Pilkkopimeä metsä maaliskuisena iltayönä kätkee sisäänsä hiljaisuuden, jota on vaikea rinnastaa mihinkään muuhun.
Vain heikko tuulenvire ja kauempaa vaimeasti erottuva moottoritien hurina rikkovat täydellisen äänettömyyden Sipoonkorven kansallispuistossa.
Sitten jostain kuuluu ääni, hyytävän alkukantainen huuto.
Lehtopöllön soidinhuuto on hätkähdyttävä ääni. Siinä on jotain pelottavaa, jopa painajaismaista, varsinkin pimeän metsän keskellä.
Aistiärsykkeiden kyllästämällä Helsingin metropolialueella jo pelkkä hiljainen pimeä metsä on elämys. Pimeydessä huutava pöllö nostaa kokemuksen omaan luokkaansa.
Itä-Helsingissä asuva Hannu Varkki tekee pöllöretkiä pääsääntöisesti yksin ja liikkuu polkupyörällä. Hänelle pimeän metsän salaperäisyys, siihen linkittyvä pelon tunne ja sen ylittäminen ovat tuttuja asioita.
– Kun liikkuu yksin, pimeys ja pelko tuntuvat vahvasti, mutta toisaalta se on iso osa tämän harrastuksen hienoutta. Pimeässä metsässä liikkuminen on itsensä voittamista ja pelon tunteen kanssa elämistä.
Varkki on harrastanut lintujen tarkkailua 1980-luvulta saakka. Koronavuosina äänten tallentamisesta tuli hänelle tärkein harrastuksen muoto.
Sipoonkorven pimeydestäkin Varkin harjaantunut korva erottaa lehtopöllön lisäksi meri-, tundra- ja metsähanhia sekä laulujoutsenia.
Äänien tallentaminen tuo tarkkailuun mukavan lisämausteen. Hannu Varkki kantaa mukanaan audiotallentimen ja suuntaavan mikrofonin yhdistelmää, mutta alkuun pääsee huomattavasti yksinkertaisemmillakin välineillä.
– Itse asiassa aika pitkälle pääsee jo ihan kännykällä. Hyvä pieni lisävaruste siihen on tuulisuoja, koska tuuli on usein äänittäjän pahin vihollinen.
Äänittäminen on myös hauskalla tavalla valtavirrasta poikkeava tapa harrastaa lintuja. Tyrmäävän hienoja lintuvalokuvia ovat Facebook ja Instagram pullollaan, mutta laadukkaita äänityksiä tekevät vain harvat.
Hannu Varkki lataa onnistumisiaan Xeno Canto -sivustolle, jossa luontoäänittäjät ympäri maailmaa jakavat äänitallenteita linnuista ja muista luontokappaleista.
Helsingin metropolialueella parhaita paikkoja pöllöjen kuunteluun ovat laajat ja hiljaiset metsäalueet, kuten Sipoonkorven ja Nuuksion kansallispuistot.
Pöllöjen soidinhuhuilua voi parhaiten kuulla helmi-, maalis-, huhtikuussa auringonlaskun ja -nousun välisenä aikana. Parhaat illat ovat tyyniä ja tähtikirkas taivas luo iltoihin tunnelmaa.
Sipoonkorven metsissä tutuin ja varmimmin tavattava pöllölaji on lehtopöllö, jonka sointuva, korkeataajuuksinen ja hieman väreilevä huuto on helppo oppia tunnistamaan. Pienellä tuurilla näissä metsissä voi kuulla myös huuhkajan tai viirupöllön huhuilun, varpuspöllön viheltelyn tai voimakkaasti harvinaistuneen helmipöllön puputuksen.
Pöllöretkellä Hannu Varkin mukaan tärkeintä on rauhoittuminen ja kuunteleminen. Yhdessä paikassa on hyvä pysähtyä ainakin viideksi minuutiksi.
– Asentoa voi vähän vaihdella ja yrittää höristää korviaan eri suuntiin. Kärsivällisyyttä on hyvä olla, näissä hommissa ei saa olla kiire mihinkään.
Tiedustelua hyvistä kuuntelupaikoista ja ajankohdista voi tehdä etukäteen vaikka havaintopalvelu Tiiraa tutkimalla tai kyselemällä vinkkejä kokeneemmilta lintuharrastajilta.
Pöllöretkiin pätee sama yleissääntö kuin mihin tahansa luontoharrastukseen: mikään ei ole varmaa. Opiskelun, valmistautumisen, tiedustelun, sopivien olosuhteiden ja pienen tuurin avulla voi kuitenkin lopulta löytää itsensä tilanteesta, joka painuu muistoihin loppuelämän ajaksi.