Keväällä auringonpaisteen lisääntyessä myös aurinkolasien tarve kasvaa. Samalla ne toimivat näyttävänä asusteena.
Silmätautien erikoislääkäri Merja Hurskaisen mukaan aurinkolasien käyttö on suositeltavaa kaikille ulkoilijoille etenkin kirkkaalla säällä. Huonojen aurinkolasien käyttö voi kuitenkin olla myös haitallista, ellei muuta suojaa silmille tai silmäluomille ole.
Mitä aurinkolaseja ostaessa pitäisi huomioida? Kysyimme asiasta Hurskaiselta sekä Oulun Specsaversin optiselta myyjältä Julia Koskelalta.
1. Riittävä suoja ultraviolettisäteilyltä
Aurinkolasien ensisijainen tehtävä on suojata silmiä ja silmänympärysihoa auringon UVA-säteilyltä. Tehokkaimman eli 100-prosenttisen suojan voi tunnistaa esimerkiksi merkinnöistä UV 400 tai 100 %.
Hurskainen hoksauttaa, että myös aurinkolasien kokoon kannattaa kiinnittää huomiota. Linssien on syytä olla tarpeeksi isot, jotta ne peittävät riittävästi sivuilta tulevan säteilyn.
Ultraviolettisäteily voi aiheuttaa ihossa pahanlaatuisia muutoksia niin silmäluomien ihoon kuin myös silmämunan pinnalle. Lisäksi auringon UV-säteily altistaa ajan saatossa siipikalvon kasvulle ja verkkokalvon ikärappeumalle sekä nopeuttaa kaihin kehittymistä.
Migreenipotilaista osalle aurinkolasit ovat kirkkaalla säällä suorastaan välttämättömät kohtausten välttämiseksi.
2. Polarisoiva linssi estää häikäisyn
Etenkin autoilijat saattavat kohdata aurinkoisena päivänä tilanteen, jossa märkään tai jäiseen tienpintaan loistava aurinko häikäisee silmiä.
Julia Koskela suosittelee tällaisiin tilanteisiin aurinkolaseja, joissa on polarisoivat linssit, sillä ne auttavat poistamaan alhaalta tienpinnasta heijastavan valon.
Polarisoivat aurinkolasit ovat hyvä valinta myös esimerkiksi vesistöön tai lumiseen maisemaan, missä auringonvalon heijastuminen voi olla voimakasta.
3. Linssien väri ja tummuus käyttötarkoituksen mukaan
Aurinkolasien linsseissä käytettävät värit ovat tyypillisesti ruskea, harmaa ja vihreä, mutta vaihtoehtoja on monia muitakin. Koskela suosittelee valitsemaan linssin värin käyttötarkoituksen mukaan.
Autoilijat suosivat usein ruskeita linssejä, sillä ne parantavat kontrastia. Tällöin vihreän ja punaisen sävyt tulevat paremmin esille, mikä helpottaa muun muassa liikennevalojen hahmottamista.
Mikäli ruskeiden linssien lämpimäksi värittämä maisema ei miellytä omaa silmää, on harmaa hyvä värivaihtoehto. Maisema on tällöin tummempi, mutta väriltään neutraalimpi.
Värien lisäksi linssien valonläpäisevyyteen ja suodatukseen vaikuttaa se, kuinka tummat linssit ovat. Vaaleat linssit läpäisevät valoa helpommin, mutta suodattavat sitä heikosti.
Kaikista tummimmat linssit puolestaan suodattavat valoa hyvin, mutta muokkaavat maisemasta hyvin tumman siinä kohtaa, kun aurinko väistyy pilven taakse. Siksi esimerkiksi autoilijoille suositellaan linsseihin keskitason tummuutta.