminnan perusteella.
Parviainen oli ilmoittanut, että alaisen valinta henkilökuntayhdistyksen varaluottamusmieheksi aiheutti luottamuspulan ja esteellisyysongelman alaisen viranhoitoa kohtaan. Oikeuden mukaan Parviainen oli karsinut tämän jälkeen alaisensa työtehtäviä, ja aiheettomasti kyseenalaistanut tämän luotettavuutta.
Parviainen joutuu maksamaan päiväsakkojen lisäksi alaisen oikeudenkäyntikuluja.
Pelastusopisto on Pohjois-Savossa Kuopiossa sijaitseva oppilaitos, joka järjestää pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan ammatillista perus- ja täydennyskoulutusta sekä varautumiskoulutusta.